Minikritiikit, vko 32: Maya Jane Coles, Soft Metals, Bass Drum of Death…

Bass Drum of Death – s/t

Innovative Leisure

61 Jaahas: albumillinen surisevaa, pörisevää ja rujoa kitararockia, jossa on fuzzia, buzzia, garagea ja surffia. On sointuja, soundeja, säkeistöjä ja kertosäkeitä. On Sonicsia, on Ramonesia, on Dead Moonia. Mutta Bass Drum of Deathin harmiksi on jo pelkästään tänä vuonna myös Thee Oh Seesiä, The Meniä, Obliviansia, Fidlaria, California X:ää ja noin 20 albumillista uutta Ty Segallia. Biiseistä talteen Shattered Me, Faces of the Wind ja Crawling After You – ja sitten kohti uusia seikkailuja. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Maya Jane Coles – Comfort

I/AM/ME

78 Maya Jane Coles on suoltanut viimeisen viiden vuoden aikana maailmaan singlejä, ep-levyjä ja remixejä tahdilla, joka saa Robert Pollardin vaikuttamaan peruspirkanmaalaiselta perseenraapijalta. Esikoisalbuminsa Flow Festivalille saapuva lontoolainen julkaisee kuitenkin vasta nyt, kypsässä 23 vuoden iässä. Comfort on varsin suvereeni näyte superlahjakkuuden taidoista tuottajana, joskaan ei vielä biisintekijänä. Albumi tuntuu kahdentoista kappaleen mittaisenakin rajusti ylipitkältä, sillä Colesin musiikista ei juuri variaatiota löydy – ei, vaikka 50 minuutin aikana mikrofoniin tarttuu hänen itsensä lisäksi seitsemän vierailijaa takuuvakuuttavasti kähisevästi Trickystä ruotsalaiseen Kariniin, joka ei feverraymäisestä ilmaisustaan huolimatta ole sukunimeltään Dreijer vaan Park. Musiikillisesti Coles operoi rajallisella alueella, mutta varsinainen minimalisti hän ei ole. Biisien pohjana on yleensä house, joko deep- tai tech-liittein tai ilman, johon Coles etsii kiinnostavia kulmia niin 1990-luvun Bristolista (Comfort), ambientista (Wait for You) kuin soul-vaikutteisesta popistakin (When I’m in Love). Kokonaisuutena Comfort on linjakas, toisin kuin vaikkapa Disclosuren hiljattain hurmannut sillisalaatti Settle. Levy sopiikin hetkiin, jolloin tekee mieli tanssia, mutta korostetun pidätellysti, varovaisen sensuellisti ja silmät taatusti kiinni. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Soft Metals – Lenses

Captured Tracks

81 Patricia Hallin ja Ian Hicksin muodostama Soft Metals on raikas tuttavuus elektronista popmusiikkia tekevien duojen ylikansoittamassa maailmassa. Nimettömän esikoisalbumin vuonna 2011 julkaissut portlandilaiskaksikko työstää kylmää ja kolkkoa musiikkia, johon se monista hengenheimolaisistaan poiketen saa puhallettua aitoa inhimillisyyttä. Soft Metalsin soundi on amalgaami monista vaihtoehtoisen konemusiikin alalajeista: jo pelkästään 1980-luvulta mukaan on tarttunut elektroa, acid housea ja goottilaisen synkkää industrialia, varhaisemmista vaikuttajista muistuttaa erinomainen Hourglass jarremaisen melankolisine synamattoineen ja sointuvaihdoksineen. Persoonalliseksi Soft Metalsin konseptin tekee laulaja Patricia Hall, jonka haikea, Dubstarin Sarah Blackwoodista muistuttava huhuilu tuo musiikkiin pinnipäisen indiepopin herkkyyttä ja haavoittuvuutta, jota siihen ei äkkiseltään osaisi yhdistää. Napakan mittaiseen levyn kruunaa loppuun säästetty 8-minuuttinen ambient-pulputus Interobserver, joka puhdistaa makuhermot ennen bändin parhaat puolet kiteyttävää In the Air -päätösraitaa. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!