Minikritiikit, viikko 51

Luke Haines – 9 ½ Psychedelic Meditations on British Wrestling of the 1970’s and Early 1980’s

Fantastic Place

73 Luke Haines on brittipopin suuri unohdettu nero. The Oliver Twist Manifeston (2001) kaltaisten klassikoiden jääminen täysin vaille laajempaa huomiota on skandaalimaista. The Auteurs ja Black Box Recorder -kokoonpanoja luotsannut arkkikyynikko on tehnyt viime vuosina harvakseltaan soololevyjä, jotka eivät ole nousseet aivan hänen parhaan tuotantonsa tasalle. Nyt käsillä on kunnon konseptialbumi, ja luonnollisesti se käsittelee Hainesin poikavuosien brittiläistä showpainia, tuota aiheista ilmeisintä. Lauluntekijä hyödyntää television ääressä ihailevan pikkupojan perspektiiviä, kuvittelee painijat trikoopukuisiksi supersankareiksi surrealistiin tilanteisiin, Casiota näpläämään tai rockoopperaa säveltämään. Aihepiirin täydellisen vierauden ohella levyä vaivaa sen maalailevien sävellysten lievä luonnosmaisuus: puolen tunnin niukkaan kestoon ei mahdu yhtään varsinaista kuningasbiisiä. Jotain vangitsevaa tässä kuitenkin on. Kasvanee kestokuuntelussa. (Niko Peltonen)

http://youtu.be/1gRs6Owdu8M

Odonis Odonis – Hollondaze

Fat Cat

61 Odonis Odonis ei turhia aikaile. Viime vuonna FatCat Recordsille kiinnitetty kanadalaisbändi julkaisi tämän esikoisalbuminsa marraskuussa, ja seuraajaa (Soft Boiled Hard Boiled) lupaillaan jo vuoden 2012 huhtikuulle. Hollandaze on niitä levyjä, joita jaksaa ihastella noin 6–7 kappaleen ajan, kunnes käy kiusallisen selväksi, että yhtyeen eväskorista on herkut popsittu. Kaava toistuu, kuunteli levyn kappaleita sitten alkuperäisessä järjestyksessään tai shufflella. Odonis Odonisin resepti on yksinkertainen ja innostava: noise kohtaa surfin ja punkin, pikanteilla shoegaze- ja industrial-vivahteilla maustettuna. Busted Lip pörisee ja potkii kuin Black Rebel Motorcycle Club olisi kiinnittänyt kitaristikseen Link Wrayn, White Flag Riot takoo armottomasti kuin Ministry, Blood Feast saa yksinkertaisesti seinät kaatumaan päälle. Sävellyksillä Odonis Odonis ei sanottavammin juhli, mutta sen luomassa vauhdissa ja metelissä on jotain hurmaavaa. Kyydistä tekee kuitenkin mieli hypätä kesken matkaa. (Antti Lähde)

http://youtu.be/ROhFd21focw

Quilt – s/t

Mexican Summer

86 Omakotitalo tract housing -alueella jossain raamattuvyöhykkeen keskellä. Valkeaksi maalatulla kuistilla kipuaa viiniruusuköynnös. Sadettajat kostuttavat seisovaa ilmaa. Isä ajautuu poikansa kanssa väittelyyn Lyndon B. Johnsonia vastustavan puskuritarran vuoksi. Perheen tytär vaihtaa Folkways-levyt sähkökitaramusiikkiin ja alkaa käyttää mustia mohairpuseroita. Viimeiseltä tuntuva kesä on lopuillaan ja illat pimenevät. Viiniruusut takertuvat mohairiin ikkunasta ulos kiivetessä. Quilt ammentaa häpeilemättä 1960-lukulaisuudesta, mutta Tame Impalan tai Grizzly Bearin parhaiden tuotoksien tavoin vaikutteet ovat satunnaista elementtien keräilyä tarkkanäköisempiä. Menneiden vuosikymmenten hengenheimolaisista mieleen tulevat Wizards from Kansas, The Mamas & the Papas ja etenkin Bow Street Runners. Quilt onnistuu jähmettämään ajan yhteen eksaktiin kallistumispisteeseen. Levy tavoittaa täydellisesti sen musiikillisen käänteen, joka tiivistyi muun muassa Jefferson Airplanen Takes Offilla: hetken, jossa viaton folk ja janglepop saavat yhtäkkiä vaarallisen ja levottoman alavireen. Pinnan alla kuohuu tummia virtoja. Ne voivat viedä jonnekin paljon syvemmälle kuin haluaisit, mutta eivät aivan vielä. Vielä hetken voi lämmitellä radioystävällisten popharmonioiden hehkussa. Katso, Sonny ja Cher ovat teeveessä! Ne on niin hassuja… (Joni Kling)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Smith & Burrows – Funny Looking Angels

Kitchenware

80 Editors-laulaja Tom Smithin ja multi-instrumentalisti Andy Burrowsin (Razorlight, We Are Scientists) yhteisprojekti on joululevy niille, jotka viettävät Jeesuksen syntymäpäivää yksin tai kaksin, suurkaupungissa ja luultavasti hieman liian humalassa. Sen kappaleissa istutaan pubissa, muistellaan lämpimästi ystäviä ja kirotaan lunta, kylmää ja vanhenemista. Musiikillisesti levy on helistimineen, pianoineen ja polkuharmoneineen kuin lämmin syli, kuitenkin muistuttaen Editorsin jylhästä ja tummasävyisestä postpunkista. Levyn neljä cover-kappaletta on sijoitettu levyn keskelle, ja ne ovat erinomaisen onnistuneita: Blackin Wonderful Life hyytää sentimentaalisesta sovituksestaan riisuttuna, Yazoon Only You herättää helisevillä kulkusillaan levyn ainoat mielikuvat kuusenoksista ja punanutuista, kun taas Longpigsin On and On saa hämmästelemään, miksei John Mayer tai James Blunt ole vielä ottanut balladia ohjelmistoonsa. Parasta levyllä ovat kuitenkin Smithin laulamat originaalit When the Thames Froze (”God damn this snow / Will I ever get where I wanna go?”) ja This Ain’t New Jersey, joista jälkimmäinen on kuin Sigur Rósin sokerihuurtamaa priima-Editorsia. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Xeno & Oaklander – Sets & Lights

Xeno & Oaklander

76 Martial Canterel julkaisi alkukeväästä sympaattisen You Today -albumin, jonka kolkko syntikkanakutus toi mieleen O.M.D:n, John Foxxin ja tukun unholaan painuneita keskieurooppalaisia 1980-luvun taidepopyhtyeitä. Xeno & Oaklander puksuttaa pitkin samoja raiteita, mikä on ymmärrettävää, sillä sen muodostavat Martial Canterelin taustahahmo Sean McBride sekä norjatar Miss Liz Wendelbo, joka kuorruttaa kappaleita Penelope Trappesista (The Golden Filter)muistuttavalla eteeris-epävireisellä hönkäilyllään. X&O tulee New Yorkista, mutta on henkisesti silkkaa belgiaa. Se on Martial Canterelia monipuolisempi ja onnistuu parhaimmillaan maustamaan musiikkiaan yksinkertaisilla tyylivivahteilla: singlekappale The Staircase lisää keitokseen Model 500:n Detroit-fiilistä, Bluessa vivahtaa acid house ja Sets & Lightsissa Front 242:n ja Nitzer Ebbin varhais-industrial. Hieno levy, joka on yhtenäisyydessään enemmän kuin osiensa summa. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!