Minikritiikit, viikko 5

Gonjasufi – Mu.zz.le

Warp

68 Kalifornialaisen joogamestarin Sumach Ecksin musiikillinen visio piilee niin sakean ja makean yrttisumun keskellä, ettei normaali tahdo sitä aina tavoittaa. Toinen Gonjasufi-nimellä julkaistu albumi jääkin hieman etäiseksi; se ajaa asiansa oivallisena ja inspiroivanakin taustamusiikkia, mutta piinaa ja turhauttaa keskittyneessä kuuntelussa. Levyllä on kymmenen kappaletta, joiden joukkoon mahtuu muutama hahmoton, parin minuuttin mittainen äänimöhkäle, mutta myös muutama ihan oikea biisi, kuten Nikels and Dimes, joka yhdistää sotilaallisesti paukkuvan rytmin melankolisesti vaappuviin synakuoroihin, ja bassosoundin varassa lipuva hiphop-balladi The Blame, joka edustaa Gonjasufin tuotannon ymmärrettävintä laitaa. Mu.zz.le on kiinnostava, mutta rakenteeltaan harmillisen hajanainen albumi; se on kuin muodottomaksi raiskattu 1990-luvun Bristol-klassikko tai pahalle tripille ajautuneen Lee “Scratch” Perryn kynsiin joutunut DJ Shadow -demonauha. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Leila – U&I

Warp

54 Muinaisella 1990-luvulla iranilainen Leila oli hetken aikaa elektronisen musiikin kuumin nimi. Mutta niin olivat kaikki muutkin, joita Björk viitsi edes puolella sanalla kehaista. Toisin kuin moni muu triphopiin assosioituva aikalaisensa Leila ei koskaan edes pyrkinyt pois marginaalista, jota kohti vaikkapa Björk ja Tricky määrätietoisesti kulkivat. Pitkän hiljaiselon jälkeen ilmestynyttä Blood, Looms and Bloomsia (2008) seuraa berliiniläisen Matthew Simsin alias Mount Simsin kanssa tehty U&I, joka filrttailee popmusiikin muodolla, mutta jättää kappaleensa tarkoituksellisen muotopuoliksi tai kitukasvuisiksi. U&I puhisee, suhisee ja kupruilee rohkeasti, muttei kauhean kiinnostavasti. Rytmit ovat rujoja, Throbbing Gristlestä ja 1990-luvun alun unohdetuista EBM-suuruuksista muistuttavaa rohinaa, Simsin laulamat melodiat mitäänsanomattomia. Ryhdikäs ja tunnelmallinen Boudica ja tässä seurassa nätti Eight ovat valonpilkahduksia kappalemateriaalissa, joka hiipuu vuoroin hajuttomaksi näpertelyksi (In Consideration), vuoroin päämäärättömäksi meteliksi (Interlace).(Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Porcelain Raft – Strange Weekend

Secretly Canadian

71 M83:n lämmittelijäksi Tavastialle saapuva Porcelain Raft on yhtä kuin lofi-dreampop-artisti Mauro Remiddi. Blogikuhinaa aiheuttanut italialainen on esikoisalbumillaan hyvässä vireessä, vaikka tuntuukin usein tekevän asiat helpoimman kautta. Strange Weekendin kappaleet on rakennettu lapsellisen yksinkertaisesti, kaikenlaista kunnianhimoisuutta karttaen. Ehkä juuri siksi ne toimivat niin hyvin. Kun rumpukone puksuttaa, akustinen kitara helisee ja syntetisaattorit maalailevat pastellinsävyistä taivaanrantaa, jää Remiddin kiitolliseksi tehtäväksi pistää pallo maaliin eli kuiskia ilmoille 1970-lukulaisen pehmeitä melodioitaan (Harry Nilsson, John Lennon) herkänhauraalla äänellään. Pikkukivan levyn kaksi täysosumaa ovat spiritualizedmaisen raukeasti svengaava Shapeless & Gone ja pumppaavalla rytmillään yhteislauluun kutsuva Picture. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress