Minikritiikit, vko 48: El Perro Del Mar, Ninni Forever Band, Crystal Castles…

Crystal Castles – (III)

Fiction

51 Kaipasitko isojalkaa Purity Ringin ja Salemin välissä? Ei kukaan muukaan. Crystal Castles on karistanut kaiken ufokarkkianarkismin itsestään ja hypännyt genre-kelkkaan. Witch housen noidat ovat lopulta tunkeneet lopulta sisälle kristallimetsään, jossa Ethan Kath ei enää uskalla pelata Segaa ja Nintendoa sekaisin. Liian vanhaksi 24-vuotiaana muuttunut Alice Glass ei enää teeskentele itkuraivaria ja orgasmia samaan aikaan, enkä olisi millään halunnut kuulla Glassin laulavan. III ei ole vieläkään Alice Practicen vuonna 2008 lupaama levyllinen upeaa piripäisen Sonic-siilin ja hysteerisen hekumallisen heroin chickin parittelua, vaan kiiltävää, steriilinä kummittelevaa öljyn tahrimaa hattaraa. Komeahkon Plaguen jälkeen seuraa levyllinen tyhjää kumisevia variaatioita teemasta, johon Crystal Castlesin magia ei riitä. (Tapio Reinekoski)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Dakota Suite – An Almost Silent Life

Glitterhouse

71 Liekö Dakota Suiten treenikämpässä tuuletettu kertaakaan sen jälkeen, kun leedsiläisyhtye alkoi 1990-luvun puolivälissä muovailla käsitystään masentavimmasta mahdollisesta musiikista? Slowcore-veteraanin laulut huokuvat seisovan ilman raikkautta. Ne ovat kuin pölyn peittämiä kaappikelloja, jotka tikittävät tuskin havaittavasti mutta silti vääjäämättömästi. An Almost Silent Life on Dakota Suiten aivan-liian-mones levy ja kenties kuvaavimmin nimetty albumi popmusiikin historiassa. Se ei ole sävellyksiltään yhtään sen kummoisempi kuin maailman johdonmukaisesti sivuuttamat edeltäjänsä, mutta on sovituksiltaan niin hienovarainen, että sen kappaleet ikään kuin sulautuvat yhteen, pehmeiksi ja lämpimiksi vilteiksi, joiden seassa on turvallista nököttää, kun ei uskalla laittaa Slintin Spiderlandia levysoittimeen. Välillä, kuten suhteellisen rytmikkäillä instrumentaaleilla Wanneer de pijn ons doet scheiden ja Lumen, Dakota Suite innostuu revittelemään. Mutta pelko pois, silloinkin sen riehakkuus voidaan rekisteröidä korkeintaan Tindersticks-asteikolla. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

El Perro Del Mar – Pale Fire

Ingrid

83 On kuin olisi jo ikuisuus siitä, kun El Perro Del Mar huokaili tiensä popmaailman huulille hartaalla You Gotta Give to Get -balladillaan. Ja onhan siitä jo seitsemän vuotta, mikä on popmaailmassa pieni ikuisuus. Kaksi harmillisen laimeaa albumia ja yksi lupauksia herättänyt ep myöhemmin Sarah Assbring palaa levyllä, jolla vihdoin lunastaa ainakin suurimman osan harteilleen kasatuista odotuksista. Pale Fire on Assbringin itsensä tuottama, ja jotain lienee tarttunut puseroon Love Is Not Pop -EP:llä mukana olleelta Studio-velho (anteeksi) Rasmus Häggiltä, niin hallitusti Pale Firen synteettisen ilmava äänimaailma on rakennettu. Levyn yleistunnelma on hillitty, tummasävyinen ja maltillisen rytmikäs. Jos The Knife ryhtyisi yhteistyöhön Saden kanssa, voisi lopputulos olla jotain tällaista. Vuoden parhaiden singlejen joukkoon nousevan Walk on Byn lisäksi levyltä nousevat esiin hyytävän kaunis balladi I Was a Boy sekä dubahtavuudessaan vanhaa Saint Etienneä muistuttava Love in Vain. Yhdentekeväksi kappaleista jää vain Love Confusion. Aivan Lykke Lin tai Natasha Khanin karismaa Sarah Assbring ei huou, mutta pohjoismaisen vastineen Jessie Warelle hänestä saa leivottua. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Sky Ferreira – Ghost Ep


Capitol

79 Banaaliuden uhallakin väitän, että Ghost on kuin käsilaukku täynnä 
meikkinäytteitä. Vaihtelevalla kappalevalikoimalla esitellään 
yhdysvaltalaisen poplupauksen edustavimpia puolia tyylilajista toiseen 
edeten. Löytyy toisaalta Lana Del Rey -tyttökantria (Sad Dream), 
toisaalta Icona Popin hengessä skandinaavisesti säksättävää elektroa 
(Lost in My Bedroom). Tulipunaisen huulipunan edustus on huomattava: 
Shirley Mansonin kädenjälki on vahvasti läsnä Red Lipsin 
alternativerockissa. Sky Ferreira hakee edelleen omaa täsmäimagoaan, ja 
Ghostin aineksista saattaa tulevaisuudessa jalostua linjakas 
elektrolevy tai eklektinen supertuottajien salaattipöytä. Ainakin 
briljantti Everything Is Embarrassing puhuu vahvasti ensimmäisen 
vaihtoehdon puolesta. Molemmat lähestysmistavat kuitenkin vaikuttavat 
lupaavilta, sillä lajissaan Ghost on joka tapauksessa vuoden 
ehdottomasti viihdyttävimpiä levyjä. (Joni Kling)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Lau Nau – Valohiukkanen

Fonal Records

72 Tuoreimmalla levyllään muun muassa Avarus-yhtyeestä ja Kiilasta tuttu Laura Naukkarinen jatkaa folkin ja avantgarden rajapintojen tutkimusta. Valohiukkanen ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellisen haastavaa äänimaisemaa tunkkaisiin taidegallerioihin, vaan suurimmaksi osaksi popmusiikin logiikkaa noudattavaa musiikkia kotistereoihin. Naukkarisen edelliseen levyyn, vuonna 2008 ilmestyneeseen Nukkuu-albumiin verrattuna hänen kappaleensa ovatkin nyt jäsennellympiä ja sen seurauksena myös helpommin lähestyttäviä. Parhaimmillaan, kuten esimerkiksi Valolle-avausraidalla, hänen musiikkinsa on musertavan kaunista. Hetkittäin hänen persoonallinen intonaationsa vie kuitenkin liikaa huomiota musiikin muilta elementeiltä. Tulkinta Tapio Rautavaaran Juokse sinä humma-ikivihreästä tuntuu tarpeettomalta, koska Naukkarisen musiikki ansaitsisi huomiota silkalla omaperäisyydellään, ilman tuollaisia kosiskelevia kädenojennuksia. (Tuomas Kokko)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Lindstrøm – Smalhans

Smalltown

79 Kestää 20 sekuntia, kunnes norjan kosmikko on todistanu palanneensa siihen, mitä monet häneltä ovat eniten toivoneet: Smalhans on pitkien groovien ja vintage-syntikoiden kyllästämä lantioonpesiytyjä. When You Go I Go Toon menestysreseptiä se ei kuitenkaan toista: biisit pysyvät vähän yli 30 minuutin trimmattuna pakettina. Eksentrisempiä suuntia vieroksuneet ovat toivottavasti valmiita tarttumaan syöttiin, sillä Norjan paras tanssilattiakalamies saa pyrstön kuin pyrstön heilumaan tämän tahdissa. Greenpeace, be forewarned: hietikkoa kansoittaa pian hetula jos toinenkin, suurin osa valmiina toivottavasti jo suunnitteilla olevaa remix-levyä varten. Näissä kappaleissa olisi valtava määrä tilaa luovien mielten seikkailla. (Antti Piirainen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Mi Ami – Decade

100 % Silk

71 Hornsin hidastettu diskodraamankaari tarjoaa lievästi sanottuna kummallisen alun. Ehkä joku tummanpuhuva hahmo on ryöstänyt Mi Amin keikkabussin sisällön, tipauttaen vahingossa syntsakaupan käyntikortin raahattuaan kitarat ja rummut kauas pois? Kappalerakenteessa on kuitenkin vielä suurempi osa identiteettiä kuin pelkässä toteutuksessa. Decade ei muuta tätä – sillä puolella on nähtävissä enemmänkin kasvua: itsevarmuutta ja sulavuutta tässä on vähintään yhtä paljon kuin Watersportsilla ja Steal Your Facella. Parhaimmillaan, kuten kymmenen minuutin aikana kasvavan ja yhtä aikaa paloiksi hajoavan Free of Lifen inspiraationpuuskassa, ajatus Mi Amista transsia etsivänä konemusiikkibändinä toteutuu loistavasti. Decade on jotain odottamatonta mutta hyvää jo itsessään, vaikka yhteyttä yhtyeen edellisiin levyihin ei pintapuolisesti olekaan. Synteesi bändin kahdesta tyylistä voisi olla melkoisen kutkuttava. Soundin uudelleenmietintänä tämä toimii hyvin. (Antti Piirainen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Ninni Forever Band – s/t

Äänetön

71 Pintandwefallissa soittavan Ninni Luhtasaaren sooloprojekti on ennen muuta tekijälleen leikkikenttä. Tosin sellainen leikkikenttä, jonka liukumäet tekevät mutkia, joita ei olisi saattanut kuvitellakaan ja johon minä veisin imaginäärisen lapseni paljon mieluummin kuin mihinkään Hoplopiin. Leikkikenttämäisyys näkyy musiikissa, joka suorastaan heittelee kuulijaa rumpukonevimpaimesta toiseen. Kappaleiden taso ja tyyli vaihtelee aivan miten sattuu. New Friendsin maailman nössöin alisuorittajadisko, The Nose in the Headin makuuhuone-Bat for Lashes ja Mortal Kombatin light-psykemantra tuntuvat maailman parhailta keksinnöiltä. Vastavuoroisesti Monitor Manin ja The Opposerin lo-fi-länkyttely ja pari instrumentaalia ovat selvästi vaisumpia. Mutta jos musiikille kuuluisi 68 pistettä, levyn henkinen puoli ansaitsisi niitä ainakin 86. Ninni Forever Bandin punainen lanka on kirkasotsaisessa kokeilunhalussa, täysin uniikissa soundissa ja pohjattoman aidolta tuntuvassa höpsöydessä. Ninni Forever Band on levy, jolla on poikkeuksellisen suuri sydän. Siksi sitä kuunnellessa vakuuttuu siitä, että Ninnin on oltava maailman paras tyyppi. Kuin sinetiksi näin unen, jossa olimme bestiksiä. (Oskari Onninen)

Stubborn Heart – s/t

One Little Indian

51 Stubborn Heart solahtaa vaivattomasti samaan jatkumoon sellaisten elektronista äänimaisemointia ja jääkaapinviileää sielukkuutta yhdistelevien artistien kuin James Blaken ja Active Childin kanssa. Brittiduon esikoisalbumi jättää kuitenkin kylmäksi; musiikillisesti se on huumorintajuttomuudessaan tukahduttava, minkä lisäksi Luca Santuccin emotionaalinen falsetti (Elbow’n Guy Garvey kohtaa QOTSA:n Josh Hommen) tuntuu enimmäkseen falskilta. Bossanova-rytmien suuntaan tapailevassa Starting Blockissa on itua, eikä Better Than Thisin kertosäkeessä pirskahtelevia Commodore 64 -soundeja voi kuin ihastella, mutta suurimman osan ajasta Stubborn Heart yrittää aivan liikaa, vaikkei sillä tunnu olevan mitään sanottavaa. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

#109 Crystal Castles feat. Robert Smith – Not in Love (2010)

Crystal Castles
Levyraati #45

Crystal Castles
Giffaa hei! #056: Crystal Castles

Crystal Castles
Giffaa hei! #519: El Perro Del Mar

El Perro del Mar
Levyraati #59

El Perro del Mar, Lau Nau
#3 Kaikki on kiinni tunteesta: Lau Nau ja Phantom

Lau Nau
Pieni suuri Lindstrøm-spesiaali!

Lindstrøm
Small talk: vieraana Lindstrøm

Lindstrøm
Giffaa hei! #189: Lindstrøm

Lindstrøm
Levyraati #13

Lindstrøm
5 vuotta Monsters of Popia

Lindstrøm
#92 Hans-Peter Lindstrøm

Lindstrøm
Giffaa hei! #483: Ninni Forever Band

ninni forever band
Giffaa hei! #440: Ninni Forever Band

ninni forever band
Ennakkokuuntelussa: Ninni Forever Band

ninni forever band
Sky Ferreira – Night Time, My Time

Sky Ferreira
Levyraati #54

Sky Ferreira
© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress