Minikritiikit, viikko 15

A Hawk and a Hacksaw: Cervantine
LM

82 Mahtavasta Neutral Milk Hotelista muistettava Jeremy Barnes on tehnyt viulisti Heather Trostin kanssa jälleen albumillisen erittäin alkuperäisen kuuloista balkanilaismusiikkia, jonka voi paikantaa ainakin Turkkiin, Kreikkaan ja Romaniaan. Tällä kertaa mukana on myös ripaus meksikolaisvaikutteita, joita Balkanilla imettiin viime vuosisadan alkupuolella. Ympyrä siis sulkeutuu osuvasti: onhan Cervantine nauhoitettu bändin syntysijoilla New Mexicossa. Albumi on loppua kohden edeltäjiään seesteisempi, mutta se ei tarkoita, etteikö yhtyeen musiikki soisi silti väkevänä ja ilmaisuvoimaisena. Ehkäpä seuraavalle julkaisulle voisi tulla silti joku villimpi uusi näkökulma? (Juho Kaitajärvi)
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
A Hawk and a Hacksaw: Cervantine

Discodeine: s/t
Dirty

68 Kahden ranskalaistuottajan, Benjamin Morandon ja Pilooskin, bändiprojektin esikoisalbumi on miellyttävän napakkaa ja hauskan muovista house- ja elektropoppia, joka kuitenkin jää ruuhkaisilla markkinoilla jalkoihin silkkaa kasvottomuuttaan. Albumin selkeästi paras kappale on sen avaava Singular, Hot Chipin Ready for the Flooria ja LCD Soundsystemin Time to Get Awaytä yhdistelevä tanssipala, johon Flow’hun saapuvan Matias Aguayon paheelliset huokailut tuovat ylimääräistä särmää. Taustamusiikkina toimivan levyn toinen hittitäky on Synchronize, pykälää mitäänsanomattomampi popralli, jonka laulaa autopilotin päälle kytkenyt Jarvis Cocker. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Discodeine – Singular feat. Matias Aguayo

Dum Dum Girls: He Gets Me High EP
Sub Pop

78 Kalifornian garagerock-ympyröistä tunnetun Dee Deen (Kristin Gundred) johtama Dum Dum Girls on parantanut ilmaisuaan julkaisu julkaisulta, eikä uusi He Gets Me High EP tee poikkeusta. The Rolling Stonesin 19th Nervous Breakdownia mukailevalla kertosäemelodialla viettelevä avausraita Wrong Feels Right on säröiseen ja spectoriaaniseen ilmaisuun erikoistuneen yhtyeen tähänastisen uran kohokohtia, eikä täysin puskista tullut tulkinta The Smithsin There Is a Light That Never Goes Out -klassikosta ole sekään hullumpi. Raikas versio tuhansien indiediscojen puhkisoittamasta illan viimeisestä paljastaa Dee Deen taidot suurten tunteiden tulkkina: hän tuo esiin kappaleen sanoituksen seksuaalisesti latautuneen, mutta epävarman toivonpilkahduksen, kun Morrisseyn alkuperäistulkintaa riivasi ujous ja ahdistus. Toisin kuin monille muille Shangri-Lasilta ja The Jesus & Mary Chainilta vahvasti lainaaville yhtyeille, Dum Dum Girlsille voi povata loistavaa tulevaisuutta jo tähänastisen näytön perusteella. Yhtye retroilee hillitysti ja pitää pääpainon vahvoissa sävellyksissä pastissien sijaan. (Juho Äijö)
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Dum Dum Girls – There Is a Light That Never Goes Out

Lykke Li: Wounded Rhymes
EMI

82 Ruotsalainen Lykke Li harppaa kakkosalbumillaan komeasti eteenpäin esikoisen pikkusievästä orgaanisesta indiestä kohti vahvoja ja ajattomia lauluja. Juuri ajattomuus on hienojen sävellysten ohella Wounded Rhymesin kantavia voimia: tämä ei ole mitään trendimusiikkia, vaikka niin voisikin luulla. Hienoimmillaan, kuten musertavan kauniissa Love Out of Lustissa, haikea sävelmä leijailee kumisevien rumpujen tahdissa jylhästi kuin tuntureilla tai preerialla etsiskellen. Hieno onnistuminen ja odotusten ylittäminen. (Aleksi Kinnunen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Lykke Li – I Follow Rivers

Noah & the Whale: Last Night on Earth
Mercury

61 Orkestraalisesta indiefolkistaan tunnettu lontoolaisyhtye sukeltaa kolmannella albumillaan pää edellä valtavirtaan. Muodikkaiden AOR eli adult oriented rock -vaikutteiden sijaan bändi on maustanut musiikkiaan MOR- eli middle of the road -sävyillä. Levyn ensimmäinen single, The Kinksiä (Lola) ja Tom Pettyä (Don’t Come Around Here No More) nokkelasti lainaava L.I.F.E.G.O.E.S.O.N., esimerkiksi puhkuu sellaista yleispositiivista yhteislauluhenkeä, joka on ennenkin nostanut kulttibändejä klubikiertueilta stadioneille. Eaglesin ja Warren Zevonin pehmoamericanan hengessä rullaava Waiting for My Chance to Come ja Coldplayn lailla rytmittelevä Life Is Life ovat vähän liiankin mukavan albumin muut tähtihetket. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Noah & the Whale – L.I.F.E.G.O.E.S.O.N.

Pelle Miljoona & JJU Jousiensemble: Halki ajan ja rakkauden
Fanfaari

58 Halki ajan ja rakkauden peittää Pelle Miljoonan tuotannon jousikuorrutukseen, kun miehen tueksi astelee kahdeksanhenkinen kamariorkesteri. Toteutus ei ole pompöösi, pikemminkin tuttavallinen. Sikermän pääpaino on tuntemattomammissa tunnelmapaloissa, jotka paljastavat Pellen sydämen suureksi ja tulkintarekisterin rajalliseksi. Jouset myötäilevät Pellen humaania sanomaa pehmeästi ja ymmärtäen, mutta laulun ja soittimien täydellinen liitto toteutuu vain paikoin. Vika ei ole sovituksissa tai täydellä tunteella laulavassa maestrossa, vaan alkujaankin hankalassa yhtälössä. Kiihkeämmät klassikot eivät lähde hyvästä yrityksestä huolimatta tarpeeksi energiseen liitoon, ja hitaampiin paloihin jouset tuovat melko vähän uutta. Levyn päätteeksi Hyvää yötä maailma soi tosin avarampana kuin koskaan ja muistuttaa, että myös Pellen herkempi tuotanto kestää parhaimmillaan erinomaisesti aikaa. Kyyniset kuitenkin karttakoot. (Hannu Linkola)
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Pelle Miljoona & JJU Jousiensemble: Halki ajan ja rakkauden

Tsembla: Fauna
Ikuisuus

85 Turkulaisen Tsemblan instrumentaalimusiikki ei ehkä ole oikeassa seurassa poplevyjen vieressä arvioituna. Se lähenee oikeastaan äänitaidetta ja sijaitsee samalla jatkumolla kuin Brian Enon 1970-luvun puolivälin tuotanto ja Animal Collective, tosin tässä tapauksessa biiteistä ja laulusta riisuttuna. (Kappaleessa Nisäkkäiden kaupungit en tosin voi välttää kuulemasta kaikuja Massive Attackin Teardropista). Albumin nimen mukaisesti luvassa on runsaasti lintujen laulua ja muitakin trooppisilta eläimiltä kuulostavia äännähtelyjä. Eksoottiset soundit, joista voi tunnistaa ainakin sormipianon, maalavat yhdessä syntikan, efektien ja sampleluuppien kanssa hitusen nyrjähtänyttä, mielikuvituksellista maisemaansa, joka ei taida sijaita meidän pallollamme. Faunan kohdalla taiteellisuus ei rajoitu vain musiikkiin: siitä on toistaiseksi julkaistu vain vinyylipainos, jossa on erittäin hienot, käsin painetut kannet. (Juho Kaitajärvi)
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Tsembla Götegorgin Kolonissa 4.2.2010.