Minikritiikit, viikko 15

Archers of Loaf – Vee Vee

Merge

83 Lofististen indiealbumien yhteydessä jankuttaminen äänenkuvan kiillottamisen turhuudesta tuntuu olevan alituiseen läsnä, mutta hölmöä kansiratkaisua lukuun ottamatta remasteroitu versio Archers of Loafin pikkuklassikosta ei ainakaan huononna teosta. Vee Vee kuulostaa uskottavan purevalta ja toimii viehättävänä ajankuvana, jonka keskiössä esiintyy lähes suureksi kasvanut, mutta yllättäen nuupahtanut Pavementin ja Weezerin hengenheimolainen Orange Countyn Chapel Hillistä. Kattava otos bonusraitoja tarjoaa kurkistuksen siihen, miltä lajityypillinen college-rock kuulosti vuonna 1995. Soundissa on aistittavissa mall-punkin nouseva profiili, toisaalta myös The Dismemberment Planin kaltaisien yhtyeiden vaivaantunut kulmikkuus. Kyseessä on seikkaperäinen uusintaotos liian vähälle huomiolle jääneen ryhmän pääteoksesta. (Joni Kling)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Kindness – World, You Need a Change of Mind

Female Energy

80 Adam Bainbridge nostatti lainetta muutama vuosi sitten muovaillessaan The Replacementsin collegerock-klassikon Swingin Partyn melankoliseksi diskohelmeksi. Intialais-brittiläisen tuottajan esikoisalbumin World You Need a Change of Mindin huippuhetkeksi nousee kuitenkin toinen lainakappale, Anita Dobsonin Anyone Can Fall in Love, joka tunnetaan parhaiten Eastendersin tunnusmelodiana. Kappaleen coverointi on kirvoittanut kriitikoissa lähinnä ärtyneitä hipster- ja ironiasyytöksiä, mutta soi nolla jaksoa kyseistä saippuasarjaa seuranneen korvissa vain ja ainoastaan itkettävän kauniina Prince-elektroballadina. Albumilta löytyy kaksi muutakin kappaletta, joilla Bainbridgen visio utuisen romanttisesta pössyttelydiskosta soi kristallinkirkkaana. Saksofoni-introlla käynnistyvä That’s Alright sotkee keitokseen 1980-luvun lopun Bomb the Bass- ja Jam & Lewis -soundin vastustamatonta energiaa, Cyan muistuttaa puolestaan Kleerupin huolettoman vaivattomasta aerobic-housesta, jos mikrofonin varteen olisi hautuumaalta haettu Arthur Russell. Parista hudista (Gee Upin kasvoton funkdisco, Bombasticin yellomainen lounge) huolimatta World You Need a Change of Mind on yksi alkuvuoden verrattomista tanssittajista. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Lost in the Trees – A Church That Fits Our Needs

Anti

57 Lost in the Trees tekee kevyesti orkestroitua folkpoppia, joka tasapainottelee jatkuvasti aidon koskettavuuden ja laimean hienostelun välillä. Yhtyeen tärkein instrumentti on Ari Picker, elokuvamusiikkia opiskellut laulaja-kitaristi, jonka kuulaassa ääneessä on parhaimmillaan John Grantin ja Rufus Wainwrightin herkkyyttä. Bändillä on yksinkertainen ja tehokas resepti: Pickerin falsetin taustalla kuullaan akustisen kitaran näppäilyä, hyvällä maulla sovitettua jousiorkesteria, Radioheadille kumartavia ”haastavia” rytmejä ja kellopelin, tuuban ja harpun kaltaisia lisämausteita. Resepti kuitenkin toistuu kappaleesta toiseen, tekee maailman tanskalaisimman (vrt. Choir of Young Believers, Efterklang) amerikkalaisyhtyeen kolmosalbumista lopulta työteliään urakan. Levyn selvästi paras kappale Neither Here Nor There, jonka melankolisessa melodiassa on Blonde Redheadin koskettavuutta. Kuvaavasti levyn toiseksi kohokohdaksi erottuu An Artist’s Song, joka on rempseässä countryrock-rallattelussaan levyn kappaleista kunnianhimottomin – ja ylivoimaisesti sympaattisin. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Tanlines – Mixed Emotions

True Panther

63 Mahtaako Brooklynissä asua enää yhtään ihmistä, joka ei kuuluisi elektroniseen popduoon? Kasvavaan enemmistöön ovat liittyneet nyt myös Jesse Cohen ja Eric Emm, joista ensimmäinen soitti keskinkertaista tanssipunkia jo kuopatussa Professor Murder -yhtyeessä. Jesse ja Eric vaikuttavat esikoisalbuminsa perusteella miellyttäviltä, musiikillisesti sivistyneiltä nuorukaisilta, mutta mitään uutta tai ennen kuulematonta he eivät 2000-luvun popkulttuuriin tuo. Mixed Emotions on kaikella tapaa pätevä ja asiallinen levy, joka kuitenkin kerjää eteensä pelättyä ”koyhän miehen” -etuliitettä. Tanlines ei vedä vertoja sen paremmin Cut Copylle kuin Passion Pitille, joiden kanssa se ammentaa samoista lähteistä. Duon asemaa ei kohenna, ettei se vaivaudu juurikaan peittelemään musiikillisia lainojaan. Lost Somewhere lainaa Beach Boysin I Know There’s an Answerin melodiaa (ja tekstiä!), Rain Delay Princen I Would Die 4 U:n rytmiikkaa, Nonesuch The Carsin Driven äänimaailmaa – ja niin edelleen. Valtaosa levyn kappaleista on jopa hyviä, mutta silloinkin niiden yllä leijuu tietty joutavanpäiväisyyden löyhkä. Onnistuneimmin sitä pakenevat kohtalokkaasti sykkivä Brothers ja afro-elementeillä leikittelevä Yes Way. (Antti Lähde)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

Small talk: vieraana Adam Bainbridge (Kindness)

Kindness
© 2014 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress