Mazzy Star – Seasons of Your Day

Rhymes of an Hour Records

David ja Hope.

David Roback ja Hope Sandoval.

Mazzy Starin paluulevy on sentimentaalinen muistuma ajasta, jonka olemassaoloon on vuosi vuodelta vaikeampaa uskoa, mutta jonka toisintoon on nautinnollista vajota.

MazzyKansiMazzy Star syntyi hätätilaratkaisusta. Opal-yhtyeen Kendra Smith jätti aisaparinsa David Robackin lavalle kesken keikan Happy Nightmare Baby -albumia promonneella kiertueella. Lupaavan esikoisen julkaisseen yhtyeen tie olisi noussut pystyyn, ellei 21-vuotias Hope Sandoval olisi siirtynyt Smithin tilalle eturiviin. Sandoval oli jo aiemmin äänittänyt yhden sooloalbumin Robackin tuottamana, mutta sitä ei kelpuutettu julkaistavaksi. Nyt Sandovalin tehtävänä oli kanavoida yhtyeelle koko sen uusi olemus.

Roback ja Sandoval tekivät musiikkia Opal-nimellä vielä parin vuoden ajan, mutta 1989 oli selvää ettei kyseessä enää ollut se bändi, joka Opal oli joskus ollut, ja nimeksi vakiintui Mazzy Star. Tummasävyinen, taidekoulurockmainen psykedelia oli vaihtunut hiipivän 1990-luvun shoegazeen ja hallusinatorisiin unikuvaelmiin. Jos Opalin musiikki oli ollut mystissävytteistä maantiekuvastoa vanhojen hippien kirjoista manattuna, tarjosi Mazzy Star kuulaamman new age -tripin, naturistisella kielellä kerrottuja tarinoita reverbiin hukutettuna.

Seitsemäntoista vuoden hiljaiselon jälkeen Seasons of Your Day yllättää alkupisteeseen palaavana levynä. Paitsi että se on akustisvoittoinen ja psykedeelistä kuvastoa säästelevä, se on myös lähemmin kiinni siinä keskiviivassa, jota bändin alkumuoto seuraili hämyisyydestään huolimatta. Shoegaze ja dreampop olivat genrejä, joita harvat amerikkalaisyhtyeet versioivat yhtä hyvin kuin My Bloody Valentinen tyyppisiä äänimaalauksia tuottaneet brittiläiset kollegat. Mazzy Starin uutuudella moinen eurooppalaisuus ei kuulukaan missään vaiheessa, vaikka Bert Jansch vieraileekin postuumisti kitarassa. Enemmän levy kuulostaa siltä kuin sen olisi äänittänyt bändin Opal, joka olisi vaihtanut pöhköt Jim Morrison -fiilistelynsä 1960-luvun kirpputoripatinoituneimpiin folkballadeihin.

Seasons of Your Day on ennen kaikkea moodilevy. Sillä ei pidäkään olla minkäänlaista potentiaalia väärällä maaperällä: autoradiokäytössä, indieklubilla tai nopeatempoisuutta tavoittelevaan radiostreamiin yksittäisen raidan edustukseksi pilkottuna. Sen sijaan sillä on kaikki potentiaali olla täydellinen hippikuvaelma, Judee Sillin ja Joni Mitchellin jatke levyhyllyssä – levy jota kuunnellaan hartaudella musiikin soljuessa niin mahlaisen pehmeänä väärentämättömänä maitona kaiuttimista, että pahaa tekee.

Lay Myself Downin slidekitaroiden soidessa ymmärtää viimeistään, ettei tässä ole kyse vain hymistelystä, vaan kaiken kattavasta kuvaelmasta siinä itkuamericanan menneessä maailmassa, jossa majesteetillisuus ja oman alakulon perihölmöys käyvät herkkää vuoropuhelua.

Ja olkoon perhana, jos tämä albumi ei sovi vaikkapa sen henkisesti pimeimmän syksyisen illan aivojenlepuutusajanvietteeksi ja sielulliseksi lohturuoaksi, kun tarkoituksellisen kehnot aforismit syksyn lehdistä ja kuluvasta ajasta syntyvät mustiin vahakantisiin vihkoihin, takkatuli-dvd rätisee, ja levyn umpikarmaisevaa kansikuvaa muistuttavalla etiketillä varustettu kuuden euron viinipullo hupenee vakaasti kuin kello kohti kuuran mukanaan tuovaa kummitusaamua. Onko vanhan ajan turvaindie koskaan tuntunut näin turvalliselta?

69 Mazzy Star on comeback-levyllään siirtynyt pelkistetympään, selkeämpään unenomaiseen juurimusiikkiin. Hieman kuitenkin epäilyttää, mitä virkaa duolla on Beach Housen ja muutaman muun mukavuusmusiikkia mestarillisella otteella tekevän yhtyeen ollessa jo olemassa?

http://www.youtube.com/watch?v=DUFiaYsufgA