Male Bonding – Endless Now (Sub Pop)

Sub Pop

Male Bondingin musisointi ei viehättänyt Nuorgamin kriitikkoa, mikä sai yhtyeen hämilleen.

Voi isäkissan vittu. Tulee mieleen äidin lausahdus: ”En ole vihainen, ainoastaan pettynyt”.

Lontoolaistrion debyyttialbumi Nothing Hurts (2010) oli mainio levy, joka ennen kaikkea lupasi paljon tulevasta. Genressään piristävän rosoinen lätty oli täynnä lippis vinossa veivattua kiihkoa ja yksinkertaisen hoilauksen juhlaa. Parhaimmillaan, kuten Weird Feelings -biisissä, Male Bonding toi yhtä aikaa mieleen Nirvanan ja Vampire Weekendin.

Tuli olo, että kunhan bändi saa luotikutterinsa kunnolla rasvattua, saattaa mitä vain tapahtua.

Mutta kun ei niin ei. Saatana mitä nössöilyä ja yninää. Levy on kuin 40-minuuttinen intro, jota kuunnellessa koko ajan ajattelee, että ” noni, kohta lähtee”. Mutta ei lähde.

Kuulostaa kuin liian aikaisin treeneihin herännyt Pains of Being Pure at Heart räpelöisi Dum Dum Girlsin ylijäämämateriaalin kanssa. Soitossa on rentoutta, mutta jotenkin vaihde on kautta linjan heitetty turvalliseen tilannenopeuteen sopivaksi, eikä reilusti ralliasentoon. John Arthur Webb on päättänyt laulaa hiljaa ja hymistellen, ilman aikomustakaan revitellä, varmaankin jonkinlaista häilyvää ja beigeä seksikkyyttä tavoitellen. No ei onnistunut.

Häilyvää, beigeä ja jotenkin tv:n sisustusohjelmat mieleen tuovaa mukaviileyttä kyllä, seksiä tai tunnetta ei.

Tuottajana on ollut guru-ukko John Agnello (Dinosaur Jr., Kurt Vile), joka oletettavasti on vastuussa debyyttiä tasokkaammasta äänimaailmasta. Se puoli kyllä toimii hyvin ja sopii bändille. Eli ei, tässä ei nyt ole kyse siitä, että mulkkukriitikko kuuntelee, että soundi on siistiytynyt, niinpä alun perin suurisydäminen ja originelli bändi (”ekalla demolla paskat soundit”) on mennyt pilalle ja menettänyt näkemyksensä ison koneiston myllytyksessä.

Kyllä bändi on ihan muin keinoin onnistunut menemään pilalle ja menettämään näkemyksensä. Tai ainakin nykyinen näkemys on väärä, ilmoitan sen tässä ja nyt.

Male Bondingilla oli kaikki kortit käsissään tullakseen bändiksi, joka olisi murtautunut auttamattoman pöhöttyneseen ”modernien nuorten aikuisten” indierock-kenttään omalla reippaalla meiningillään ja heittänyt hattukaupalla paskaa kaikkien samalta kuulostavien, liian vakavissaan ulisevien mollimulkuttelijoiden silmille. Mutta Male Bonding on näköjään päättänyt tulla yhdeksi näistä bändeistä.

Toisin sanoen kaikki on muodollisesti kohdallaan, mutta biisit herättävät kuulijassa yhtä vahvoja ja aitoja tunteita kuin haravointi tai auton tankkaaminen.

18 Male Bondingin toinen on  kuin Kakkahätä-77 olisi Totaalisen kakkahädän herättämän huomion jälkeen pyrkinyt ilmaisussaan lähemmäs Uniklubia. Tulee paha mieli. Ei siis vihainen, ainoastaan pettynyt.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress