Lords of Acid – Deep Chills

Lektroland

Lords of Acid, musiikillinen vastine Myrkky-lehdelle

Voi pojat! Uusi Lords of Acid -levy ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen. En ole millään malttanut odottaa. Kuin musiikillinen vastine Myrkky-lehdelle – niin jännää, että kädet syyhyävät!

Lords of Acidin pitkän levytystauon päättävän albumin piti ilmestyä jo vuosi sitten. Viivytyksen taustalla ovat kuulemma olleet perustajajäsen Praga Khanin temppuileva tietokone, joka kehitti oman tietoisuuden, ja yhtyeen studioon tehty poliisiratsia naapureiden valitettua hedonistisesta mesoamisesta, minkä seurauksena huumetestistä kieltäytyneen Khanin henkilöpaperit takavarikoitiin. Tätä kertomusta vasten tarina musiikkitiedostoja sabotoivasta poltergeist-läppäristä ei enää kuulosta mitenkään omituiselta.

1990-luvun alun rave-kulttuurin ja Benelux-beatin idioottimaisimpia puolia yhdistellyt projekti on ymmärrettävästi ollut ryppyotsaisten konemusiikkipiirien päällesylkemä. Tässä yhtyeessä ei koskaan ole ollut mitään älyllistä. Psychic TV:n ja Happy Mondaysin pahimmat sekoilut alkavat näyttää konemusiikin sen hedonistisimpiin stereotypioihinsa kietoneen Lords of Acidin rinnalla valopäisiltä shakkikerhoilta. Lordsiin verrattuna Tiësto on ajatuksien Tonava ja Ministry of Sound -kokoelmat huippuhienostunutta säveltaidetta.

Jos Lil Louisin French Kissin ilmestymisen aikoihin vielä mietittiin, voiko tällaista musiikkia jorata punastelematta, Lords of Acid vei elektronisen tanssimusiikin sinne jonnekin tietoisuuden äärirajoille, missä kaikki inhibitiot ovat mennyttä. Noille tajunnan takamaille Praga Khan on ilmeisesti lopullisesti juuttunut. Valitettavasti ainakin osa hänen faneistaan on sittemmin varttunut yli puberteetti-iän.

Vuonna 2012 Lords of Acid jatkaa siitä, mihin rappeutuneella 1990-luvulla jäi. Pornografisesti jytisevien rytmien päälle liimatut kaiken mahdollisen sekakäyttämisen ja kaoottisen seksin teemat antavat vaikutelman, joka on yhtä aikaa limainen, pateettinen ja dementoitunut – ja samalla huomattavasti väsyneempi kuin aiempien levyjen tuotokset.

Ehkä kipeintä Deep Chillsissä on, ettei se jää täysin vaille syvälle liskoaivoihin osuvaa vetovoimaa. Reliikkimäisen vanhentuneiden konetaustojen ja essoilla piristetyn Kummeli-huumorin ohella Khan on jotenkin onnistunut heittämään hihaansa muutamia toimivia troppeja, joiden annostelu alkaa pseudohumorististen party-anthemien jälkeen albumin loppupuoliskolla. Tai sitten päätösraita Paranormal Energy on todellakin Khanin seonneen tietokoneen tuotosta.

Children of Acid -raita levyn puoliväliin sijoitettuna taas on kuin jonkin tuntemattoman substanssin humahtaminen päähän Konemetsän vessajonossa pikavauhtia yläkertaan ampaisevan hissin lailla universumin alkaessa yhtäkkiä aueta mandalaksi paskan musiikin muodossa. Naurettavan tarttuva psytrancerenkutus on kuin suoraan 1990-luvun loppuvuosilta, ja nyrjähtäneellä tavalla ajastaan jälkeenjäänyt narinasoundi aiheuttaa outoa nostalgiavärinää jaloissa.

Lopulta, kuin todisteeksi täydellisestä reikäpäisyydestään, on Khan onnistunut säveltämään levylle yhden hämmästyttävän sujuvan indiebiisin: Slip ’n Slide. DJ Mean lirkuttaessa kliseisiä pornolyriikoitaan helisevän kitarapopin päälle kuulija voi vain miettiä, että mitä helvettiä tällä levyllä tapahtuu? Olenko jo psykoosissa?

Deep Chillsistä on teoriassa mahdollista saada irti annos korvikkeenomaista nautintoa, joka myös takaa ankaran fyysisen ja moraalisen krapulan. Herää kysymys, kuinka neurotoksista tämä musiikki on? Jos albumi jossain vaiheessa alkaakin kuulostaa oudolla tavalla viehättävältä, johtuuko se prosessissa kuolleista aivosoluista?

24 Konemusiikin ei tiedetä levittävän sukupuolitauteja, mutta Lords of Acidin ollessa kyseessä tekee mieli olla varuillaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress