Lil’ Wayne – Carter IV

Universal

Lil Wayne, hiphopin ammattilainen, tatuointien amatööri.

Viime keväällä tuli tieto, että New Orleans -räppäri Lil Wayne julkaisee neljännen Carter-levynsä. Yksi Yhdysvaltojen myydyimmistä hiphop-artisteista on ehtinyt julkaista jo reilusti yli kolmekymmentä albumia ja mixtapea. Vuonna 2008 julkaistu Carter III päihitti Kanye Westin 808s & Heartbreak -levyn ensimmäisen viikon myyntiluvuissa ja päätyi julkaisuvuotensa myydyimmäksi levyksi Yhdysvalloissa.

Kesäkuussa Carter IV:n julkaisupäivämäärää siirrettiin kahdella kuukaudella eteenpäin elokuun loppuun. Myöhemmin selvisi, ettei Lil Wayne ollut tyytyväinen saamiinsa taustoihin.

Heinäkuussa Weezy (aka Lil Wayne) julkaisi Sorry 4 the Wait -mixtapen, jolla hän ajoittain palasi alkuaikojensa hc-rap-ryhmän Hot Boyssin tunnelmiin, vaikka oli joukossa muutama kermainen slovarikin. Elokuun alussa Youtubeen ilmestyi studiossa kuvattuja videopätkiä tulevan levyn kappaleesta, jolla feattasi Weezyn Young Money -levymerkille levyttävä “new bad boy on the block” Drake. Kappale oli erittäin hyvän kuuloinen, eteenpäin jystkyttävä klubiballadi.

Carter IV jatkaa tuotannollisesti samoilla linjoilla kuin Carter III: korostetut alataajuudet, tanssittavat ja vahvasti prosessoidut taustat ovat jo muodostuneet standardiksi uuden jenkki-rapin keskuudessa. Lil Waynen vahvuus on nokkela, luonteva ja loputtomalta tuntuva flow, joka erottaa hänet monista tuoreista ja usein alle 20-vuotiaista räppäreistä.

Levy alkaa muutamalla klubibangerilla, joista 6 Foot 7 Foot (feat. Cory Gunz) tapailee viime albumin A Milli -hitin monotonista ja bassovoittoista pumppausta. Albumin viides raita antaa hetken levähdyksen letkeällä R&B-biisillä, joissa Lil Waynen rentous ja verbaalinen lahjakkuus ovat aina tulleet kenties parhaiten esille.

Lil Waynen usean aikaisemman levyn tapaan Carter IV alkaa introlla, päättyy outroon ja välissä on interlude, jossa saman taustan päälle on äänitetty uudet lyriikat ja uusi flow.

Levyn loppupuolella Weezy herkistyy ja saa apua muun muassa John Legendiltä ja autotunen runsaasta käytöstä tunnetulta T-Painilta. Ja jotta kenellekään ei tulisi epäselvyyttä Waynen miehekkyydestä, loppuun on vielä tiputettu muutama rankempi tilitys. Carter IV:n viimeisellä raidalla Weezy tarjoilee yllätyksen, kun 1990-luvulla tunnetuiksi tulleet Nas ja Busta Rhymes vierailevat Outro-kappaleella.

75 Levy on kokonaisuutena tasapainoinen eikä Lil Wayne ole lähtenyt muuttamaan hyväksi havaittua reseptiään. Sanoitusten aiheet ovat tuttuja ; raha, naiset ja uskottavuus. Se saa välillä miettimään miten paljon uutta sanottavaa samoista teemoista voi keksiä. Levyä kuunnellessa kuitenkin toivoo, että Lil Wayne päästäisi eksentrisen persoonansa vapaaksi ja muuttaisi valtavirran hiphopia entisestään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!