Kreayshawn – Somethin’ ’bout Kreay

Columbia

Natassia Gail Zolot alias Kreayshawn.

Yhden meemin ihme yrittää luoda täyspitkän paketin kohdeyleisölle, joka haluaa lisää Guccia.

Joku taisi joskus tokaista, että riot grrrl -liike vapautti lopulta naiset rokkaamaan – jos nimittäin vapauttamiseksi katsotaan tilaisuus julkaista kamaluudessaan Nickelbackiin verrattavaa musiikkia.

Myös hiphop on vapauttamisen musiikkia. Se on musiikkia, joka on joutunut taistelemaan elintilastaan ja todistelemaan taiteellista uskottavuuttaan. Sitten kattilaa ilmestyy hämmentämään meemipankkien kasvattama pikkutyttö internetistä. Mikä pahinta, vuosi sitten viraalihitiksi kohonnut Gucci Gucci tulkittiin jonkinlaiseksi sairaaksi vitsiksi. Ei näin saa tehdä! Rap on vakava asia!

Kreayshawn on nainen, valkoinen ja varustettu Lady Gagan egolla. Hänen yhtälailla valkoinen aisaparinsa V-Nasty on ansioitunut lähinnä reippaassa n-sanan viljelyssä ja vankilatuomioissa, joita on rosterissa enemmän kuin kourallisella viihderäppäreitä yhteensä. Aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, molemmat ovat äärimmäisen viehättäviä nuoria naisia, mutta eivät sillä tutulla MTV-sapluunalla: parivaljakon ei voi varsinaisesti väittää vältelleen vahvoja lesbokonnotaatioita. Kyllä, tässä ovat pahimmat viholliset, jotka valtavirtahiphop voi kuvitella.

Onko Kreayshawnin syksyn myötä toistuvasti lykätty debyyttialbumi siis se Iso Paukku, joka räjäyttää listamusiikin jähmettyneet kuviot? Onko se kaiken odottamisen arvoinen, Gucci Guccin päätsekoittavalla pinnallisuudella ladattu sukupolvikuvaus? Onko se voimaannuttava kokemus artistin Twitter-seuraajille, joille tämä on enemmän puolituttu nettikaveri kuin kaukainen ja keinotekoinen poptähti?

Ei. Somethin’ ’bout Kreay on Youtube-hitistä lypsetty pakollinen turhakelevy myytäväksi ihmisille, jotka eivät osta musiikkia. Se on jatkotuote kappaleelle, jonka voitot kertyivät liketyksinä. Ja tässä vaiheessa kukaan ei enää peukuta kuin alaspäin historian armottomimmalla gladiaattoriareenalla.

No, albumilla on hetkensä. Laskettakoon ne yhdellä peukalolla. V-Nastyn kanssa esitetty Summertime kuuluu poissaolevassa psykedeelisyydessään enemmän kalifornialaisen ug-outoilun tyyliperinteeseen ja karkaa lopulta lähemmäs crossover-indietä. Samaa outoa slacker-viehätystä edusti Don’t Smoke My Blunt Bitch – viime kesän universaalisti vihattu yllätysbiisi Grimesin kanssa, joka muutaman kuuntelun jälkeen tarttui löyhämielisyydessään päähän kuin pahinkin rantarenkutus.

Tällaiset kappaleet eivät kuitenkaan tule kiinnostamaan Kreayn kohdeyleisöä – he haluavat uuden Gucci Guccin viihtyäkseen. Samalla ne eivät myöskään kiinnosta analyyttisiä kuulijoita – he haluavat uuden Gucci Guccin osoittelemaan patriarkaalisen hiphopin tiukkaa koodistoa, jossa ei ole tilaa liminaalisuudelle.

Tottahan se on. Gucci Gucci osui ei-kenenkään-maalle ja aiheutti pelkoreaktioita sekä rap- että rockkanonisteissa, koska kyseessä on jotain, mitä he eivät pysty lokeroimaan yhteenkään kivettyneistä kategorioistaan. Tällaiset pimeästä heitetyt iskut tapahtuvat nopeasti, kadoten sen jälkeen näkymättömiin, uusia juonia punomaan. Levytyssopimus, kokonaisteokseksi hiottu albumi ja pitkä urakehitys ovat pelkkiä kummituksia kanonistien maailmasta. Ja nyt Kreayshawn on valjastettu näiden vaatimusten vangiksi?

Somethin’ ’bout Kreay tuntuu äärettömän turhalta tuotteelta ja mitään räväyttävää sen sisällössä ei enää ole. Meillä on jo huippucool Azealia Banks, sillä erotuksella, että Banksin tyyli on kuin hänen flow’nsa: vaivaton ja omaan imagoon saumattomasti sulautuva. Gucci Guccin vanhetessa Youtube-kanavat täyttyvät Wavy Spicen kaltaisista seuraavan aallon edustajista.

20 Pitäisi kai todeta, että Kreayshawnista tuskin tullaan kuulemaan enää paljoakaan, mutta hänellä on yhä käytössään internet-yhteys, joten voin olla täysin väärässä. Somethin’ ’bout Kreay on tavattoman huono levy.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress