Kotoisat Sävyt – Hyvästit yksinäisyydelle

Kioski Records

Kotoisat sävyt löysi naurun aihetta isän levyhyllystä ja vaatekaapista.

Suomeksi laulettu ja 1970-lukua henkivä rock tuo hämmentyneen hymynkareen suupieliin. Tuntee uutuudenviehätystä. Miksi? Eikö tämä juna mennyt jo kolmekymmentä vuotta sitten?

Ei välttämättä. Perinteisestä rock’n’rollista ja rytmibluesista rakentuva suomenkielinen rock oli kultakaudellaan ilmiö, joka purkaantui nopeasti jättämättä jälkeensä kunnon jatkumoa. Vähän myöhemmin punk korjasi sadon.

Levyhyllyn äärellä tahtoo mennä kotimaisten kohdalla sormi suuhun, jos proge, iskelmärock tai brittilistan kärjestä tuontitavarana käännetty perusrock ei maistu. Rock on elämää, kertoo elämästä ja antaa elämään: on perusteltua vaatia nostalgian sijaan tässä hetkessä potkivaa ja äidinkielellä puhuttelevaa paholaisen musiikkia.

Siksi on ilahduttavaa, että jälkipolvet tilkitsevät kauan ammottanutta tyhjiötä. Viime vuosina pohjoisesta on valunut tukku nukkavieruja ristiretkeläisiä, jotka ovat ilmeisesti tehneet perusteellisen ratsian sekä isän levyhyllyyn että vaatekaappiin. Bändit, kuten Moses Hazy, toista vuosikymmentä Crazy Horsen kavionjäljissä puurtanut Ruotomieli ja nyt ranualaislähtöinen Kotoisat Sävyt. On helppo kuvitella näiden miesten soittavan rockia vielä kahdekymmenen vuoden päästäkin. Vailla sarkasmia voi kysyä, että mitä muutakaan tuon näköisten jätkien kannattaisi puuhata.

Kertomansa mukaan Kotoisat Sävyt pyrki aluksi sivaltamaan The Flaming Sideburnsin tyyliin, mutta suomen kielellä. Nimettömällä ensilevyllään (2008) yhtye ihmetteli, mitä se rock’n’roll oikein on. Nuoruuttaan alleviivannut viisikko etsi hippijuuriaan vinyylilevyjen tuoksusta ja antoi onnen pisaroida tyttöjen hymyillessä fillarin tarakalla. Levyn parhaat hetket kurkottivat kohti Suomen Supergrassin titteliä, laimeimmillaan debyytti kertasi Cliftersin kevytnostalgiaa.

Debyytistä kuluneen kolmen vuoden aikana Kotoisat Sävyt on kypsynyt. Se on toki ymmärrettävää ja sitä sopii myös odottaa, onhan kolme vuotta pitkä aika nuorten musikanttien elämässä. Mutta että tällainen rotevoituminen!

Bändi esittelee kasvupyrähdystään ojentautumalla koko pituuteensa heti albumin alussa. Ensimmäisten viiden minuutin aikana kuulija autetaan pienelle tripille ja palautetaan sieltä pirun makealla Roger Daltrey -huudolla.

Matka taittuu Absoluuttisen Nollapisteen kotikentän halki, kunnes rauhallisen hetken tarjoaa Kauemmas. Minnekään ei tule kamala kiire, kun mellotronista pumpataan leppeä aallokko, jonka yllä kaikuinen kitara kaartelee kuin pääskynen.

Sielukas nimibiisi saa säteillä levyn kruununa. Sen ytimessä väreilee pidätelty lataus, jota vokalisti Antti Karjalainen pitää yllä todistaen pätevyytensä mikin varressa – selvästi niitä miehiä, jotka ottavat lauluäänelleen vauhtia alavatsasta saakka. Sen ohella yksi levyn kulmakivistä on Luonnonkaunis, joka yhdistää upeasti yksityisen rakkauslaulun ja ajatukset ”luonnollisuuden ja ominaispiirteet” murhaavasta yhteiskunnasta.

Todella, niinkin suuri sananmöhkäle kun ”yhteiskunta” on aika harvoin solahtanut rokkislovariin näin kitkattomasti. Kotoisat Sävyt edustaa filosofiaa, joka olisi aikoinaan vienyt Love Recordsin edistyksellisen rockmusiikin klassikkokaartiin.

Nokkela väläytys ironiantajusta on ottaa biisi kortistoon matkaamisesta ja koristaa se riffillä, joka on kähvelletty The Rolling Stonesin kartanon takanpäälliseltä. Riitapukarit Blues ei vastaa otsikkoaan, vaan lienee tuotos sessioista, joissa The Beatles -levyn valkoiselle kannelle on roiskahtanut pari punaviinitahraa ja joilta herätessä Dave Lindholmin levy on pyörinyt tyhjää vinyylisoittimen lautasella. Ennen seesteistä loppuhämyilyä ruiskautetaan koneeseen annos korkeaoktaanista ja rokataan hetki The Hellacoptersin muistolle.

Kotoisat sävyt on vielä melko tuttavallinen ja helppolukuinen yhtye, jolla ei lopulta ole lihaksia haastaa perusopintonsa kuunnellutta rokkaria pitempikestoiseen kuuntelurupeamaan: kolmen vartin kuuntelu on – sääli sinänsä – jo paljastanut albumin ytimen. Mutta eihän tänne progen perässä tultukaan. Ainakaan tällä kertaa.

82 Pakoton tunnelma ja sävykirjoltaan laaja biisirepertoaari voittavat puolelleen: Kotoisat Sävyt on tehnyt 45-minuuttisen kokonaisuuden, jonka paino kantaa loppuun saakka. Toki näissä tennareissa on vielä puoli numeroa väljääkin.