Konev – Dedicated to People Flow

Tampere Records

Konev.

Konevin ensimmäinen pitkäsoitto kolisee ja piipittää tavalla, joka on kaukana Kone Oyj:n varmasta insinöörintyöstä. Sen elevaattori nitisee liitoksissaan ja on turhautunut, yksinäinen ja lopen väsynyt.

Tamperelaisen Konevin nimi tuo tietenkin mieleen juuri tuon teräksisiä ihmistenliikuttimia valmistavan Kone Oyj:n. Sen musiikissa toistuvat hissien, liukuportaiden ja muiden ihmisten siirtelyyn tarkoitettujen aparaattien kaltaiset motiivit. Krautisti eteenpäin nytkyttävässä ikiliikkujaelektrossa on staattiseen arkeen juuttuneen, olemassaolonsa kanssa kamppailevan nykyihmisen harmaa haju. Hissillä pääsee yhä ylemmäs, mutta oikeasti se ei vie mihinkään. Lähtö- ja pääteasemat ovat aina yksi ja sama.

Konevin maailmassa on jotain samaa kuin Tarik Salehin parin vuoden takaisessa, kuviltaan kiehtovassa animaatiossa Metropia. Siinä lähitulevaisuuden kontrolliyhteiskuntaa riivaa krooninen öljypula, ja tyhjään olemiseen väsynyt päähenkilö kuulee outoja ääniä. Maailma on harmaa ja hitsauksistaan ruostunut.

Tai sitten voidaan kuvitella pieni kerrostaloasunto jossain Hervannan laitamilla. Valkoiset seinät ja harmaa muovilattia, pimeässä nurkassa kaikki Korgit ja Rolandit ja vitusti joka suuntaan luikertelevia piuhoja. Ulkona manselaiset lenkkeilevät, käyvät Pancho Villassa illallisella ja katsovat televisiosta Putousta. Sisällä kolme kalpeaa ihmistä nysvää elektronisten vehkeidensä kanssa, nauhoittelee lankapuhelimen numerokiekon räksätystä ja postiluukun kolahduksia.

Dedicated to People Flow on osuva kiteytys arjen harmaudesta. Oli kyse sitten tulevaisuuden dystopiasta isoveljineen tai ihan vaan hyisestä syyspromenaadista Hämeenkadun loskassa, Konevin teollinen ambient-tekno on sille oiva ääniraita. Seitsemään jaettu albumi kilkuttaa ja kaikuu tavalla, joka on sopiva antiteesi hittihakuiselle popmusiikille. Sen soinnissa on totisesti romukasan svengi: tuuli tyhjissä sardiinipurkeissa ja hyljätyn polkupyörän akustisissa käytävissä. Ja niin edelleen.

Albumi ei varsinaisesti liikuta. Se ei ole katossa pyörivä diskopallo, eikä edes lattiaa tamppaava yksinäinen tennari. Levynkannessa oleva heijastin on oikeastaan aika osuva vertauskuva: huomaamaton ja arkinen, mutta oikeassa valossa kirkkaanvihreä. Nysväystä? Ehdottomasti – mutta hyvää sellaista.

70 Dedicated to People Flow hukkuu väärään aikaan kuultuna hetkessä taustahälyksi. Sitä se pohjimmiltaan onkin: äänimatto, jonka elementeissä on jotain niin arkista, ettei niitä tahdo laisin huomata.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!