Jussi Lehtisalo – Interludes for Prepared Beast

Full Contact / Svart

Mies mustissa ja valkoisissa, ja vielä mustavalkoisena. (kuva: Mikael Mattila)

Porin taideteoreetikon uutukainen kuulostaa meluisalta ja hälyiseltä kuin rakennustyömaa täydessä tohinassa. Vaikutelma on miellyttävä.

Jussi Lehtisalon tapaa nähdä asiat toisin on suitsutettu musiikkimedioissa täysin aiheesta. Hän kuuluu niihin harvoihin suomalaisrokkareihin, joiden haastattelutkin ovat vielä mielekästä luettavaa. Ne sisältävät iänikuisten studio-odysseioiden kertaamisen sijaan jotakin oikeaa sanottavaa ja mielipiteitä. Etenkin asioista, joita keskivertomuusikko harvemmin tulee edes ajatelleeksi. Tällainen lateraalinen ajattelu sinällään paikoilleen jämähtäneessä populaarimusiikin kulttuurissa on vain ja ainoastaan inspiroivaa ja tervetullutta.

Siltikin monissa noteerauksissa itse taide jää filosofisten teorioiden jalkoihin. Lieneekö niin, että toimittajia kiinnostavat nimenomaan Lehtisalon sanomiset tämän tekemisten sijaan. Se ei sinällään yllättäisi, Lehtisalohan tekee koko ajan ja paljon. Ja useimmiten lopputuloksena oleva musiikki operoi täysin omilla säännöillään, minkä seurauksena siihen suhtautuminen tai tarttuminen äkkiseltään saattaa olla eräänlaisen Valtaisan hahmon kohtaamista, kuten Circlen Taantumus-albumilla aikoinaan laulettiin.

Keskittykäämme siis itse taiteeseen. Interludes for Prepared Beast on Lehtisalon toinen sooloalbumi, ja osiltaan jatkaa vuoden 2010 Rotan abstraktia etenemistä. Se yhdistää jo nimessään tutun lehtisalomaisella tavalla jonkinlaisen ”akateemisuuden” ja ”korkeakulttuurin” ”primitiiviseen” rockinsoittoon.

Nimi viittaa nykysäveltäjä John Cagen Interludes for Prepared Piano -pianoteossarjaan. Viittaus ei ole mitä tahansa intertekstuaalista knoppailua, vaan sukulaissieluisuus Cagen ja Lehtisalon välillä on mitä selkein.

Ennen kaikkea tämäkin levy pyrkii karkeloimaan kaikenlaisen musiikin veljeyttä porilaisessa abstraktissa maailmassa, jossa blastbeatin ja heleiden syntetisaattorimelodioiden yhdistäminen ei ole sen kummempaa kuin oreganon sirottelu pizzan päälle. Lehtisalohan on muuten ahkera ruoanlaittaja ja kulinaristi. Täytyypä kysyä häneltä joskus, minkälaisia pizzoja hän suosii.

Mainittu ”Valtaisa hahmo” sopiikin määrittelemään tätä levyä varsin hyvin. Kahteen, Caterpillars– ja Here March The Cranes -nimisiin osiin jaettu vinyyli on jo kansitaiteeltaankin melkoisen juhlavan ja jyhkeän näköinen. Komeaa litografiaa.

Betoninharmaan urbaaniuden tunnelmaa vahvistaa myös noin vartin mittaisten kappaleiden massiivisuus ja monikerroksisuus. Huumaavan ambienttiseksi muuttuva, ylitsevuotava blastbeat-säksätys on kuin katuporan tasainen jyrinä, jonka päälle kitarat ryömivät katerpillarien lailla. Samalla kun kivijalassa koneet jylisevät, yläilmoissa heiluvat nosturit kepeiden melodioiden säestyksellä.

Rotta oli eräänlainen pysähtyneitä tuokiokuvia Porin kaduilta sisältänyt sympaattinen ambient-kokonaisuus, mutta kakkoslevy luottaa enimmäkseen soonisuuden turruttavaan voimaan. Lehtisalon pienieleinen laulutulkintakin on rujompaa. Mantramaisten, impressionististen lyriikoiden ulosannissa kuulee hivenen Röyhkää.

Ainoa suvanto osuu Caterpillarsin väliosaan, jossa kitarasoinnut liplattavat hiljalleen rantaan saapuvien aaltojen lailla ja rumpusäksätys kuulostaa lehtien suhinalta tuulessa. Tätä kuitenkin kehystää hulppea hevikarnevaali, jonka leikkisän mahtailevat synamelodiat ovat kuin videopelistä. Assosioin Interludes for Prepared Beastin parin vuoden takaisiin Circlen livekeikkoihin, samoilla tavoin nekin sijoittivat valtavien hevikiitojen väliin abstrakteja ambient-sukelluksia.

Tämä sinfoninen monoliitti etenee skitsofreenisyydestään ja heterogeenisyydestään huolimatta eteepäin yllättävän luontevasti ja kiehtovasti. Tuntuu kuin Lehtisalo olisi tarttunut yksityiskohtiin rohkeammin kuin ennen, ohjaten punaista lankaa selkeästi läpi puolituntisen raksaseikkailun. Tuloksena on jälleen yksi kaikkia käsitteitä pakeneva mutta hieno äänitetaideteos, jonka finaalissa lyövät kättä niin Manilla Road kuin Maurice Ravel, hevikitaroiden marssiessa juhlallisesti eteenpäin. Ja se on aina hieno juttu!

83Jussi Lehtisalo änkee tehosekoittimeensa tyylilajeja ja ideoita poikkeuksellisen vapautuneesti, mutta lopputulos ei ole lähellekään sellaista sekamelskaa kuin luulisi. Interludes for Prepared Beast on eräänlainen Rotta-debyytin kääntöpuoli, jolla Lehtisalo jatkaa vapaamielistä tutkiskeluaan – ja onnistuu siinä tällä kertaa varsin hyvin.