Jukka Poika – Yhdestä puusta

KHY Suomen Musiikki

Jukka Pojalle menee hyvin.

Kirjoitin viime vuonna Nuorgamin kesähittiartikkelissa, että Silkkii sopii kuin valettu silmäpelin taustamusiikiksi kesän grillibileissä.

Henkilökohtaisesti harkitsisin tarkkaan tutustumista ihmiseen, joka intoutuu juuri sen kappaleen myötä flirttailemaan. Mielipiteelläni ei ole kaupallisessa mielessä tietenkään mitään merkitystä: Silkkii oli viime vuoden myydyimpiä sinkkuja ja palkittiin Emma-gaalassa vuoden biisinä.

Jukka Pojan sooloalbumin kuunteleminen oli vielä vuosi sitten ajatuksena sietämätön. Yhdestä puusta on kuitenkin keväällä 2012 lähtökohtaisesti kiinnostava levy, koska suomalaisen reggaen nousu on jännittävä ilmiö. Kenties suomalainen valtavirtareggae on musiikillinen kumppani kotoilutrendille – sille, että Facebook-statukset täyttyvät sieni- ja hiihtoretkistä sekä kutomisvinkeistä.

Reggaellä on jotain yhteistä juhannuskoivujen, rantasaunan ja kesän kylmimmän huurteisen kanssa. Siksi Yhdestä puusta -albumin julkaisua piti tietenkin viivyttää keväälle, juuri kun aurinko alkaa oikeasti lämmittää ja kansalaiset kuoriutuvat toppatakeistaan ihastelemaan heräävää luontoa.

Ja kas, sieltähän ne kukkaset tulevat – ensimmäisessä säkeessä:

”Vaikka ootkin niin kaunis ja tuoksutkin kukkasille
Niin en mä vapauttani uhraa sun rakkautes alttarille”

Vaikka oletettavasti albumin nimen on tarkoitus viitata siihen toiseen ihmiseen, joka tuntuu olevan juuri täydellinen sielunkumppani, niin viittaus jää lähinnä ahdistavan osuvaksi kuvaukseksi musiikista. Esimerkiksi Valon valtameri olisi ollut sopivampi nimi. Letkeät biisit ovat aivan liian yhdenmukaisia, jotta albumista tulisi koskaan mitään taustamusiikkia kummempaa. Jo viidennen biisin kohdalla kuulija on takuulla unohtanut kaksi ensimmäistä.

Silkkii on levyn selvästi paras kappale, eikä pop-biisinäkään lainkaan hassumpi, jos diipadaapa-sanoitus annetaan anteeksi. Rytmi kiistatta hehkuu lämpöä huomattavasti persoonallisemmin kuin albumin muissa kappaleissa ja ennen kaikkea Silkkii jää takaraivoon soimaan aivan eri tavalla kuin muut biisit.

Toiseksi huippuhetkeksi kohoaa Rautapaita gong fu, jonka nätisti keinuva biitti puolestaan peittää alleen sanoituksen niin hyvin, että siihen kiinnittää huomiota vasta kolmannella kuuntelukerralla. Eikä sanoitus ole lainkaan levyn kehnoin. Pluspisteitä heruu kautta linjan suhteellisen piristävistä torvista.

Älä tyri nyt -sinkkubiisi on niin ikään sävellyksenä levyn onnistuneimpia, mutta sanoitus ärsyttää. Kertoja neuvoo nuorta elämään siivosti maalla, koska pelastus koittaa kaupungissa: ”Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään / Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä”. Tämä särähtää kaupunkilaistuneen, mutta kotiseutuaan rakastavan maaseudun kasvatin korvaan. Kaupunki ja maaseutu eivät millään muotoa sulje toisiaan pois, ja tasapainoton nuori kohtaa ongelmia kummassakin ympäristössä. Enkä missään nimessä halua allekirjoittaa suomalaisen perinnemaiseman nostamista ahdistavaksi tai kielteiseksi asiaksi:

”Pystymetsää ja laakeeta peltoo
Maisema herättää jumalanpelkoo
Täällä taivas roikkuu uhkaavana päittemme yllä”

Paikoin albumin pinnalta positiivinen asenne paljastuu muutaman kuuntelun myötä suorastaan arveluttavan saarnaavaksi, mikä pahimmillaan kumoaa kaiken rennon letkeyden.

Huonoimmillaan Yhdestä puusta on lapsellisempi kuin esimerkiksi Robinin esikoisalbumi, joka sentään kuulostaa 13-vuotiaan esittämältä. Naiivissa lähestymistavassa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kun se tapahtuu sisällön kustannuksella, niin virta on vienyt väärään suuntaan.

Jo kappaleiden nimet puistattavat paikoin. Voiko kukaan oikeasti arvostaa kappaletta nimeltä Siideripissis, jossa lauletaan vispipuuron värisistä suukoista, kuumiksista ja hottiksista? Naiivi ote lipeää lepsunkehnon huumorin puolelle, mikä tuskin on tarkoitus.

Jos rakastat Silkkii-biisiä, haaveilet Jukka Pojan näköisestä risuparrasta tai siitä lähimarketin söpöstä hipin oloisesta kassaneidistä, niin Yhdestä puusta saattaa olla tutustumisen arvoinen albumi. Mutta minun näkökulmastani se on yllättävänkin yksiulotteinen tuotos. Ehkä olen Jukka Pojan musiikille liian negatiivinen, kyyninen ja pinnallinen. Tai sitten meidän näkemyksemme kesäisestä hyvän tuulen musiikista ja onnellisuuden peruspilareista vain lipuvat todella kaukana toisistaan. Yhdestä puusta ei onnistu piristämään vaan pikemminkin masentaa.

32 Opportunistinen Yhdestä puusta käy läpi kaikki Jukka Poikaan ja hänen musiikkiinsa liittyvät kliseet, joten mikä tahansa ennakkokäsitys kuuntelijalla onkin, se tuskin muuttuu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!