Josh Rouse – Happiness Waltz

Yep Roc

sdfsdfsdf

Josh Rouse vaihtoi flegmaattisuuden puoliflegmaattisuuteen.

Tervetuloa takaisin mielenkiintoisten artistien joukkoon, Josh.

JoshRouseKansiTämän hetken päivänpolttavimman kotimaisen sooloartistin Anssi Kelan ikätoveri, yhdysvaltalainen Josh Rouse, 41, osui vuosituhannen alussa muutaman kerran kultasuoneen. Subtítulo-albumista (2006) lähtien vaisun välimerellisissä tunnelmissa operoineen laulaja-lauluntekijän tuore albumi The Happiness Waltz ei yllä aivan Nashvillen (2004) tasolle, mutta kertoo kuitenkin Espanjan Valenciaan asettuneen laulajan olevan hetken hapuilun jälkeen taas iskussa.

Nashville oli levy, joka sai lähes kymmenen vuotta sitten kiinnostumaan Josh Rousen tekemisistä. Yhden tyylikkäimmistä rytmiryhmän sisääntuloista sisältävä avausraita It’s the Nighttime, kertosäkeissään stemma stemmalta kasvava Streetlights, samanaikaisesti lohduttavan ja lohduttoman surumielinen My Love Has Gone sekä hienoon loppusoittoon huipentuva Sad Eyes olivat vuoden suursuosikkeja singer-songwriter-hiekkalaatikolla Damien Ricen O-albumin ohella.

Nashvillen jälkeen Rousen materiaali alkoi siirtyä kohti välimerellistä tunnelmointia, espanjan kieltä myöten. Pikkuhitit Quiet Town ja It Looks Like Love olivat vielä yksittäisinä kappaleina merkkejä lauluntekijän työn laadukkuudesta, mutta kokonaisuuksina niin Subtitulo, Country Mouse City House (2007), El Turista (2010) kuin Josh Rouse & the Long Vacations -trioalbumikin (2011) olivat vaisuja. Liian laid back, liian välimerellistä, liikaa hissimusiikkia, vailla juuri mitään tartuntapintaa. Mielenkiinto katosi.

Mutta vain palatakseen nyt. The Happiness Waltz on Josh Rouselta askel taaksepäin kohti Nashvillen aikoja. Miehen tulkinta on vain puoliflegmaattista, ei flegmaattista niin kuin edellisillä pitkäsoitoilla. Melodiat ovat tarttuvia. Albumin draaman kaari on kuin vuorokausi – levy käynnistyy hitaan kärttyisästi aamuun, mutta herää kunnolla jo avauskappaleen mainiossa kertosäkeessä. The Happiness Waltz pysyy haikean positiivisen fiiliksen siivittämänä hereillä levyn kolmeen viimeiseen, hidastempoiseen kappaleeseen asti, kunnes on taas aika käydä unten maille.

Levyn avaava Julie (Come Out of the Rain) pyörittelee parisuhteeseen jäämistä ja siitä lähtemistä. Epäilevästä säkeistöstä toiveikkaaseen kertosäkeeseen etenevässä tunnelmassaan se on albumin parhaita hetkiä. Toinen biisi Simple Pleasure nostaa vireen positiiviseksi, samoin tunnelmaltaan 1970-lukulainen It’s Good to Have You. Yleisfiilis on levyn nimen mukaisesti onnellinen. Kaihoisan onnellinen.

Tunnelma jatkuu läpi levyn. Komea Our Love -balladi katkaisee sen hetkeksi, mutta leppoisasti svengaava, torvisektion hienosti kuljettama ja levyn parhaimmistoon kuuluva A Lot Like Magic nostaa tunnelman taas kaihoisan onnellisuuden puolelle. Albumin päättävä rauhallisempi biisikolmikko ei yllä levyn nopeatempoisemman ja samalla mukaansatempaavamman osuuden tasolle. Sanoitusten perusteella Josh Rouse on asettunut paikoilleen ja asemaansa onnellinen, välillä kaikkea kuitenkin lievästi epäillen.

Levyltä huokuva kaihoisa onni tarttuu ja laittaa hymyilemään lähes väkisin. The Happiness Waltz sopii alkavan kevään soittolistoihin erittäin hyvin.

76 Josh Rousen suunta on parempi kuin vuosiin. Vaikkei levy yhdeksän vuoden takaisen Nashvillen tasoa saavutakaan, The Happiness Waltz on hyvä syy toivottaa kaihoisan onnellisten sävelten mies takaisin mielenkiintoisten artistien joukkoon.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!