Iron and Wine – Ghost on Ghost

Nonesuch Records

Koolla ei ole väliä, lintuasioissakaan, tietää Sam Beam.

Koolla ei ole väliä, lintuasioissakaan, tietää Sam Beam.

Iron and Winen viides pitkäsoitto kulkee tuttuja latuja, joiden varrelle on ripoteltu tutun hunajaista laulua sekä aiempaa runsaammin stemmalauluja ja torvisektioita.

IronWineKansiIron and Wine alias Sam Beam on onnistunut tekemään juurevasta singer-songwriter-popistaan helposti lähestyttävää ja miellyttävää. Suurin syy tähän on miehen hunajainen lauluääni sekä uusimmilla Iron and Wine -levyillä suureen osaan noussut, taustalaulujen ja puhallinsoitinten osuutta korostava tuotanto.

Vuoden 2007 The Shepherd’s Dog -levylle asti Iron and Wine operoi perinteisen singer-songwriter-genren rajoissa. Tuolla levyllä hän kuitenkin korvasi aiempien levyjensä pelkistettyä äänimaailmaa bändivoittoisemmalla soinnilla. Muun muassa Lovesong of the Buzzard ja pieneksi hitiksi noussut Boy With a Coin olivat malliesimerkkejä Iron and Winen taipumisesta myös bändisovituksiin.

Levyltä löytyi myös Sam Beamin suurin napakymppi tähän asti – The Shepherd’s Dogin päätösbiisi Flightless Bird, American Mouth. Kolmijakoinen kappale, jonka melodia hakee huikean kaihoisassa kauneudessaan vertaistaan. Sanoitukseltaan kappale on amerikkalaista runoutta, joka ei välttämättä aukea täysin vielä tänä päivänäkään, mutta kokonaisuudessaan laulu on hienointa, mitä Iron and Wine on tähän päivään mennessä tehnyt.

Tuoreelta Ghost on Ghost -levyltä ei löydy parhaalle Sam Beamin kynäilemälle kappaleelle kilpailijoita. Edellisen Iron and Wine -levyn Kiss Each Other Cleanin kanssa samankaltaisissa tunnelmissa liikkuva albumi alkaa Caught in the Briars -kappaleella. Laulussa on kohtuullisen tarttuva, iloinen melodia, joka yhdessä torvisektioiden ja letkeästi rullaavan rytmin kanssa tuntuu siltä kuin se voisi toimia taustamusiikkina Afrikan uhanalaisista eläimistä kertovassa BBC-dokumentissa. Singlenä julkaistu Joy muistuttaa 1970-lukulaisesta sokerisen melodisesta popmusiikista tuoden mieleen jopa Carpentersin kaltaisen menneen suuruuden.

Grace for Saints and Ramblers on Iron and Wine -asteikolla menobiisi, tarttuva ja hyväntuulinen. Hyväntuulinen onkin sana, jota voi käyttää koko Ghost on Ghostin kohdalla – yhtä kappaletta lukuun ottamatta. Tuo kappale onkin levyn paras hetki, Winter Prayers, jossa Sam Beam palaa taas alkupään tuotantonsa mies ja kitara -tunnelmiin mollisoinnussa kulkevalla sävellyksellä. Hän laulaa kaipuusta ja asioiden katoavaisuudesta.

”Well she left you the hose
The tracks in the backyards, December’s snow
But those sad souvenirs
They end at the fenceline and disappear”

Kautta levyn Beamin konkreettisissa sanoituksissa kuullaan paljon paikkojen nimiä ja tunnelmia. Esimerkiksi New Mexico’s No Breeze toimii melodialtaan hienosti tuoden mieleen mainion albumin aiemmin tänä vuonna julkaisseen toisen singer-songwriterin Josh Rousen tuotannon. Lovers’ Revolution -kappaleen yökerhojazz-jamittelutunnelma menee sen sijaan metsään. Levyn päättävä Baby Center Stage jättää hyvän, mutta valmiiksi pureskellun maun suuhun.

Ghost on Ghostilta ei löydy edellislevyn Tree by the Riverin tai Walking Far from Homen kaltaisia helmiä, mutta kokonaisuudessaan levy on kuitenkin tasalaatuista Iron and Winea. Sam Beam on nyt kulkenut tämän polun tyylikkäästi loppuun ja seuraavaksi on edessä toivottavasti uusia tuulia.

69 Ghost on Ghost on duurivoittoinen ja tasalaatuinen levy, jonka hienoin hetki on albumin ainoa mollikappale. Seuraavalle levylle Sam Beam toivottavasti luo nahkansa uudelleen yhtä onnistuneesti kuin The Shepherd’s Dogilla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!