Iida Umpikuja – s/t

Plastic Passion

Iida Umpikujan debyyttialbumi peilaa nuoren naisen sielunelämää naivistisella folk-otteella. Kai huijata saa, jos oikeasti välittää?

Tyttöys, tuo toisille maailman pelottavin ja toisille maailman mahtavin juttu, kiteytyy turkulaisen Iida Umpikujan raikkaassa musiikissa, joka on viimeinkin päätynyt pitkäsoitoksi.

Iidan laulut kertovat suurimmaksi osaksi ihanan naivistisesti ja arkisesti sydämen asioista, mutta mukaan mahtuu kappaleita esimerkiksi polkupyörästä ja työhönsä kehnosti keskittyvästä bussikuskista.

Levyllä tämän kepeän haikean musiikin esittämiseen osallistuu myös keikoilta tuttu hahmo nimeltä Mikko Mies, jonka soitinarsenaalista löytyy esimerkiksi haitari ja kellopeli. Musiikin pääpaino sijoittuu Iidan mielenkiintoisesti hauraalla tavalla voimakkaaseen ääneen, joka onnistuu nostamaan tummatkin laulut kauas korkealle pilvien yläpuolelle, jossa aurinko paistaa ikuisesti. Jopa silloinkin, kun sataa.

Iida Umpikujan levyn laulut ovat tasaisesti korkealaatuisia, mutta muutama niistä ansaitsee eritysmaininnan. Esimerkiksi Polkupyörälaulun kitararallattelu on niin sympaattista, että se on helppo kuvitella vaikkapa amerikkalaistyyppisen romanttisen komedian taustamusiikkiksi. Levyn lopettava, Luke Skywalkerista kertova Luke on puolestaan nerokkaan hauska oodi miehelle, jonka sydän on kultaa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

Ainoa levyltä puuttuva tekijä on se kiukku, jolla Iida parhaimmillaan esittää ilmavia sävellyksiään. Mutta ehkäpä taiteilija on päättänyt jättää kiukkunsa vain ja ainoastaan lavoille.

87Iida Umpikujan lempeä naivismi saa hymyn huulille, sulattaa lumen ja lämmittää kyynikon sydäntä parhaimmillaan kuin kirkas kevätpäivä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Iida Umpikuja Turun Kirjakahvilassa 4.6.2009.