Hohka – Puutarhautuminen

Omakustanne

Meitä naurattaa.

Nykyfolk-poppoon debyyttialbumi luottaa soitannolliseen loisteliaisuuteen ja hyvään meininkiin. Kuinka pitkälle se riittää?

Helsinkiläinen kvartetti Hohka edustanee esimerkillisesti Tsuumi Sound Systemin ja Friggin kaltaisten nimien viitoittamaa, kotimaisen nykykansanmusiikin uutta aaltoa. Siinä rakkaus perinteikästä ilmaisua kohtaan suodattuu musiikkikasvatuksensa käyneiden kosmopoliittien ideoiden Tonavaan, virraten Yann Tiersenin ja Astor Piazzollan kautta Sigur Rósin kaltaisten nuoriso-orkestereiden ilmaisuun.

Viime vuoden loppu oli Hohkalle yhtä juhlaa: marraskuussa bändi voitti Pohjoismaiden pelimannimestaruuden Ruotsissa pidetyssä Nord 11-skabassa. Tämän jälkeen oli joulukuussa helppo puskea ulos debyyttialbumi Puutarhautuminen.

Kieltämättä levyllä soittaa täynnä energiaa ja ilmaisuvoimaa oleva nuori bändi. Soundi on täyteläinen, harkittu ja moderni. Yhteissoitto on erinomaista ja biisimateriaali soljuvaa, joten tällä kattauksella kehtaakin mennä kansainvälisiin kekkereihin soittamaan.

Hohka rakentaa tarinoita, jotka kuulostavat olevan täynnä käänteitä. Niissä on myös vahvan elokuvallinen ote, joka puikkelehtii urbaaneissa ympäristöissä, halki vallilalaisten siirtolapuutarhojen. Levyn tunnelmat pukkivat krokettia samoissa maisemissa, mistä vaikkapa Milla Viljamaa ja Johanna Juhola ovat vaikuttuneet.

Esimerkiksi Lihava mies ja polkupyörä menee vanhalla jopolla olkihatut päässä pitkin peltoja kuin Pikku kakkosen kesäiset hassuttelut konsanaan. Nimibiisin majesteetillisessa tangossa taas soi nykykamun tyypillinen klangi: Veikko Muikun piano heläjää Timo Alakotilan oppien mukaisesti. Kappaleen kynäilleen Meriheini Luodon heittäytyvä viulu vielä viimeistelee sen yhdeksi levyn huippukohdista.

Puutarhautumiselle ovat Luodon lisäksi säveltäneet basisti-harmonisti Maksim Purovaara ja kantelisti-kitaristi Valtteri Lehto. Biisit ovat sinällään ihan nättejä ja palvelevat levyn yhtenäisyyttä, mutta sävelkieli voisi olla rohkeampaa ja omaleimaisempaa – säveltäjien oma kädenjälki ei ainakaan äkkiseltään erotu.

Sen lisäksi – mitä elokuvallisuuteen tulee – kaurismäkeläisen hidastempoisuuden sijaan tiuhaan kehittyvät sovitukset poukkoilevat toisinaan turhankin nopein leikkauksin. Välillä tuntuu, ettei bändi malttaisi pysytellä sinällään hyvissä aihioissa, vaan kasaa niiden päälle äkkiä uusia.

Esimerkiksi Aurinkoinen ja Heinähambo ovat haaveilevuudestaan huolimatta sovitettu turhan täyteen. Liikaa käännekohtia, liikaa suvantoja. Onneksi ensinmainittu sentään palaa loppua kohden hienosti teemaansa. Muuttosarjakin toimisi paremmin ilman kliseistä, lastenlaulumelodiikkaa ja hanurijatsia sotkevaa alkuosaansa. Myös Rheespun ja Maksimin häävalssin herkkyys tavoittaisi enemmän, jos sen maksimalismia olisi hieman riisuttu.

Puutarhautumisen musiikki on välillä liiankin kaunista. Levynkannessa elementit ovat samanlaisessa tasapainossa mitä levylläkin, minkä lopputuloksena on komeaa mutta hivenen särmätöntä musiikkia.

Toisaalta esimerkiksi Riikan polska rakentaa heti levyn alkuun toimivan kaaren, jossa Veikko Muikun haitari ja Valtteri Lehdon kitaran lailla komppaava kantele luovat vuoropuhelullaan sopivasti odottavaa jännitettä, joka purkautuu tyylikkäästi C-osaan tultaessa.

Levyn loppupuolelta löytyvät Nuuskis ja Rautakatu ovat niin ikään hillitysti ja toimivasti sovitettuja, joissa nimenomaan on keskitytty hyvien melodiaideoiden hyödyntämiseen, eikä jatkuvasti uusilla sovitusideoilla kikkailuun. Ne ovatkin nimikappaleen ja Strömmingarnas schottisin ohella levyn parhaita sävellyksiä.

70

Puutarhautuminen on toki laadukkaasti toteutettu debyytti. Bändillä on rutkasti energiaa ja taitoa, mutta niitä ei välttämättä tarvitsisi näin paljon korostaa. Kuitenkin tästä on hyvä jatkaa.

Puutarhautumisen levynjulkaisukeikka Musiikkitalossa 16.2.

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress