Grouplove – Spreading Rumours

Atlantic

Rauhaa, rakkautta ja hämmennystä.

Rauhaa, rakkautta ja hämmennystä.

Jos Grouplove jotain henkii, se on huoneen täydeltä tiettyä alaikäisyyttä.

GrouploveKansiKun Christian Zucconi kirkuu Shark Attackin höhlässä ja samalla pirullisen tempaavassa kertosäkeessä ”I am what I am, a natural disaster” on helppo kuvitella bändi kiertämään suomalaisia rockfestivaaleja, soittamaan ensimmäistä Ilosaarirockiaan eläville 16-kesäisille glamvoimapoppia, joka ei eksy etäiseen elitismiin, ei myöskään ole liian mainstream, vaan sopivasti kaitaan taipuneessa friikkiydessään ”voimaannuttava” kokemus. Tämä on bändi, joka taatusti Rakastaa fanejaan.

Mutta Grouplove ei soita Ilosaaressa. Eikä sillä ei ole vielä ollut vielä aikaa vetää samaa teiniterapiashow’ta kymmentä vuotta huomatakseen, että jossain vaiheessa sänki villiintyy niin, ettei sitä enää jaksa jokaiselle keikalle höylätä. Tämä on Los Angelesissa vuonna 2009 perustetun yhtyeen toinen albumi, eikä se luultavasti tule saamaan läheskään kaikkea ansaitsemaansa huomiota. Toivon niin.

Yhtye on nimittäin huonoimmillaan tehdessään musiikkia, joka voisi nostaa sen vaihtoehtotähteyteen. Spreading Rumoursilla kummittelee whatever-voimadancepunkin jäänne ja MGMT:mäisesti säksättävän kuoropopin kummitus. Hyvänä esimerkkinä toimii ensimmäinen singlelohkaisu Ways to Go. Mukaan mahtuu joutavia slovareita (Hippy Hill) ja turhaa hysteeristä kohkaamista (Bitin’ the Bullet) dramaattisen tunnelatauksen maksimoimiseksi. Didn’t Have to Go on kuin vesitettyä Paramorea.

Tuo on Grouploven yritys tehdä joutavaa, aikansa mukaista vastavaltavirtapoppia. Mutta albumilla on myös hämmentävä nyrjähtäneisyytensä ja sitä esiintyy riittävästi suhteessa kehnompaan materiaaliin. En ryhdy arvailemaan, onko avainjäsenistä Christian Zucconilla vai Hannah Hooperilla taipumus levyn pelastavaan hullutteluun, mutta joka tapauksessa tulos on korni, röyhkeä ja tyhjäpäinen. Se on ehtaa en-osaa-kirjoittaa-biisejä-mutta-laitan-kaikki-sankarini-blenderiin-kamaa.

Vaikutteiden listaaminen on turhaa, mutta tehdään se silti. Borderlines and Aliensin alternative-riffitetty Nirvana-varkaus tiivistää yhtyeen asenteen: mikä kärypäinen chutzpah! News to Me on Ugly Kid Joe näppäilemässä akkariaan, Hooperin heleä laulu tulee mukaan, kertosäe soi kuin katedraaliksi muuttuva viljasiilo. Raspberryn Pixies-pastississa Zucconi on lautalla syömässä vattuja ja hänelle tulee merisairas olo – teksti saavuttaa siis 1990-luvun kaikki lyyriset korkeudet. Paul Simon -laukkakomppeineen ja eurodance-tunnelmineen Shark Attack on kappaleena jotain mitä en edes yritä selittää.

Tiivistettynä Grouplove on siis sisimpäänsä asti naiivi bändi. Siinä on jotain samaa kuin Edward Sharpe and the Magnetic Zerosissa, jonka uudesta albumista taannoin kirjoitin. Se oli retrovaikutteista voimapoppia, jossa messuttiin laskelmoidun hurmoksellisesti rakkauden essenssistä. Grouplovessa on paljon samaa kuin Sharpessa. Paitsi että ensiksi mainittu on Spreading Rumoursin perusteella paljon parempi yhtye. Se laskelmoi vähemmän ja koheltaa enemmän.

79 Jos Spreading Rumoursin kontrolloimattomille tavoille ylittää ja alittaa aitoja pystyy antautumaan, voi löytää itsestään pienehkön fanin. Grouplove on uusi typerälempibändini.

http://www.youtube.com/watch?v=O_K_OqsoRIo