Gang Gang Dance – Eye Contact

4AD

Gang Gang Dance Suomeen, kiitos.

Läpimurron tehneiden eklektisen tanssimusiikin pioneerien uusi albumi on melkoinen järkäle.

Gang Gang Dance on yksi niistä yhtyeistä, jonka olisi mieluusti nähnyt nauttivan suurempaa menestystä jo kauan, miksei jopa vierailemassa Suomessa. Näyttää siltä, että yhtyeen erityisyys on – ei kovin yllättäen – vihdoin huomattu, sillä jo viidennen albuminsa Eye Contactin myötä nelikko on siirtynyt askelta suurempiin kuvioihin, newyorkilaiselta Social Registryltä brittiläiselle indieinstituutiolle 4AD:lle.

Eye Contact alkaa mahtipontisesti: ”I can hear everything. It’s everything time.” Eklektiseltä ja pluralistiselta yhtyeeltä lauseet voi ottaa todesta.

Hieman kuin vuoden 2007 Saint Dympha, sen pitkään haudottu seuraaja on häkellyttävä pakkaus mitä moninaisinta musiikkia – muun muassa hiphopia, elektronista ja maailmanmusiikkia – ja häkellyttäväksi sekamelskan tekee sen sulavuus ja luontevuus.

Pääosassa ovat yhä LZA:n (Lizzi Bougatsos) omaperäinen vokalisointi, Tim DeWitin jykevä rumpalointi ja BDG:n (Brian DeGraw) analogisyntikat, joissa voi kuulla vahvoja tekno- ja house-vaikutteita. Siellä täällä vilahtaa etnisiä vaikutteita, kuten samplattua kreikkalaista laulua, kiinapoppia ja jopa orientalismiin päin kallellaan olevia itämaisia melodioita. Bougatsos onnistuu kuulostamaan milloin Bollywood-diivalta, milloin taiteellisesta vapaudesta innostuneelta Cyndi Lauperilta.

Eeppinen Glass Jar aloittaa albumin täydellisesti, mutta edeltäjäänsä verrattuna Eye Contactia vaivaa ehkä hienoinen tasapaksuus. Albumin alkupuoli menee jokseenkin samanlaisella kaavalla: DeWitin jykevää punkfunk-komppia vahvalla bassolla varustettuna, jonka päällä leijuvaa syna-arpeggiota. Yksittäisenä biisinä paras lienee tosin Chinese High, länsimainen kiinapoppis.

Vasta MindKillan oivaltavasta teknobhangrasta lähtien GGD alkaa tuoda vaihtelua levyn tunnelmaan. Kaivattua hengähdystaukoa tiiviissä biisimateriaalissa edustavat vapaammin pulppuavat lyhyet palat ∞ 1, 2 ja 3 ja rennompi Romance Layer, mutta valitettavasti se ei tunnu ihan riittävän: peruspalikoiden samankaltaisuus pakahduttaa.

Epäilen pääsyylliseksi DeWitin rumpujen monotonista soundimaailmaa (erityisesti virveli) ja lievää maneerisuutta – rytmiraidat eivät vain ole luovimmillaan tällä kertaa. Ehkäpä oma osansa on myös kitaristi Josh Diamondin aiempaa pienemmällä roolilla (tai sitten miehen kitarointi on vain upotettu syvälle synteettiseen äänimaisemaan).

Yhdellä keskeytymättömällä kuuntelukerralla Eye Contactin hieno biisimateriaali ei pääse kukoistamaan toivomallani tavalla: jokainen kappale on itsessään perusteltu, monet jopa silkkaa timanttia, mutta mitä onkaan timantti kymmenien joukossa? Dynaamisella Saint Dymphalla yhtye osasi pihdata kohokohtia kiihottavammin. Eye Contactia kannattaakin nauttia kohtuudella, mikä käynee paremmin Ipod-sukupolven kappaleorientoituneiseksi väitettyyn pirtaan.

80 Eye Contact on hyvä albumi täynnä hienoja kappaleita, mutta hieman näkemyksellisemmin toteutettuna se voisi olla jotain suurta. Ehkäpä Gang Gang Dancen hatusta alkavat jänikset hiljalleen loppua.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!