Fucked Up – David Comes to Life

Matador

Fucked Upin magnum opus nousee toteutuksensa puolesta kirkkaasti epämääräisen konseptinsa yläpuolelle.

Kanadalaisen hardcore punk -yhtyeen kolmas albumi on yllättävä mestariteos.

Vuoden 2011 musertavimmat säkeet kuuluvat näin: ”Hello, my name is David / your name is Veronica / Let’s be together / let’s fall in love”. Sanat riipivät, kun tietää mihin rakkaustarina johtaa: kuolemaan, tuhoon, yksinäisyyteen ja, lopulta, katkeransuloiseen pelastukseen. Sitä kaikkea siivittää kitaroiden ilotulitus, jonka intensiivisyydelle ja jylhyydelle on vaikea löytää vertailukohtia.

Fucked Upin David Comes to Life on teos, jonka vaikuttavuus piilee osin sen odottamattomassa luonteessa.

Olemme kuulleet viime vuosina monia varmasti klassikkoasemaan nousevia albumeita, joissa ei ole kuitenkaan ollut mitään yllättävää. Tuntui kovin ilmeiseltä, että Kanye Westin uralla on luvassa My Beautiful Dark Twisted Fantasyn kaltainen megalomaaninen popeepos, tai että The Nationalin ja Elbow’n indierock kypsyy ja kiteytyy entisestään, tuloksena High Violet ja Build a Rocket Boys!

Mutta 75-minuuttinen romanttinen hardcore punk -teemalevy Thatcherin aikakauden Britanniasta tuskin oli näkyvissä kenenkään kristallipallossa. Ja vaikka olisi ollutkin, se ei millään tavalla vähentäisi David Comes to Lifen arvoa. Fucked Upin magnum opus nimittäin nousee toteutuksensa puolesta kirkkaasti konseptinsa yläpuolelle.

Ensimmäisillä kuunteluilla albumi tuntuu täysin mahdottomalta palalta nielaista. Loputtomiin kerrostetut kitarat, toisiaan seuraavat upeat riffit ja naislaulajien heleillä äänillä höystetty Damian Abrahamin vivahteikas ärjyntä ihastuttavat mutta myös väsyttävät nopeasti.

Luontevin tapa nauttia neljään osaan jaetusta teoksesta lienee tuplavinyyli, jonka puolien kääntäminen rytmittää kokemusta. Mutta lopulta Davidin tarina aukeaa myös yhtenä digitaalisena möhkäleenä annosteltuna.

Ja kun se aukeaa, on luvassa suuri musiikillinen elämys.

Fucked Upin musiikkia ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua sävykkääksi, mutta meluisan pinnan alla tapahtuu yllättävän paljon asioita. Kitaristit Mike Haliechuk, Ben Cook ja Josh Zucker ovat upottaneet jokaiseen kahdeksaantoista kappaleeseen valtavan määrän hienoja pikkumelodioita, yllättäviä riffejä ja tunnelmallista efektitekstuuria.

Kolmikko on sovittanut osuutensa taituruudella, jota voi verrata Radioheadin ja Wilcon kolmen kitaran yhteispeliin. Kaiken lisäksi kielisoitinvyörytys on miksattu onnistuneen läpinäkyvästi. Äänikuva on täyteen pakattu, mutta ei hetkeäkään sotkuinen.

Itse tarina jää väistämättä taka-alalle, ja on kyseenalaista, onko kryptiselle ja epäluotettavien kertojien sotkemalle kertomukselle olemassa mitään yksiselitteistä tulkintaa.

David Comes to Lifen velka klassisille teemalevyille, kuten The Whon Tommylle, onkin paljon enemmän musiikillinen kuin konseptuaalinen. Yhtyeen hardcore-johdannaista ilmaisua värittävät sävyt klassisesta rockista, ja melodisimmillaan Fucked Up tuo tätä nykyä mieleen jopa Bruce Springsteenin E Street Bandin.

Albumin kruunaa sen vilpittömän tunteellinen luonne. Fucked Up on tottunut pelaamaan kappaleidensa nimien ja lukemattomien EP- ja singlejulkaisujensa kautta erilaisia merkityspelejä yleisönsä kanssa, ja on helppo olettaa treenikämppävitsistä kasvaneen David Comes to Lifen olevan yksi niistä. Löytyyhän albumin nimiraitakin jo bändin Hidden World -esikoisalbumilta.

Käsittämättömyydestään huolimatta Davidin tarina on liikuttava, ja on ilmeistä, että henkilöhahmojen taakse piiloutuessaan yhtye on pystynyt kirjoittamaan uransa henkilökohtaisimpia kappaleita.

Sydän on pakahtua, kun Damian Abraham päättää tarinan sinne, mistä se alkoikin:

”It’s the morning again at the factory /
Someone will meet me there and rip me out of my dream /
Warm my blood before I say goodbye /
A new sun in the sky and love will never die”

98Unelmat kolmenkymmenen vuoden takaisesta harmaasta Britanniasta ovat synnyttäneet värikkään ja yltiöpäisen energisen levyn, joka jää varmasti 2000-luvun kaanoniin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Fucked Up – Queen of Hearts

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress