Fiona Apple – The Idler Wheel…

Epic Records

Fiona Applen x albumin koko nimi on The Idler Wheel Is Wiser than the Driver of the Screw and Whipping Chords Will Serve You More than Ropes Will Ever Do, ettäs tiedätte.

The Idler Wheel on Fiona Applen ilmaisullinen kuperkeikka, ja unohdukseen asti odotettu neljäs näytös.

Seitsemässä vuodessa Fiona Apple on kääntänyt totutun tyylinsä nurinniskoin, ja ollut omien sanojensa mukaan kuuntelematta nykymusiikkia viimeiset kymmenen vuotta. Melkein yhtä pitkän hiljaisuuden jälkeen maailmalla on nyt uusi ja entistä ristiriitaisempi Fiona Apple.

Applen aikaisemmat albumit ovat perustuneet enemmän tai vähemmän kaltoin kohdellun, katkeran ja koppavan tekstin sekä synapseja solmivan tulkinnan ja jousilla ja koskettimilla kohotettujen aikuisrock-sovitusten ristiriidalle.

Joni Mitchellin ja Jeff Buckleyn jälkeen kovin moni artisti ei ole hallinnut soitintaan niin nöyryyttävän tarkasti kuin Apple. Jokainen nielaisu, värinä, murtuma, volyyminvaihdos, yläkertaan nosto ja kellariin kompastuminen on alituisesti niin piukassa latingissa, että Applen kertojien uupumuksesta tulee vaivihkaa kuulijankin taakka.

Kun Applen ääni sitten yhden ainoan kerran levyn aikana hajoaa, koko yhtye hengittää sisään ja ulos alleviivatakseen kaikkensa. Seuraava säe ja sointu taas kohauttaakin jo olkia, toisessa silmäkulmassa pilke, toisessa takaisin imaistu kyynel – ”Oh well…”. Jokaista tekstin liikettä seuraa ympärillä ketterästi sykkivä ja dramaattisia korostetaukoja rakastava näkymätön orkesteri.

The Idler Wheeliltä Apple on vetänyt töpselin seinästä, pyyhkinyt sovituksista rivien välit tyhjiksi ja töhertänyt niiden marginaaleihin joskus leipätekstiä parempia oivalluksia. Studion sijasta levyllä soi kaikkea marimbasta autoharppuun ja korasta celestaan. Yksinkertaisiksi jätetyt kappaleet kuulostavat lastenlauluilta ihmiseltä, joka ei ole koskaan puhunut lapselle – jolle niistä on iloa vain vieraannuttavaksi tehostehälyksi äänitettynä.

Applen kappaleiden minät saavat edelleen elinvoimansa siitä, etteivät ole koskaan toipuneet mistään. Enää ne kuitenkaan eivät haikaile tai kadu, vaan osaavat jo haluta ja halveksia itseään.

Raa’aksi jätettyä sointia kiinnostavampaa The Idler Wheerissä on viimein irti päästetty ääni. Ennen pahimmilla itkupuristimillaankin – I Know, Never Is a Promise, Oh Well, Carrion, no niillä kaikilla – säästeliäästi ja raivostuttavan tahdikkaasti fraseerannut Apple on nyt jättänyt laulunsa yksin enemmän kuin koskaan aiemmin.

Yhtä raakana ja risaisena Apple ei ole ääntään ennen taltioinut kuin Daredevilin kiihkossa. Werewolfin säkeistöissä hän vääntää itsensä viimeiseen hengenvetoon ja rehvastelee uransa parhailla Amorin kusettamilla aforismeilla, kitalaki solmussa nieleskellystä itkusta.

”I could liken you to a werewolf
the way you left me for dead
but i admit
I provided a full moon

I could liken you to a shark
the way you bit off my head
but then again, I was waving around
a bleeding, open wound”

Anything We Want innostuu jo varovaisesti rakkaudesta, jota ei ole vielä olemassa, ensi kertaa Applen kirjoissa. Kuten Werewolfkin, se osoittaa, miten tiiviit rihlat Applen kurkussa on. Oikein tähdättyinä yksinkertaisetkin rivit tekevät pahaa jälkeä.

”My scars were
reflecting the mist in your headlights
I looked like a neon zebra
shaking rain off her stripes

And the rivulets
had you riveted
to the places I wanted you to
kiss me
when we find some time alone”

Viimeisellä Hot Knifella himon ja hullaannuksen kohteena on ilmeisen vilpittömästi joku tietty, ensi kertaa taasen. Älä nyt Fiona helvetti ala onnelliseksi, ethän?

Eniten The Idler Wheelissä viehättää – ja hiertää – lopulta Applen ennenkuulumaton rentous ja itsevarmuus. Jokaisen kappaleen ja tunteen ei enää tarvitse olla suurin, kaunein ja kipein. Toisaalta Applen parhaat kappaleet tuntuvat olevan juuri tämän pakkomielteen ansiota. Nyt hän ruoskii itseään vääristä paikoista: turhan monet kappaleet ovat luonnosmaisia muutenkin kuin estetiikaltaan – kesken ja simppeliydessään leuhkiakin. Levyn nimikin kenties viittaa Applen uskoon uuteen metodiinsa.

Vaikka jokainen järkevä ihminen vaihtaisi huonomman kätensä Applen äänihuuliin, puoliksi tehdyssä kappaleessa intiimeimmänkin laulun avohaavat vaikuttavat ihottumalta, joka ei vuoda tai kutise raapimallakaan. Enkä osaa päättää, onko sekin vain osa Applen kieroa charmia.

77 Vaikka The Idler Wheel saattaa olla tekijänsä toistaiseksi unohdettavin levy, sen ylittämättömät huiput kivettävät uskon siihen, ettemme ole kuulleet Fiona Applesta vielä mitään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!