Erkki Kurenniemi & Circle – Rakkaus tulessa

Full Contact/Ektro

Suurten musiikkiteoreetikkojen kohtaaminen poiki dadaistisen albumin, joka on vuoden mielenkiintoisimpia kokeellisen musiikin hankkeita ja jonka merkityksellisyys jäänee täysin vastaanottajien kesken kinasteltavaksi.

Oli vain ajan kysymys, koska ja kuinka musiikkieksentrikot Jussi Lehtisalo ja Erkki Kurenniemi saataisiin samalle levylle. Kurenniemen heinäkuisen 70-vuotispäivän kunniaksi tämä lopulta tapahtui, vaikkakin vain näennäisesti. Yhteistyön osapuolet kun elävät levyllä eri paikoissa ja ajoissa; porilainen 1990-luvun lopun treenikämppä kohtaa helsinkiläisen keskusta-asunnon 1970-luvun alusta, täysin sattumanvaraisesti, tulevaa odottaen.

Levyn idea on saattaa yhteen kaksi sattumanvaraista tapahtumaa, jotka tässä tapauksessa ovat Circlen äänittämä toukokuinen jami vuodelta 1999 ja Kurenniemen sanelupäiväkirja tammikuulta 1972. Kas, Jussi Lehtisalon ja Circlen äänittäjän Tuomas Laurilan luomaa mash-upia ei ole ollenkaan jälkieditoitu, vaan Circlen ja Kurenniemen visiot törmäilevät hallitsemattomasti toisiinsa koko nelikymmenminuuttisen.

Siksi Rakkaus tulessa onkin levy, joka saattaa idealtaan ja toteutukseltaan vaikuttaa täysin järjettömältä. Siltä tuntuu myös idea levyn arvostelemisesta ja pisteyttämisestä. Näin levy onkin aidosti kokeellinen ja heijastelee täten Pori-skenen ideaa taiteesta käsitteiden ulkopuolella. Uskoisin, että Erkki Kurenniemi mieluusti jakaa tämän käsityksen.

Levyn aloittava Kello 12:15 ei vielä täysin paljasta, mitä tuleman pitää. Vajaan kymmenminuuttisen jamin aikana Kurenniemi ynisee ja mumisee meditatiivisesti, ja mieleen tulee väistämättä Mika Rättö. Sokkotreffit alkavat varsin sopuisasti.

On kuin alun yninä symboloisi jonkinlaista avaruusajan visiönääri Kurenniemen matkaa avaruusaluksessa, joka nauhan paukkeen ja sen lomasta kuuluvan DIMI-syntetisaattorin sähköpurkausten myötä laskeutuu. Ulos kömpii taiteilija itse, myös teoreetikkona, suunnittelijana ja elokuvantekijänä kunnostautunut sellainen. Hän ilmoittaa ensitöikseen kellon olevan 12.15 ja että viime yönä tuli mentyä nukkumaan vasta neljän jälkeen.

Näin alkaa erikoinen katsaus yhden päivän mittaisen jakson tapahtumiin Erkki Kurenniemen elämästä. 11.1.1972 oli aurinkoinen, muttei turhan kylmä. Kurenniemen tarinoissa sukelletaan talvisen Helsingin kaduille, kun referoinnissa vilahtelevat eri katujen nimet Töölöstä Merihakaan. Olemme siis kulttuuri-Helsingin ytimessä, ”Vesimiehen aikaan”. Tämä näkyy Kurenniemen mukaan säässä.

Kurenniemen tarinointi on tyyliltään varsin ailahtelevaa ja on nähtävästi täysin herran levottomien mielenliikkeiden armoilla. Nauhalta kuulee, että hän on itse editoinut erilaisia pätkiä yhteen, mutta useimmiten normaalihkolta kuulostava selostaminen vaihtuu itse äänityshetkellä äkkiä laulunomaiseksi resitaatioksi tai juhlallisen maaniseksi julistamiseksi.

Taustalla nelihenkisen ”Circlen” (jonka jäsenistö Lehtisaloa lukuun ottamatta poikkeaa paljolti tuon aikaisesta) rooli meinaa välillä unohtua, Kurenniemen vangitsevan referoinnin takia. Bändi takoo pitkin levyä motorisen kurinalaisesti groovaavaa, vinksahtanutta, Beefheart-henkistä jamia, joka on tyylillisesti melko uskollista tuon ajan levytyksille, kuten Andexeltille.

Äänen laatu on karun demomainen, soitto-ote on raskaan jämäkkä ja välillä taustalta kuuluu virityksen ja keskustelun ääniä. Silti bändin suggestiivisella jumituksella on tärkeä rooli; se luo kuvaa siitä, että Kurenniemen arkisissa havainnoissa oltaisiin jonkin suuremman äärellä. Kaiken lisäksi sattumanvaraisuus ei aiheuta sen räikeämpiä ristiriitoja, vaan sekä musiikin että puheen linjat kiertelevät toisiaan kiinnostavan yksimielisinä.

Mutta kuka onkaan tuo mystinen ”Nina-Beata”, jonka perään Kurenniemi hönkäilee pitkin levyä lähes pakonomaisesti? Dadaistisen pohdinnan keskellä Kurenniemi palaa haaveilemaan mielitiettynsä perään äkkiarvaamatta tai aasinsiltojen kautta – ja sitten siirtäen ajatuksensa muualle.

Yksi osuvia esimerkkejä on Latentti liike-energia -kappaleen loppupuoli, jolla Kurenniemen lausunta on manuaalis-genitaalisine hyväilyineen suorastaan eroottista, mutta loikkaakin pian pohdintaan siitä, miten ”maapallo on menettänyt inertiansa”.

Siksipä Rakkaus tulessa onkin nimensä veroinen albumi. ”Tulena” tässä yhteydessä toimii Kurenniemen poukkoileva mieli, joka seilaa vektoripotentiaali-pohdintojen, poliittisen yhteisön ”Tuulispään” ja sanattoman ”tsippadappaduu”-muminan välillä. ”Taas hukkui lauseen alku, mutta siitä viis”, Kurenniemi ironisoi omaa höpinäänsä.

Vaikka lineaarinen punainen lanka näin putoaakin kertojan hyppysistä yhä uudelleen, toimii Nina-Beata jonkinlaisena ajatusten yhteen kokoajana. Suhteesta saa hieman ongelmallisen kuvan: Kurenniemi pohtii muun muassa, miten hän kykenee vastaamaan Nina-Beatan tulevaisuuden suunnitelmiin ”universaalista rakkaudesta”. Epäselväksi jää myös, mikä Kurenniemen ja Nina-Beatan suhde ylipäätään edes on.

Kurenniemen tapa yhdistää kosmiset mittasuhteet arkisiin tapahtumiin Helsingin kaduilla tuo melkeinpä mieleen Terence Malickin Tree of Life -elokuvan, mikä käy ilmi etenkin monologin lopussa. On silti jotenkin sympaattista, että Kurenniemen kaltaisen lateraalisen pohdiskelijan syvin mysteeri ainakin tuona tammikuun päivänä olikin vain yksi nainen.

50 Tälle levylle on lähes mahdotonta antaa minkäänlaista selkeää arvosanaa, joten on valittava kompromissinomaisesti ”sieltä väliltä”. Sen Rakkaus tulessa tosin osoittaa, etteivät Lehtisalon visiot ole kasvaneesta suosiosta huolimatta muuttuneet ainakaan helpommin sisäistettäviksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!