Eels – Wonderful, Glorious

E-Works

"This meal was wonderful, glorious!"

”This meal is wonderful, glorious!”

Luottaisitko käytettyjä lauluja myyvään viisikymppiseen?

EelsKansiMark Oliver Everett, Herra E, on liki viisikymmenvuotias. Wonderful, Glorious on häneen personoituvan Eelsin kymmenes studioalbumi.

Tällaiset numerot eivät yleensä anna odottaa perusteellista musiikillista uusiutumista. Kuitenkin E on innostunut päivittämään ilmaisuaan lähes ohjelmallisesti vuonna 2005 ilmestyneen Blinking Lights And Other Revelationsin jälkeen. Miehen siihenastisen uran kiteyttänyttä tupla-albumia seurannut Hombre Lobo (2009) jyräsi tunnusomaiset Eels-kappaleet rujon riffimankelin läpi, ja vuotta myöhemmin End Times palautti E:n yksinäiseen makuuhuoneeseen neliraiturin äärelle. Konseptuaalinen albumitrilogia täydentyi vielä samana vuonna Tomorrow Morningin saadessa höysteekseen kevyesti elektronisoidut pohjat.

Ja nyt omaa polkuaan raivaa Wonderful, Glorious; runneltu ja jäykkäliikkeinen kirppusäkki, jota on yhtä helppo pitää sitä edeltäneen levytroikan äpäränä kuin uppiniskaisena irtiottona. Levy on kuin Eelsin iholle väkipakolla raavittu arpi, jonka pinta on hilseillyt ja tuulenpieksämä, mutta jonka alla veri kohisee vapaana. Ilmeikkäästi särisevä albumi kätkee olemuksensa syvälle partansa taakse, eikä paljasta itsestään kuin fragmentin kerrallaan. Silloinkin se todennäköisesti hämää. Juuri kun levyn tylyn yleisilmeen kanssa alkaa olla sinut, mutrusuun takaa aukeaa sisäänpäin vetäytyvä hymy.

E ei ole sittenkään täysin tosissaan. Ei voi olla. Taaskaan.

Wonderful, Glorious on kiehtova tervehdys E:n kauhtuneesta maailmasta, jonka napa hän on itse, ja jossa hän määrittelee minuutensa monin tavoin. Albumi paljastuu nopeasti mielialakavalkadiksi, jossa kertojahahmojen tunnetilat vaihtelevat synkeästä uhosta (Bombs Away) vaatimattomaan onneen (I Am Building a Shrine) ja hiljaisesta omanarvontunnosta (On the Ropes) toiveikkaaseen rakkauteen (Wonderful, Glorious). Yksinpuheluiden hahmottelemia kuvaelmia reunustaa kuitenkin joukko sivumerkityksiä. E:n uho kuulostaa omituisen lannistuneelta, onni itsesäälin muusalta, omanarvontunto itsepetokselta ja rakkaus miehen pilkkanaurulta rakastuneelle itselleen.

Niinpä Wonderful, Glorious muistuttaa seesteisimmilläänkin onnen olevan vain tomua, joka katoaa niin helposti, ettei siihen voi olla suhtautumatta hieman pakkomielteisesti.

”Deep down in the cold ground
such a sad place to be
but I’ll be fine with all the little things
that I’m taking with me”
(I Am Building a Shrine)

On vaikea sanoa, mistä elementeistä levyn jännitteet tarkalleen rakentuvat. E:n sanat ovat tuttuun tapaan suoria ja taustalle kasatun yhtyeen soitto myötäilee kerronnan nyansseja. Kun E uhkaa räjäyttää piinaavan hiljaisuuden pois, pauhaa musiikki kuin yötaivasta vasten huutava mielitauti. Ja kun mies haluaa verhoutua yksinäisyyteen, humisee lauluissa pahaenteinen ennustus lopullisesta kadotuksesta. Kuitenkin kaikkialta löytyy pieniä säröjä, joiden läpi katseltuina perspektiivit kääntyvät päälaelleen.

Ehkä kyse on E:n persoonasta myötäsyntyisine paradokseineen. Miehen vilpittömyyttä ei ole syytä epäillä, mutta samalla hän on jälleen muutaman ovelan askeleen kuulijaansa edellä – täysin avoimena mutta silti johdattelevana. Wonderful, Glorious on paljastuksista ja harhautusliikkeistä koostuva näytelmä, jossa jokainen E:n omaksuma rooli on samanaikaisesti totta ja tarua. Hippaleikki ei tee musiikista etäistä, vaan pikemminkin inhimillistä. Kukapa olisi kiinnostunut valmiista totuuksista, jos ihminen ei tosiasiassa toimi niiden mukaan?

Mistään monimutkaisesta juonittelusta ei kuitenkaan ole kyse. Wonderful, Glorious on perusilmeeltään suoraviivainen äänite, jolla rosoiset blues-variaatiot tarjoavat E:lle mahdollisuuden ilmaisulliseen leikittelyyn ja karheankauniit balladit riipaisevat niin kuin E:n balladit aina. Tuttuja elementtejä E on naarmuttanut luomalla levylle rikkaan, luovankin, äänimaailman, joka pakottaa kuuntelemaan itseään. Rummut kumisevat kuin tuomion ääni, kitarat pysyvät äärimmilleen särjettyinäkin erottelukykyisinä ja koskettimien ujelluksessa kaikuvat sekä ilma että syvyys. Sanalla sanoen Wonderful, Glorious soi upeasti.

Ja onhan E tulkitsijana huimassa vireessä. Hänen äänensä on karhea, kuiva ja ahdistunut, mutta siinä on myös sielua, sydäntä ja älyä. E ei vetoa ikäänsä, mutta antaa sen kuulua painoarvona ja auktoriteettina sanojensa reunassa. Hän onkin itse musiikkinsa säilyvyyden pohjimmainen tae.

Harmi kyllä, sävellyksellisesti levy ei yllä aivan tulkinnan tai tuotannon tasolle, kuten ei oikeastaan mikään Eels-äänite vuoden 2005 jälkeen. Varsinkin albumin jälkipuoliskolla musiikki käy välillä veltoksi, jopa välinpitämättömäksi. Onneksi E kompensoi satunnaisia herpaantumisiaan monilla neronleimauksilla. Esimerkiksi Peach Blossom on häiriintyneessä melodiattomuudessaan täydellinen kollaasi E:n musiikin kaikista puolista, ja sitä ympäröivät Accident Prone ja On the Ropes herkistävät mielen apealla kauneudellaan, jossa on myös ripaus toivoa. Juhlavimmilleen levy nousee The Turnaroundin päätösminuuteilla, joilla kerros kerrokselta kasvava äänimassa alleviivaa kertojan traagista pienuutta vääjäämättä murenevan elämän reunalla.

”Six bucks in my pocket
and the shoes on my feet
the first step is out the door
and onto the street”

Vaikka Wonderful, Glorious jää kohokohtineenkin E:n uran komeimpien levytysten varjoon – ja käy vain valikoidusti tekijänsä henkilökuvasta – se jaksaa kiehtoa. Levy tuntuu täysmittaiselta haasteelta, jonka vaikeustaso ei löydy rutiininomaisesti rakennetuista tarinoista, vaan jostakin paljon syvemmältä. Jostakin, missä musiikki alkaa sekoittua tarkoitusperiinsä, jostakin missä albumikokonaisuudelle hahmottuu härnäten häilyvä muoto. Siellä sykkii ilmastointiteipillä korjattu sydän, jonka työteliäässä jyminässä kuuluva sivuääni antaa eväät sekä uskolle että ironialle.

Wonderful, glorious”, huutaa E tehtyään ensin kaikkensa, jotta kumpaankaan sanaan ei olisi syytä uskoa – saati olla uskomatta.

77 E on tiedostanut kautta uransa, että paras tapa kyseenalaistaa itsensä on ottaa itsensä tosissaan. Wonderful, Gloriousilla miehen sisäinen hippaleikki juoksuttaa kuulijaan henkihieveriin, eikä suostu senkään jälkeen antamaan ratkaisevaa vihjettä. Mutta tämä levy onkin matka, jonka sisällön ehyt analyysi turmelisi täysin. Niinpä Eels onnistuu kuulostamaan jälleen jollakin tavalla uudelta, vaikka sen jokainen liike on hienomotoriikkaa myöten tuttu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!