Ed Sheeran – +

Asylum

Ed Sheeran, riittävän vanha juomaan kahvia.

Tiskivettä. 48 minuuttia musiikkia, joka loppuu havahdukseen ja toteamukseen ”joko se loppui”.

Punatukkainen pörröpää katsoo kannesta kivan arvoituksellisesti. ”Tiedän, että luulet albumini olevan tylsää villasukkahimmailua teineille, mutta tiedän myös että tulet yllättymään. Hähhäh.”

Pörröpää on oikeassa.

Ed Sheeran varttui Suffolkissa kuunnellen muun muassa vanhempiensa Van Morrison -albumeita. Viime vuosina hän on hengaillut Just Jackin, Wileyn ja Examplen kanssa. Nämä vastakohdat kuuluvat albumilla selvästi. ”Plussan” suurin yllätys onkin se, miten erinomaisesti riimittely läpsäyttää ylävitosen akustisen ilmaisun kanssa.

Sanoittajana Sheeran on tietenkin raakile, mutta mitä muuta voi tässä vaiheessa odottaakaan. Parhaimmillaan jälki on kuitenkin kerrassaan mainiota. Esimerkiksi hittisingle The A Team kertoo tositarinan huumekoukkuun jääneestä tytöstä, joka joutuu myymään itseään. Aihe saattaa vaikuttaa oudolta 21-vuotiaan suuhun, mutta Sheeran tarinoi kauniisti ja silti suoraan:

”She don’t want to go outside tonight
And in a pipe she flies to the Motherland
Or sells love to another man”

Lyriikat ovat yleensä ottaen uskottavia, mikä on kaikkein tärkeintä. Kun kirjoittaa ikäisekseen uskottavasti jo nyt, kirjoittaa todennäköisesti uskottavasti myös 15 vuoden kuluttua. Drunkilla Sheeran pohtii, voiko sydänsurut hukuttaa viinaan ja yhden illan suhteisiin:

“I wanna be drunk when I wake up
On the right side of the wrong bed”

Svengaava biisi on kokonaisuutena albumin kohokohtia. Myös Grade 8 sekä The City piristävät r&b-fiiliksillään. U.N.I sekä Wake Me Up puolestaan ovat hellyyttävää ja paikoin kömpelöäkin nuoren esittämää nuorisomusiikkia (”I know you love Shrek because we’ve watched it twelve times”).

Upean polveileva Lego House nousee levyn ehdottomaksi musiikilliseksi huipuksi. Se on sävellys, jota saavat kadehtia aikalaiset James Morrisonista Damien Riceen, jonka nimen Sheeran mainitsee itsevarmassa kappaleessa You Need Me I Don’t Need You (”I won’t stop till my name is in lights/At stadium heights with Damien Rice”). Sheeran myös laulaa Lego Housen loistavasti. Hänen äänessään on lämpöä, sielua ja voimaa. Mahtiballadiksi kasvava päätösraita Give Me Love yltää lähes Lego Housen harjakorkeuteen.

Pörröpää on haavoittumaisimmillaan tukeutuessaan pelkkään kitaraansa. Small Bump ja This todellakin ovat tiskivettä, sellaista hetken jo seissyttä, jonka vaahto on muisto vain – siitäkin huolimatta, että ensin mainittu käsittelee vakavaa aihetta: keskeytynyttä raskautta. Jotkut kappaleet yksinkertaisesti tarvitsisivat lihaksikkaamman sovituksen edes seistäkseen jaloillaan saati lähteäkseen liitoon.

Kauneusvirheet antaa mielellään anteeksi, sillä olisihan tusina täysosumaa aivan liikaa vaadittu itse musiikkinsa tekevältä parikymppiseltä tulokkaalta.

70 Maukkasti hiphop-fiiliksiä väläyttelevä + kuulostaa yhtä aikaa vilpittömältä, kunnianhimoiselta ja kaupalliselta kätkien sisäänsä useita vallan mainioita kappaleita ja rutkasti persoonallisuutta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!