Det vackra livet – Det vackra livet

Labrador

Veljekset Ekström, Philip ja Henrik, vaihtoivat englannin äidinkieleensä.

The Mary Onettesin kylkiluusta kasvaa kertakäyttökelpoista alakuloa.

Det vackra livet”. Näihin piikkejä kasvaviin sanoihin tiivisti Reeperbahn tahdottomaksi tylpistynyeen arjen vuonna 1983. Det vackra livet koettaa sanoa jotakin samankaltaista, mutta langettaa nimelleen melodramaattisemman konnotaation.

Reeperbahn oli pisteliäs, arvosteleva ja hurmaavan ylimielinen. Uuden aallon edelläkävijöiden rinnalla Det vackra livetin näkökulma tuntuu lähinnä opetellulta. Debytantti kulkee moneen kertaan lanattuja latuja, eikä jätä sointiaan yllätysten varaan. Sen kevyesti koneistettu pop ei kommentoi aikaansa muuten kuin olemalla aikansa ilmiö 1980-lukua uudelleen elävässä Ruotsissa.

Det vackra livet on jonkinlainen IKEA-versio esikuvistaan: pataruotsalainen ja virtaviivainen, mutta korvattavissa toisella mokomalla. Jos yhtyeen kappaleet olisivat yhtään keskivertoa heikompia, se olisi suorastaan liian helppo maali ylenkatseelle. Toisaalta yhtye ei väitäkään olevansa mitään sellaista, mitä se ei ole. Tämä tekee siitä heti astetta kiinnostavamman.

Orkestarin taustalta löytyy The Mary Onettesia kannatteleva veljespari Philip ja Henrik Ekström, jolle Det vackra livet on joko sivuprojekti tai uudeksi suunnaksi kasvava vaihtoaskel. Kaksikko on vaihtanut englannin kielen ruotsiin, mutta muuten heidän musiikkinsa on tutun kuuloista niin The Mary Onettesin kuin koko ruotsalaisen indie-kentänkin kontekstissa.

Ekströmien melankoliset sävellykset pulputtavat terhakkaasti kohti kertosäkeitään, jotka nujertavat puolelleen vaikka väkisin. Kaaret ovat laajoja, rummut kumisevat komeasti ja soitinmatot ovat pehmeydessäänkin jylhiä. Laulussa on totisuutta ja kohtalokkuutta, josta on vaikea sanoa, koskettaako se pelkällä ilmaisuvoimallaan, vai onko siinä samalla jotakin tahattomasti liikuttavaa.

Sanoituksissaan yhtye rakentaa pienimuotoista mutta vilpitöntä kuvastoa, joka rakentuu heidän kotikaupunkinsa kautta ja sitä vasten. Vaikka inspiraatiota on haettu niin Ekströmien isoäidin muistelmista kuin Claes Anderssonin runoudestakin, on ote ennen kaikkea omakohtainen. Laulujen musiikillinen ulkoasu kertoo, että arjenkin voi nähdä runollisena, kun pieni surumielinen etäisyys alkaa tehdä siitä itseään suurempaa. Musiikki antaisi puitteet julistuksille, mutta Det vackra livet tyytyy ihmettelemään:

”Hur vet jag att jag vet vad jag känner”
(Kristallen)

Nasevien iskulauseiden varaan rakentuvista teksteistä löytyy myös ”ingenting betyder allt för mig” -henkisiä latteuksia, jotka kuulostavat pikemmin sormiharjoituksilta kuin kiteytyksiltä. Tällaiset hajanaiset rikkeet kuitenkin paljastavat Det vackra livetin rehelliseksi yhtyeeksi. Kun vain harvasta on uudeksi Ian Curtisiksi tai edes Martin Goreksi, on kohteliaampaa olla yrittämättä.

Yhtyeen alakulo on pikemmin tyylivalinta kuin suoranaista tuskaa, ja totisin painoin etenevä vokalisointi ennen kaikkea osoitus levysoittimen ääressä vietetyistä ikuisuuksista.

Ekströmien huoneen stereoissa ovat eittämättä soineet Depeche Mode, Ultavox ja muut mutruhuuliset uudisraivaajat. Varsinaiset hengenheimolaisensa Det vackra livet löytää kuitenkin kotimaastaan ja läheltä omaa aikaansa.

Levyn käynnistävät Kristallen ja Askan pursuavat samanlaista tunnelmaa, josta Broder Daniel muotoili parhaimmillaan hyytävän kauniita teoksia. Genom sprickorna istuisi puolestaan melko sujuvasti Kentin Du & jag dödenille. Muitakin ilmeisiä verrokkeja soi sekä riveillä että niiden väleissä.

Komeimman kurkotuksen 1980-lukulaiseen konepopiin yhtye tekee singleraidallaan Viljan. Laulussa kiteytyvät samalla levyn hyvät ja huonot puolet. Sen melodia on purevan hieno, mutta tunnelma hivenen sävytön. Det vackra livet ammentaakin ideapankkinsa tyhjäksi harmillisen nopeasti. Muutamasta juhlavasta laulusta huolimatta levystä jää aavistuksen yksiulotteinen maku.

Tyylipalettiaan laajentamalla orkesterisi olisi saattanut todistaa Weeping Willowsin Into the Light -albumin (2002) tavoin, että kierrätysmyllystäkin voi putoilla aidosti puhuttelevia levyjä. Suuntaviivoja rikkaammalle ilmaisulle olisi voinut antaa esimerkiksi pykälää hitaampi, mutta tunnelataukseltaan lähes mahtipontinen Barn av en istid.

Puutteistaan huolimatta albumi antaa enemmän kuin ottaa. Uuttera hiominen ei ole poistanut sen yltä pöytälaatikon tuoksua – ja siksi levy voittaa lopulta puolelleen, olipa kyse hetkestä tai pidemmästä tuttavuudesta. Vaikka Det vackra livet tietää mitä tekee, sen musiikkiin mahtuu kylliksi ihmettelyä ja vaatimattomuutta. Muutaman kuuntelun jälkeen juuri nämä elementit alkavat kasvattaa kaksikolle omaa identiteettiä.

Yhtyeen debyytti on kertakäyttökelpoinen. Se on helppo avata ja helppo sulkea. Jotkut kutsuvat tällaista muoviksi, toiset sen tuhlaukseksi. Itse olen kuulevinani muovin alla sydämen sykkeen.

71 Det vackra livetin esikoinen ei sytytä kiinnostumaan yhtyeen menneisyydestä tai pohtimaan sen tulevaisuutta. Tässä hetkessä levy kuitenkin pitää pintansa – ja onnistuu parhaimmillaan tekemään hetkestä hieman edeltäjäänsä suuremman.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!