Current 93 – Honeysuckle Æons

Coptic Cat

Neofolk-veteraanin uutuuslevy on siirtymä riisutun ilmaisun puolelle. Intensiivisyys ja draama ovat silti edelleen läsnä.

Neljällä vuosikymmenellä on David Tibet tehnyt Current 93 -nimikkeellä erilaisia kokeiluja alkuaikojen industrialista ja dronesta myöhempien aikojen melankoliseen folkiin.

Taiteilijan pohjattomasta mielikuvituksesta putkahtelee levyjä tasaisella tahdilla. Honeysuckle Æons on todennäköisesti vain yksi pienoinen pala tätä suuruutta, mutta minkäänlaisia merkkejä vakiintumisesta tai väsymisestä ei levyllä kuulu.

Edellisillä levyillään, Aleph at Hallucinatory Mountainilla (2009) ja Baalstorm, Sing Omegalla (2010) Current 93 luotti suureelliseen ilmaisuun, ja etenkin ensiksi mainitun doom metal -henkinen soundimaailma oli suuri yllätys. Honeysuckle Æons ei juurikaan muistuta musiikillisesti kumpaakaan levyä. Se mietiskelee hiljaa, viipyilee ja pohtii.

Levyn aloittaa lyhyt intro Kingdom, joka liukuu suoraan kakkosraita Mooniin. Theremin ujeltaa aavemaisesti pianon tapailun päälle. Mieleen tulee vuoden 1998 klassikkolevy, Soft Black Stars, joka perustui kauttaaltaan pianosäesteiselle ilmaisulle.

Theremin onkin yksi levyn keskeisimmistä instrumenteista, ja harvalla levyllä kuulee soitinta käytettävän näin hienosti. Sen laahaava ujellus toimii kuin kaukaa kaikuva yksinäisen melankolinen laulu.

Odottavainen tunnelma muuttuu nelosraita Cuckoolla. Ritualistiset perkussiot sekä itämaisesti soiva, busukinomainen kielisoitin muuttavat intensiteettiä huuruisemmaksi. Taustalla soi tällä kirkkourku.

Seuraava biisi Jasmine tuo urkua enemmän esille. On vaikea uskoa, että urkuraidat on äänitetty nimenomaan kirkossa; sen jazzahtava soundi kun tuo mieleen lähinnä savuiset baarit.

Jasminen musiikillinen rakenne vastaa hyvin pitkälti sitä, mille suurin osa levyn kappaleista perustuu: yksinkertaiselle melodiakuluille, jotka toistuvat toistumistaan. Välillä se toimii, välillä ei. Jasminessa ratkaisu on perusteltu, urkuriffi kun svengaa kaikessa minimalistisuudessaan hillittömän hyvin.

Loppulevy onkin suurimmilta osin urkuvoittoinen. Ensimmäisillä kuunteluilla soittimen värikäs soundimaailma vangitsee, mutta pikkuhiljaa sävellysten köykäisyys puskee läpi. Läpi levyn jatkuva intensiivinen tunnelma pelastaa paljon, mutta jatkuva riffien jankutus ei pidemmän päälle toimi. Välissä on tosin Pomegranate, joka palaa alkulevyn melankoliaan pianon ja thereminin avulla.

Albumin kliimaksina toimii Sunflower. Rakenteellisesti biisi ei ole poikkeus levyllä, mutta junnaava urku pääsee vihdoin valloilleen, vyörymään apokalyptisesti. David Tibetin seesteinen tarinointikin yltyy maaniseksi messuamiseksi.

Vaikka Current 93 onkin aina risteillyt suuntaan ja toiseen, on David Tibetin jossain mikarättömäisen paatoksen, spoken wordin ja dramaattisen runonlausunnan välillä oleva vokaalinen ilmaisu aina ollut bändin musiikin keskiössä. Se voi käydä pidemmän päälle puisevaksi, mutta tämä on anteeksiannettavaa. Tibet on esimerkiksi Mark E. Smithin tavoin luonut kuitenkin itselleen pettämättömän tyylin.

Sanoituksellisesti Tibetin runous jatkaa vaikeaselkoista, symbolista linjaa. Tematiikassa on tosin paljon samaa mitä Baalstorm, Sing Omegalla. Tibet on avoimesti kristillis-gnostilainen, jonka filosofiaan æon – aioni – liittyy vahvasti.

Termillä on lukuisia eri merkityksiä, mutta tässä yhteydessä se tarkoittanee gnostilaisen mystiikan käsitystä jumalhahmoista. Epäselvempää on Tibetin kukkaissymboliikka, tässä tapauksessa honeysuckle eli kuusama.

Current 93:n levyt luovat usein vaikutelman, että niitä kuunnellessa on jonkin suuremman äärellä. Sama tunnelma on läsnä myös Honeysuckle Æonsilla. Siksi Tibetin musiikkiin ei pysty suhtautumaan kuin ”normaaleihin” levyihin. Ne ovat pikemminkin pienimuotoisia rituaaleja, joiden ylipappina David Tibet lausuu loputtomana virtana mystisiä runojaan.

73 Current 93 tarjoilee taas yhden kiehtovan ja mystisen rituaalin. Se luottaa mietteliääseen tunnelmaan, muttei aivan saavuta parin aikaisemman levyn monipuolisuutta.

http://youtu.be/QYjfx58AeTU

Current 93 – Cuckoo