Crystal Stilts – In Love With Oblivion

Slumberland

Pari vuotta sitten brooklyniläisen noisepopin kentälle ilmestynyt Crystal Stilts ottaa askeleen monipuolisemman ilmaisun suuntaan.

In Love With Oblivion kielii vanhojen klassikkolevyjen äärellä vietetystä ajasta. Vaikutteita on haettu tuttujen kasari-indien soundien lisäksi yhä kauempaa 1960-luvun garage- ja vaihtoehtorockista.

Jo levyn ensimmäinen kappale, Sycamore Tree, ilmaisee Crystal Stiltsin siirtyneen noisepurkkapopista rajusti psykedeelisempään ilmaisuun. Kappaleen intro kehittyy kuin The Rolling Stonesin 2000 Light Years from Home, kunnes mukaan tulevat Silver Applesin maanisuudesta muistuttavat perkussiot sekä surfkitara, joka voisi olla peräisin joltain Joe Meekin tuottamalta kosmiselta rautalankalevyltä.

Through the Floor taas voisi olla hyvin varhaisen The Flaming Lips -levytyksen ja Wavvesin ristisiitos. Silver Sunilla sukelletaan puolestaan tyylipuhtaaseen 1960-luvun janglepoppiin.

Kunnianhimoisesta teemojen sekoittelusta huolimatta levy etenee vaivattomasti, ja ajoittain soitanto on todella reteää: Half a Moon on Farfisa-urkuineen yhtä vakuuttavaa autotallimenoa kuin parhaat Nuggets-klassikot.

Myös seesteisempi ilmaisu toimii albumin syvien kelojen rinnalla. Flying Into the Sun on levyn radioystävällisintä materiaalia, kuin C86-sukupolven melankolinen popralli nykyaikaan päivitettynä. Edes kertosäkeen urkuharmonikoukku ei ärsytä.

Levyn keskivaiheille sijoitetun potentiaalisen hitin jälkeen kappaleisiin alkaa kuitenkin kaivata lisää konkretiaa, ja alkupuolen villit tyylikokeilut alkavat toistaa itseään.
Välillä luiskahdetaan täysin tribuutin puolelle: albumin päättävä Prometheus at Large lainaa rumpukompin ja silvotut kitarasoolonsa The Velvet Undergroundin repertuaarista niin orjallisesti, että kyseessä on enemmänkin cover Run Run Runista kuin minkään asteinen oma sävellys.

Ongelmallisiksi muodostuu myös Brad Hargettin vahvasti kaiutettu laulu, jonka narkoottisuus ja etäisyys viehättää albumin alkupuolella, mutta biisistä toiseen jatkuvassa monotoniassaan antaa lopulta vaikutelman vain vokalistin rajoittuneesta ilmaisusta.

86Crystal Stilts laajentaa kiitettävästi tyylivalikoimaansa, mutta ryhmän omaa ääntä odottaisi vielä kuulevansa enemmän. Muuten yhtye saattaa jähmettyä Brian Jonestown Massacren ja The Black Angelsin kaltaiseksi pastissibändiksi.

http://www.youtube.com/watch?v=_yYwKoWe1PE
Crystal Stilts – Through the Floor