Circle – Infektio

Ektro Records

Pienimuotoisen hittilevyn jälkeen porilainen oudokkiyhtye suuntaa kulkunsa instrumentaali-ilmaisun ihmeelliseen maailmaan.

Circle on ainutlaatuinen yhtye, jota on pakko kunnioittaa sen jääräpäisen päättömyyden takia. Taannoinen, aivan muissa tarkoituksissa otettu puhelinyhteys Circlen ainoaan pysyvään jäseneen Jussi Lehtisaloon avasi lopullisesti silmät yhtyeen filosofialle: Circle on kuin juna, jonka kyydistä voi hypätä halutessaan pois ja jatkaa matkaa taas sitten, kun siltä tuntuu.

Voi siis olla Circle-fani ja siitä huolimatta esimerkiksi vihata osaa sen tuotannosta.

Itse hyppäsin pitkästä aikaa porilaisten kyytiin viime vuoden upealla Rautatie-levyllä. Se onnistui vihdoin yhdistämään myöhempien aikojen taiteellisen kokeellisuuden ja irvokkaan vakavamielisen NWOFHM-parodioinnin alkuaikojen hypnoottiseen riffipyörteeseen. Instrumentaalisella – tai ainakin selkokielettömästi lauletulla – Infektiolla on taas aika hypätä kyydistä.

Circlen noin sadas levy on kokeellisempi kuin mikään kuulemani yhtyeen levytys. Samalla se on yhtyeen musiikillisesti vähiten antoisa tuotos. Levylle ei tunnu löytyvän mitään funktiota: se ei pelota, hypnotisoi, naurata tai itketä, ei lamaannuta tai innosta, ei edes oikeastaan hämmennä. Levy vain etenee omituisessa usvassaan, kosketuspinta jää olemattomaksi.

15-minuttinen aloituskappale Salvos leijuu kuin sähköinen, tiemaalauksiin kompasteleva usva aamuöisellä maantiellä. Seuraavat neljä kappaletta pitävät sentään jonkinlaista rytmiä ja järjestystä yllä.

Kakkosbiisi Maatunut on maanisen kulmikkaalla rytmillä etenevä outoilu, kolmas kappale Peruuttamaton kuulostaa todella pahasti laskuhumalaisten musikanttien läpeensä kyllästyneeltä soundcheckiltä.

Neljännessä biisissiä (Pisara) kolkutellaan ja helistellään ja kaiutellaan kitaraa epämääräisen tömpsyttelyn rytmissä. Viides raita Saarnaaja on levyn musikaalisin, vaikka senkin hektisen rumpukompin johdattaman hämmennyksen aiheuttama tarttuvuuspotentiaali on noin miinus miljoona.

Lopetuskappale Kalpea on epämääräistä piano-kitara-hämyilyä vajaan kolmen minuutin verran.

Infektio on kuulijasta riippuen joko suurta taidetta tai täysin viratonta epämusiikkia. Itse kallistun vääjäämättä jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Tämä ei silti hälvennä kunnioitustani Circlen uskallusta, näkemystä (tai totaalista kuulijoiden sumutusta) sekä sataprosenttisen omaehtoista lähestymistapaa kohtaan.

17 Circlen taiteellinen haahuilu tuntuu olevan pikemminkin silkkaa höpöilyä kuin musiikillista nerokkuutta.

 

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress