Cardinal – Hymns

Fire Records

Kardinaalit Matthews ja Davies palasivat kahdeksantoista vuoden jälkeen yhteen.

1990-luvun alkupuoliskolla ainokaisen levynsä julkaissut kamaripopduo palaa 18 vuoden tauon jälkeen.

Vuonna 1994 Cardinalin orkestroitu kamaripop kuulosti uskomattoman raikkaalta. Englannissa brittipopin läpimurto saattoi olla aivan kulman takana, mutta Amerikassa hikoiltiin yhä grungen jälkilöylyissä. Vuoden olennaisia levyjä olivat muun muassa sellaiset ahdistuksessa marinoidut synkistelyt, kuten Soundgardenin Superunknown, Nirvanan MTV Unplugged in New York ja Nine Inch Nailsin The Downward Spiral. Green Dayn Dookie ja Weezerin ”sininen levy” edustivat melodisempaa soundia, mutta angsti ja särökitara olivat yhä vahvaa valuuttaa.

Klassista, melodista kitarapoppia pitivät 1990-luvun alkuvuosina hengissä muun muassa Jellyfish, Matthew Sweet ja The Posies, mutta listoilla ne eivät juhlineet. Tarttuvasta kitaramusiikista oli tullut vaihtoehtomusiikkia, jota tehtiin pienelle, mutta uskolliselle yleisölle.

Vaikka australialaisen Richard Daviesin ja amerikkalaisen Eric Matthewsin muodostaman Cardinalin orkestroitu vaihtoehtopop ei ollutkaan kaupallisesti menestynyttä, se oli grungen jälkeen kuin ensimmäinen kevätpäivä pitkän talven päätyttyä. Duon perinteinen, mutta samalla tuore soundi nojasi 1960-luvun romanttista, kaunista ja muhkeaa poppia tehneisiin esikuviin, kuten The Left Bankeen, Loveen ja Burt Bacharachiin.

The Moles -yhtyettä aikaisemmin johtanut Davies vastasi Cardinalissa enimmäkseen sävellyksistä ja laulusta, klassisen musiikin taustan omaava Matthews puolestaan sovituksista. Yhtyeen nimettömällä debyytillä Daviesin kekseliäiden melodioiden sekä Matthewsin fanfaarimaisten torvien ja leijailevien jousien yhdistelmä oli loistelias. Cardinal saavutti välittömän kulttisuosion ja sen levy klassikon statuksen, mutta duo hajosi pian albumin julkaisun jälkeen.

Sekä Davies että Matthews lähtivät soolourille, joista etenkin jälkimmäinen tuotti fantastisia levyjä, kuten kaikista levy-yhtiöistä juuri grungen synnyttäneen Sub Popin julkaisemat It’s Heavy in Heren (1995) ja The Lateness of the Hourin (1997). Matthews toimi myös sovittajana muun muassa Elliott Smithin, Tahiti 80:n, The Dandy Warholsin ja Ivyn levyillä. Vuosien saatossa duon vaikutus on kuulunut sellaisissa yhtyeissä kuin Belle & Sebastian, The Flaming Lips ja Super Furry Animals.

Nyt kahdeksantoista vuotta debyyttinsä jälkeen Cardinal on palannut. Paljon on kuitenkin muuttunut melkein kahdessa vuosikymmenessä. Siinä missä vuonna 1994 särökitaramonomanian keskellä Cardinal kuulosti eksoottiselta, vuoden 2012 pirstaloituneessa popmaailmassa, jossa yhden keskustan sijaan harhaillaan loputtomien pikkuilmiöiden keskellä ja kaikki mahdolliset tyylilajit ovat edustettuina popin kentällä, se on vain yksi hienostunut indiepopyhtye monien joukossa.

Ilman yllätysmomenttiakin Cardinal voisi hyvin pärjätä, jos sen kappaleet olisivat selvästi ylivoimaisia, mutta valitettavasti näin ei ole käynyt. Hymns haparoi ja horjuu odotusten armottoman pommituksen edessä, eikä onnistu murtautumaan rintamalinjan läpi. Voitonriemuisen ja pitkän tauon virkistämän sijasta Davies ja Matthews kuulostavat paluulevyllään vaisuilta ja innottomilta.

Hymns ei ole millään muotoa epämiellyttävä levy, eikä sellaisissa kappaleissa kuin cembalon johdattama Northern Soul, unelias Her, powerpoppaileva Love Like Rain tai Peter Gabrielin aikaisen Genesiksen hiturit mieleen tuova General Hospital ole mitään varsinaista vikaa. Kaikki elementit ovat periaatteessa paikallaan: Daviesin oivaltavat melodiat, Matthewsin kauniit orkesterisovitukset ja duon hienot lauluharmoniat.

Hymnsillä Cardinal ei kuitenkaan onnistu tarraamaan kuuntelijaa rinnuksesta kiinni ja ravistelemaan hereille. Innostuksen hetket jäävät ohikiitäviksi, eivätkä kappaleet tahdo jäädä mieleen. Loppujen lopuksi jokaisen levyn kohdalla täytyy kysyä: jääkö laulu pystyyn? Tällä kertaa ei. Ei se rähmälleenkään kaadu, kunhan istuu apeana sängyn laidalla.

54 Hymns sisältää ansioitunutta musiikkia, joka kuitenkin loppujen lopuksi jää etäiseksi. Cardinalin debyytin taianomaista toismaailmallisuutta se ei kykene tavoittamaan.