Camera Obscura – Desire Lines

4AD

Camera Obscura – seesteinen, vastustamattomasti rullaava, tarttuva.

Camera Obscura – seesteinen, vastustamattomasti rullaava, tarttuva.

Joskus tekee mieli käyttää erästä pehmeätä, mutta silti voimakasta adjektiivia. Nyt on tuota sanaa huutava tilanne. Camera Obscuran viides pitkäsoitto Desire Lines on ihana levy.

Camera2013UusiKansiVuonna 1996 perustetun skotlantilaisyhtyeen tuore albumi on kokonaisuutena edeltäjiään seesteisempi. Se ei haittaa lainkaan. Bändin vetovoima on entisensä – ehkä jopa entistä vahvempi.

Camera Obscuran edelliset levyt Let’s Get Out of This Country (2006) ja My Maudlin Career (2009) olivat täynnä reippaan optimistista twee pop -sävelten ja laulaja Tracyanne Campbellin paikoin suloisten, paikoin katkeransuloisten sanoitusten mukaansatempaavaa yhdistelmää. Desire Linesilla Campbellin lyriikat pyörivät edelleen radallaan, mutta niissä on vahva ”kyllä se siitä, elämä jatkuu” -leima. Kaduilla on aurinkoisena päivänä varjoisat puolensa, mutta Camera Obscura valitsee tyylikkäästi ne päivänpaisteessa sekä auringonlaskuissa ja -nousuissa kylpevät kohdat.

Muun muassa R.E.M.:iä ja Sufjan Stevensiä tuottanut Tucker Martine on luonut levylle äänimaiseman, joka on tunnistettavaa Camera Obscuraa, mutta joka myös jättää edellislevyjä enemmän tilaa Tracyanne Campbellin välillä välinpitämättömältä tuntuvalle, mutta kuuntelu kuuntelulta glasgowlaisviisikon suurimmaksi valtiksi kasvavalle tulkinnalle.

Campbellin laulussa on tenhoa. Siinä on karismaa. Siinä on tunnetta. Se koukuttaa ja saa pyörittämään Desire Linesia soittimessa uudestaan ja uudestaan. Levyllä vierailevien Neko Casen ja My Morning Jacket -solisti Jim Jamesin mukanaoloa ei huomaisi, ellei sitä tietäisi. Tämä show on Tracyanne Campbellin.

Aluksi vaikuttaa siltä, että levyltä puuttuvat French Navyn, The Sweetest Thingin ja Lloyd, I’m Ready to Be Heartbrokenin kaltaiset iskusävelmät, mutta asia ei ole näin. Kun etenee kuuntelussa levyn kuudenteen raitaan, Desire Lines aukeaa. Do It Again, tuo albumin rempsein ja eniten Camera Obscuran aiemmista levyistä muistuttava kappale vie mukanaan väkisin. Yhtäkkiä pää nykii musiikin tahdissa ja kädet lyövät rytmiä reisiin, pöytään tai mihin tahansa.

Do It Againin jälkeen huomaa hymyilevänsä hölmönä, kuin hehkulamppu olisi syttynyt pään päällä. Näinhän tämän pitikin mennä. Tältähän tämän pitääkin kuulostaa. Cri Du Coeur, Fifth in Line to the Throne ja I Missed Your Party sekä 1980-lukulaisesti soiva Break It to You Gently ovat luontevaa jatketta Do It Againille, kuten on koko loppualbumi aina levyn päättävään, raukeasti pianoineen ja slidekitaroineen tunnelmoivaan nimibiisiin asti.

Desire Linesin loppupuolen avauduttua aukeaa myös levyn alkupuolisko. Parhaiten toimii haikean kaunis New Year’s Resolution, mutta muut kappaleet eivät jää juurikaan jälkeen. Tuo laulu on kuitenkin Camera Obscuraa parhaimmillaan – yksinkertaista, vaivattoman vastustamatonta ja hävyttömän tarttuvaa.

Letkeästi rullaavassa Every Weekday -kappaleessa Tracyanne Campbell laulaa, että yhtyeen kappaleet tuskin päätyvät soittolistojen kärkeen, mutta he tekevät asian eteen kuitenkin parhaansa. Voi olla, että näin käy, mutta oikeudenmukaisessa maailmassa Do It Again ja Troublemaker olisivat isoja hittejä.

89 Desire Lines on seesteinen, vastustamattomasti rullaava ja tarttuva levy. Camera Obscuran indieretroilulle tyypillisten kaihoisten duurisävelten ja Tracyanne Campbellin paikoin surumielisten, mutta silti optimismia huokuvien sanoitusten yhdistelmä toimii loistavasti. Vuoden parhaita albumeja tähän asti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!