Booker T. Jones – The Road from Memphis

Anti

Neljä vuotta sitten Booker T. Jones, 66, palkittin elämäntyöstään Grammy-palkinnolla.

Legendaarinen taustamuusikko sooloilee ja komppaa, kun etelän soul kohtaa pohjoisen.

Aina silloin tällöin saattaa käydä niin, että taustamuusikot nousevat valokeilaan haastamaan varsinaista tähteä. Booker T. Jonesin The Road from Memphisillä käy hetkittäin juuri näin.

En kuitenkaan usko herra Jonesin olevan siitä lainkaan pahoillaan, sillä tuskin on sattumaa, että taustalle on valikoitunut eräs viime vuosien tiukimmista rytmiryhmistä sekä kiinnostava otos arvostettuja vierailijoita. Eihän Stax-legendan rinnalle tumpeloita sopisikaan.

Tämä ”taustabändi” on tietysti Philadelphian lahja maailmalle, The Roots, jonka rinnalla muutamalla kappaleella kuullaan muun muassa Motownin legendaarisessa The Funk Brothers -housebändissä kitaroinutta Dennis Coffeya. Etelän soul kohtaa siis pohjoisen.

Valinnat ovat onnistuneita, vaikkei lopputulema ehkä olekaan se kaikkein omaperäisin. Siinä missä edellisellä Potato Hole -albumilla (2009) Drive-By Truckersin rehevä southern rock tuki kekseliäästi kosketinmaestroa, The Road from Memphisillä pysytään turvallisesti soulin ja funkin parissa.

Levyn suurimpia vahvuuksia onkin se saumaton yhteissoitto, joka pitää albumin jatkuvassa liikkeessä ja tasapainossa. Muusikot tuntuvat todella puhuvan samaa kieltä. Vaikka Booker T. on enimmäkseen solistin ominaisuudessa, albumi ei äidy missään vaiheessa yksitoikkoiseksi, sillä mies osaa taitavasti vuorotella dominoivan ja tukevan soiton välillä. Kappaleiden ilmavat sovitukset sitovat soittimet sulavasti groovaavaksi kokonaisuudeksi, minkä esimerkiksi levy ehdoton täysosuma Rent Party osoittaa.

The Road from Memphis poikkeaa edeltäjästään myös siltä osin, että nyt mukana on lauluosuuksia. Vierailevien vokalistien lista on mielenkiintoinen, sillä mukaan on saatu joukko keskenään hyvinkin erilaisia artisteja.

Yksi albumin virkistävimmistä hetkistä on Sharon Jonesin ja The Nationalin Matt Berningerin yllättävä duetto Representing Memphis. Alakuloinen newyorkilainen selviää Memphisin edustamisesta taitavan aisaparinsa siivittämänä hyvin ja tyylilleen uskollisesti. Myös My Morning Jacketin Jim James esiintyy edukseen piristävällä Progressilla. Hienon kolmikon täydentää Lou Reedin kähisemä runollinen The Bronx.

Vaikuttaa siltä, että Booker T. ja The Roots ovat tehneet laulajien tehtävän melko helpoksi. Kerran toki astutaan hieman harhaan, mutta se menköön inhimillisyyden piikkiin: räppäri Biz Markie nimittäin raakkuu 1980-luvun lopulla levyttämänsä Just a Friend -hitin siihen malliin, että Jonesin ja Berningerin taustalaulutkin jäävät kuin jyrän alle.

Yleensä tiiviisti urkujensa takana viihtyvä Booker T. käväisee mikin varressa albumin avainkappaleella Down in Memphis, jolla palataan miehen pitkän taipaleen ensiaskeliin:

”Doin’ it in the heat, learning how to walk the beat /
laying it down again, taking it on the train”

Ainoastaan muutaman kerran albumin tyylikäs ote lipsuu. Gnarls Barkleyn tympeän Crazyn läpiluku tuo pahimmillaan mieleen viheltäjävirtuoosi Roger Whittakerin pippelöinnin, mutta tyylitajuisen taustabändin avulla pahimmat karikot pysyvät riittävän etäällä. Lauryn Hill -laina Everything Is Everything on sen sijaan jälleen yksi oivallinen osoitus hammondiaan sauhuttavan Booker T.:n näkemyksellisestä soitosta.

85 ?uestloven ja Rob Schnarpfin tuottamalla albumilla pääosaa esittävät niin Booker T.:n kaikenkokeneet sormet kuin The Rootsin maukas ammattitaito. Vaikka takana on jo pitkä matka, kuuluu Booker T.:n musiikissa yhä Memphis.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Representing Memphis -kappaleella kuullaan Sharon Jonesia ja The Nationalin Matt Berningeriä.