Black Lips – Arabia Mountain

Vice Records

"Flower punkin" soihdunkantaja Black Lips saapuu heinäkuun puolivälissä Suomeen Dum Dum Girlsin kanssa.

Black Lipsin levytysura on tasaista heiluriliikettä. Nyt on popin vuoro.

Black Lipsin voimannäyte Let It Bloom (2005) puhisi rääkyvää ja rämisevää garagepunkia ja kumarsi syvään Reatards-tyylisen dogmatiikan suuntaan. Seuraava levy Good Bad Not Evil (2007) uhkasi pirtsakan melodisella otteellaan nostaa bändin lähelle valtavirtaa, joten 200 Million Thousand (2009) olikin sitten ylipitkä ja rönsyilevä kokonaisuus, joka yhtäältä ryömi todella mutaisissa vesissä (Let It Grow, Trapped in a Basement), kahtaalta tarjoili energistä ja mehukasta renkutusboogieta (Drugs, Short Fuse).

Yleisilmeeltään levy oli kuitenkin suunnilleen yhtä kirkasotsainen kuin Hakkaraisen krapulainen hönkäys ja varmisti bändin pysymisen marginaalissa.

Uusi Arabia Mountain tarjoilee vuorostaan – yllätys, yllätys – Black Lipsin aurinkoisempia aatoksia.

Tuottajaksi on poimittu Grammy-palkittu ja muun muassa Amy Winehousen kanssa työskennellyt hittibritti Mark Ronson, mutta alkusäikähdyksen jälkeen kuulija huokaisee helpotuksesta: Black Lips kuulostaa edelleen melko lailla itseltään, vaikkakin albumin lukuisat melodiakoukut ja soitinrepertuaarin salakavala laajentuminen varmasti menevätkin osittain Ronsonin piikkiin. Soundit ovat paikoitellen siistiytyneet, mutta vahvasti 1960-luvun retroestetiikan parissa pyöritään edelleen.

Avausraita Family Tree säikäyttää intron saksofonimaustetulla sorsapillisovituksella, mutta laulun tullessa mukaan tietää taas kuuntelevansa Black Lipsiä. Meininki on kuitenkin vähän totuttua popimpi ja helisevämpi.

Kakkosbiisi Modern Art lähestyy yhtyeen perinteisempää soundia mutta kallistuu kertosäkeessä siistimpään koukutteluun. Samalla linjalla edetään muutamaa tervetullutta poikkeusta (mukavan epävireisesti laahaava Spidey’s Curse, staattinen Mr. Driver, rennosti rullaava The Lie) lukuun ottamatta levyn loppupuolelle asti: tutut elementit löytyvät, mutta iloisia harmonioita ja sovinnaisen puhtoisia melodioita on enemmän.

Vaikka leikittelevä surf-tunnelma ja positiivinen hölmöys ovat aina olleet kantavia teemoja mustahuulten musiikissa, menee lallattelu ainakin arvostelijan makuun albumin keskivaiheilla hieman yli. Singlelohkaisu Go Out and Get It on popeinta Black Lipsiä ikinä, ja Raw Meat muistuttaa viheltelyineen melkein Drumsin tai Dum Dum Girlsin tanssipoljentoa.

Vaikka levyjen viimeisenä kappaleena kuullaan usein jokin umpitylsä seitsemän minuutin himmailupala, tuntuu Arabia Mountainin päätösraita You Keep on Running kaikessa matelevassa psykedeliassaankin raikkaalta tuulahdukselta, sillä tässä lajissa Black Lips on loistava: kappaleen hitaassa mutta häiriintyneessä tunnelmassa viihtyisi pidempäänkin.

Arabia Mountain ei ole Black Lipsin paras levy, mutta tuo bändille varmasti uusia kuulijoita esimerkiksi nykyisten Sub Pop -bändien faneista ja 1960-luvun surfsoundin uuden muodikkuuden myötä.

Mutta mitä tapahtuu, jos näin käy? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, bändi reagoi mihin tahansa maailmanmenestykseltä haiskahtavaan kehitykseen julkaisemalla seuraavaksi jotain täysin päinvastaista mujua. Joka tapauksessa heinäkuun Suomen-keikat kuuluvat tämän kesäloman odotetuimpiin hetkiin.

80 Kaikesta napinasta huolimatta Arabia Mountain on ehdottomasti hyvä levy ja Black Lips edelleen aivan luvattoman hyvä bändi.

http://www.youtube.com/watch?v=ChuYpoajar0
Black Lips – Modern Art.