Ben Folds Five – The Sound of the Life of the Mind

ImaVeePee Records

Meitä on oikeasti kolme -jujutus jaksaa naurattaa Ben Foldsin (keskellä) kolmikkoa vielä liki parinkymmenen vuoden jälkeenkin.

Ben Folds hyppää mukaan ysäriyhtyeiden reunion-junaan vuonna 2000 hajonneen “viisikkonsa” kanssa.

Ensimmäiset merkit ysärisuosikki Ben Folds Fiven uudelleensyntymästä kuultiin jo vuosi sitten Ben Folds -kokoelmalla The Best Imitation of Myself: A Retrospective. Levyllä kuultiin ensimmäiset uudet Ben Folds Five -kappaleet (House, Tell Me What I Did ja Stumblin’ Home Winter Blues) sitten vuoden 1999, jolloin ilmestyi yhtyeen edellinen albumi, kunnianhimoinen, mutta edeltäjiinsä verrattuna heikosti menestynyt The Unauthorized Biography of Reinhold Messner.

Tuskinpa kovin moni ehti Ben Foldsin soololevyjen ja muiden projektien tasaisen julkaisutahdin keskellä juuri Ben Folds Fivea kaivata. Varsinkin, kun eroa Foldsin soolouran ja Ben Folds Fiven välillä on toisinaan vaikea havaita. Mitenkään väheksymättä basisti Robert Sledgen persoonallista säröbassosoundia tai rumpali Darren Jesseen jazzahtavaa otetta, pianisti-säveltäjä-laulaja Ben Folds oli aina yhtyeen selkeä johtohahmo, ja hänen soololevynsä ovat olleet suoraa jatkumoa Ben Folds Fiven taipaleelle.

Odotettu tai ei, uusi Ben Folds Five -levy The Sound of the Life of the Mind on onnistunut jatke yhtyeen (ja Foldsin) uralle. Yllätyksiä se ei tarjoile, vaan luvassa on jälleen melodista, taitavasti sovitettua, vahvoilla harmonioilla koristeltua vaihtoehtopoppia, jossa tosin vaihtoehtopuoli alkaa haalistua olemattomiin.

Etenkin albumin alkupää on loistava. Levyn surumielinen, mutta samalla melkein raivokas nimikappale kertoo koskettavan tarinan yksinäisestä ja ylimielisestä nörttitytöstä, joka ei tunnu millään saavan yhteyttä ympäröivään maailmaan, eikä oikein haluakaan saada. Kauniin beachboysmaisilla harmonioilla vahvistettu Michael Praytor, Five Years Later osuu hienosti maaliinsa melodiallaan sekä tarinallaan aikuisuuden vaikeuksiin ja latteuteen uppoavasta lapsuuden tuttavasta.

Samaan huippukastiin kuuluvat myös kauniisti arkipäiväisestä lohduttomuudesta kertova Hold That Thought, nimensä mukaisesti korkeuksiin nouseva Sky High ja ylvään jimmywebbmäisesti lipuva On Being Frank.

Hiukan ongelmallisempia ovat välähdykset Foldsin kuuluisasta nenäkkäästä huumorista. Jazzahtavaa poppia, queenmaisia taustalauluja ja Sledgen säröbassoa sekoittelevassa Erase Messa heittelehditään koskettavuudesta…

“What was our home
Paper not stone
A lean-to at most
Oh, when you pulled
You’re half away
Gravity won
Like it always does”

…säkeisiin, jotka muistuttavat teinipojan Facebook-statusta:

“Erase me
Did me like a bro and tazed me
Fireworks – poof – it’s gone, amazing
New bio, you’ve gone solo
Drawing mustaches on our wedding photo”

Draw a Crowdissa Folds tuntuukin pohdiskelevan paikkaansa vakavasti otettavan laulaja-laulunkirjoittajan ja luokan pellen välimaastossa:

“Oh-oh if you’re feeling small, and you can’t draw a crowd
Draw dicks on a wall”

Ja:

“I only wanted to be Stevie Wonder
But I got to settle for this vanilla thunder”

Heikoimpina hetkinäkin Foldsin pelastukseksi rientää onneksi hänen lähes erehtymätön melodiatajunsa, joka onnistuu pelastamaan kömpelömmänkin riimin.

The Sound of the Life of the Mind on levy, joka ei tarjoa mitään yllättävää, järisyttävää tai mullistavaa. Ben Foldsin älykkään ja melodisen laulaja-laulunkirjoittajapianopopin ystävät tietävät, mitä on luvassa. Tässä vaiheessa Folds taitaakin sekä soolona että “kvintettinsä” kanssa saarnata jo sille kuuluisalle kuorolle: faneille, jotka ovat kasvaneet hänen musiikkinsa parissa nokkavista ja ironisista nörttinuorista hiukan vastahakoisiksi aikuisiksi, jotka yhtäkkiä huomaavat, että heidän elämänsä ei enää pyörikään kultti-tv-sarjojen, indiepopin ja rakkauden löytämisen vaikeuden, vaan lasten, uran ja asuntolainan maksamisen ympärillä. Toisin sanoen ihmisille, jotka muistuttavat Foldsia itseään.

Silti, ehkä juuri sinunkin kannattaa antaa The Sound of the Life of the Mindille mahdollisuus. Oikealla hetkellä sen toiveikkuuden, melankolian ja piruilevan huumorin sekoitus nimittäin toimii hienosti. Erityisen hyvin se soveltuu lyhenevien syyspäivien kauniiseen surumielisyyteen.

81 The Sound of the Life of the Mind on enemmänkin luotettavan kuin yllättävän laadukas paketti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei se sisältäisi useampiakin hetkiä, jotka saavat sydämen sulamaan, kyyneleen silmäkulmaan tai suun virneeseen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!