Atoms for Peace – Amok

XL Recordings

Superbändin elämä on lokoisaa.

Superbändin elämä on lokoisaa.

Thom Yorken sekä hänen kuuluisien ja osaavien ystäviensä muodostaman superyhtyeen ensialbumi on kuin säksättävämpi ja vaikeaselkoisempi jatke King of Limbsille. Amok saattaa aiheuttaa päänsärkyä, mutta palkitsee kärsivällisen kuuntelijan – ainakin osittain.

AtomsForPeaceKansiRadiohead-nokkamies Thom Yorke julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa The Eraserin vuonna 2006. Vuonna 2009 Yorke esitti tuon levyn biisejä livenä Nigel Godrichin, Flean, Mauro Refoscon ja Joey Waronkerin muodostaman kokoonpanon kanssa. Yhtye nimettiin The Eraserilta löytyvän Atoms for Peace -kappaleen mukaan. Juuri päättyneen helmikuun lopulla kollektiivi julkaisi ensimmäisen levynsä nimeltä Amok.

Siitä asti, kun Radiohead julkaisi OK Computerin vuonna 1997, ovat niin Thom Yorken kuin muidenkin bändin jäsenten tekemiset kiinnostaneet paljon. Yorken seitsemän vuoden takaista debyyttisooloa tuli kuunneltua paljon, mutta Radioheadin uljaimpien kokonaisuuksien tasolle Yorke ei päässyt. Ei edes kovin lähelle. Bändin tuoma lämpö loisti poissaolollaan.

The Eraserilla oli levyn nimibiisin, Cymbal Rushin ja Harrowdown Hillin kaltaisia hienoja hetkiä. Tehokuuntelun jälkeen tuntui kuitenkin siltä, että levyllä oli liikaa luuppeja, liikaa kolinaa, liikaa säksätystä.

The Eraserin avainhetki oli nimeltään Black Swan. Se oli albumin ehkä yksinkertaisin biisi, mutta se pelasti muun levyn. Se oli niin hyvä biisi, että se nosti kappaletoverinsa uudelle tasolle. Black Swanin kautta luupit ja säksätykset eivät enää aiheuttaneetkaan päänsärkyä.

Amok on The Eraseria haastavampi tapaus. Kyllä, levy on täynnä Flean tyylikästä bassottelua. Rytmiryhmä toimii välillä lähes fuusiojazzahdellen, välillä elektronisemmin ja synteettisemmin soiden, välillä minimalistista funkpoljentoa tavoitellen. Silti, yhdistettynä Yorken paikoin epäselvään ulosantiin, rytmit, luupit ja säksätykset aiheuttivat aluksi pettymyksen sekä päänsärkyä. Kahdesta levyltä kuullusta ennakkomaistiaisesta, Default ja Judge, Jury and Executioner, ensimmäinen nosti huulille sanan mielenkiintoinen, jälkimmäinen kaksi sanaa: hiton hyvä. Noussut into kuitenkin hukkui ensimmäisillä kuunteluilla säksätys- ja nakutusviidakkoon.

Kuuntelin levyä paljon. Alusta loppuun. Kuuntelin sitä aamuvarhain bussissa. Ei toiminut. Kuuntelin sitä päiväsaikaan, ympäri plusasteissa sulavaa, loskaista ja liukasta Helsinkiä. Ei toiminut. Kuuntelin sitä kuntosalilla. Ei toiminut. Kuuntelin sitä trendikkäässä kahvilassa samalla lattea siemaillen. Ei toiminut. Latte kaatui paidalle.

Iltaisin pimeässä, katuvalojen sytyttyä Amok pääsi jollain tapaa oikeuksiinsa. Silloin levy toimi parhaiten. Mutta silti, vaikka kuinka halusin löytää levystä tartuntapintaa, en sitä löytänyt. Suosikkiasemansa vakiinnuttanut Judge, Jury and Executioner oli ainoa hetki, josta sai kunnolla kiinni. Kappaleen akustinen kitaranäppäily toi siihen roppakaupalla lämpöä etenkin muuhun levyyn verrattuna.

Sitten jotain tapahtui. Amokilta löytyi kuin löytyikin oma blackswaninsa. Sen nimi on Stuck Together Pieces. Laulu edustaa yhdeksän kappaletta sisältävän levyn suoraviivaisinta ja selkeintä osastoa. Biisissä Flean bassokuvio on lähes chilipeppersmäinen. Yorken melodia on mainio, sanoista saa selvää ja biisi groovaa maltillisen tyylikkäästi. Kaiken kaikkiaan biisi avasi lähes koko levyn uudella tavalla. Samoin kävi The Eraserin kanssa, kun Black Swan hiipi alitajuntaan.

Judge, Jury and Executionerin ja Stuck Together Piecesin lisäksi Ingenue, Reverse Running ja levyn avaava Before Your Very Eyes… alkoivat toimia paremmin ja paremmin. Pää alkoi nyökytellä tahdissa ja kädet hakata rytmin mukana. Teki mieli tanssia. Nuo viisi kappaletta ovat parasta Amokissa. Niistä olisi saanut julkaistua oikein hyvän ep:n. Kyllä, näissäkin viidessä kappaleessa on haastetta, kilkatusta, säksätystä, kolinaa ja ärsyttäviäkin syntetisaattorihälyääniä, mutta myös sitä tärkeätä tartuntapintaa.

Thom Yorken tekstit käsittelevät muun muassa ulkopuolisuutta, ahdistusta ja eristäytymistä, mutta ne eivät nouse kappaleissa isoon rooliin. Yksi asia on päivänselvää – Amokin biisit toimivat livenä varmasti komeasti ja lavalla nähdään tanssiva herra Yorke. Monissa levyn kappaleista bändiltä tuntuu jäävän yksi tai useampi vaihde käyttämättä, mikä on hyvin todennäköisesti ollut tekijöiden ideanakin. Idea ei vaan täysin kanna. Amok avautuu kyllä kuuntelukertojen myötä enemmän, mutta huippuhetkiensä ulkopuolella se jää kylmäksi ja etäiseksi.

62 Atoms For Peace astelee estradille paikoin päänsärkyä aiheuttavan säksätyksen, kilinän, nakutuksen ja kolinan säestämänä. Amok on kokonaisuutena etäiseksi jäävä, mutta huippuhetkiensä osalta toimiva levy, joka avautuu parhaiten Stuck Together Piecesin ja Ingenuen kaltaisten suoraviivaisempien ja yksinkertaisempien kappaleiden kautta.