Atlético Kumpula – Pitkä matka kotiin

Le Sound Royal

Atlético Kumpula.

Atlético Kumpula: Kun kerran ollaan leppoisaa musaa tekeviä kilttejä, aikuisia miehiä, niin ollaan sitä sitten täysillä.

Suomen leppoisin yhtye käy yhä leppoisammaksi.

AtleticoKansi”Onhan niitä muitakin paikkoja kuin katu”, sanoi J. Karjalainen joskus uransa alkuvaiheessa toimittajan peräänkuuluttaessa puuttuvaa katu-uskottavuutta.

Myöskään Atlético Kumpula ei ole millään tapaa katu-uskottava yhtye, mutta vuoden takaisella Puutarhajuhlat-esikoisellaan se onnistui sanomaan kiinnostavia asioita eräistä muista paikoista. Vallan mallikas levy kartoitti maisemaa todellisen puutarhalähiö Kumpulan ja eskapistisen fantasia-Kumpulan välistä. Se nousi viime kesän suosikkieni joukkoon.

Pikaisesti ilmestyneellä kakkosalbumilla bändi tuntuu langenneen omaan ansaansa. Kun kerran ollaan leppoisaa musaa tekeviä kilttejä, aikuisia miehiä, niin ollaan sitä sitten täysillä. Esikoisen parhaissa biiseissä oli tervettä maanläheisyyttä (Kumpulaan) tai vastapainona aidosti usvaista magiaa (Kolme variksensulkaa). Tällaiset vibat loistavat poissaolollaan Pitkä matka kotiin -kiekolla, joka sortuu päinvastoin ympäripyöreään ihankivuuteen ja latteuteen.

Ero on kieltämättä hiuksenhieno ja saattaa syntyä ainakin osittain omassa päässäni. Kyse lienee myös siitä, että Atlético Kumpulan juttu tuntui vuosi sitten tuoreemmalta kuin näin pikaisesti toistettuna. Kyllä bändin linjassa on silti tapahtunut kiistattomiakin muutoksia. Se tuntuu ottaneen askeleen jonkinlaisen easy listeningin suuntaan. Esimerkiksi lattarivaikutteinen Picasso ja euroviisuihinkin tyrkyllä ollut Paperilyhty ovat niin pehmoista pumpulia, että minunkin herkistelyyn kykenevät makuhermoni alkavat protestoida välittömästi. Ne ovat selvimpiä irtiottoja yhtyeen perusmeiningistä, ja on oireellista, että ne epäonnistuvat.

Levyä vaivaa konkretian puute. Siinä missä suuri osa Puutarhajuhlien materiaalista synnytti vahvoja mielikuvia ajasta ja paikasta, laulaa biisintekijä Kyösti Salokorpi nyt kliseisiä tarinoita, jotka eivät tunnu kenenkään kokemilta. Huonoon parisuhteeseen joutuneelle naiselle osoitettu Annabella kuulostaa lähinnä valistusoppaalta: kuulehan, se mies on juoppo, pettääkin sinua, ansaitset parempaa, kaikki tietävät tilanteesi, jätä jo se paskiainen.

Monissa biiseissä haikaillaan jonnekin, alkaen Kahdestaan-avauksesta, jossa halutaan pois arjesta, viettämään laatuaikaa puolison kanssa. Eskapismi on ihmisen perustarve, mutta tuntuu huonolta idealta laulaa siitä sen sijaan, että tarjoaisi hyvillä, suorastaan maagisilla lauluilla mahdollisuuden todellisuuspakoon. Toisen ihmisen pakofantasiat eivät ihan helpolla kosketa. Varanginvuono-kappaleen unelma norjalaisella kalatehtaalla työskentelemisestä ja kalastajanlesken lämmittelystä tuntuu melkeinpä parodialta.

Tällaisista asioista tekee mieli valittaa, koska Atlético Kumpula on jo todistanut pystyvänsä parempaan. Salokorven kannattaisi vain varoa liiallista mukavuusalueella hengailua ja ehkä myös odottaa todellista inspiraatiota.

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta Pitkä matka kotiin ei suinkaan ole umpihuono levy. Bändin kepeän folkahtava perussoundi hyväilee sopivassa mielentilassa edelleen korvia. Puristien mielestä se ei ole tarpeeksi rouhea, mutta täytyy muistaa, ettei tätä musiikkia luoda Appalakeilla, vaan siellä Kumpulassa. Se on kaunis paikka ja hyväksi ihmisen sielulle, mutta vaarallinenhan se ei ole. Niinpä kulmakunnan nimikkobändikin kuulostaa leikatulta nurmikolta ja säntilliseltä lehtimetsältä – ja tekee sen hyvin.

Levyllä on myös pari oikein hyvää biisiä, jotka antavat osaltaan toivoa tulevasta. Luonnollisesti ne ovat sieltä elämänmakuisimmasta päästä. Puppa J:n kanssa esitetty Bensavalo palaa on eletyn oloinen kiertue-elämän kuvaus, ja tummasävyinen Askel askeleelta albumin ehdoton kohokohta, sen Iso Biisi. Tarttuva Neliapila on myös erinomainen sävellyksenä, mutta tyhjänpäiväinen teksti häiritsee.

56 Atlético Kumpula ajautuu liialliseen hempeilyyn ja ulkokohtaiselta maistuvaan eskapismiin, mutta toivoa ei ole syytä menettää. Vahvuusalueillaan pysyessään yhtye on edelleen harvinaisen vaivatonta kuunneltavaa, ja ehkä sitä oikeaa sanomisen tarvetta on seuraavalla kerralla sitten enemmän.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!