Atlas Sound – Parallax

4AD

Bradford Cox tunnetaan Atlas Sound -sooloprojektinsa lisäksi myös Deerhunterista.

”Parallax on yksinäisin albumi, jonka olen koskaan tehnyt. Kun tein tätä levyä, en puhunut kenenkään kanssa, en halunnut puhua kenellekään.”

Atlas Sound -nimen alla sooloileva Bradford Cox ruotii taannoin Pitchforkissa julkaistussa haastattelussa uutukaistaan. Hänen edellinen lausahduksensa kiteyttää loistavasti Parallaxin keskeisen äänimaiseman, sillä se todella kuulostaa eristäytyneeltä.

Tämä ulottuvuus tuo albumiin massoittain syvyyttä ja sielua. Parallaxilla kuuluu paljon samaa melun ja haikailun keitosta kuin miehen aiemmassa tuotannossa niin Deerhunterissa kuin Atlas Soundissakin, mutta siinä on myös jotakin tummempaa, selkeämpää ja tarkkanäköisempää.

Edellämainitussa hankomedian haastattelussa Cox kertoo, että aiempia kahta Atlas Soundin albumia työstäessään miehen mielessä oli koko ajan joku tietty ihminen ja rakkaus, toisin kuin Parallaxin tekovaiheessa. Liekö sitten rakkaussumun puuttuminen syynä yhtäkkiseen skarppaamiseen ja terävöitymiseen, mutta joka tapauksessa Parallax on Coxin paras albumi tähän mennessä.

Nyt jo uutta materiaalia työstävä Deerhunter julkaisi viime vuonna Halcyon Digestin, ja sen ja Atlas Soundin Parallaxin väliltä löytää tavallista enemmän samankaltaisuuksia. Varsinkin Deerhunterin kappaleessa Basement Scene on kiteytettynä koko Parallaxin pulppuileva tunnelma.

Halcyon Digest kuulosti ulostulonsa aikaan loistavalta albumilta, mutta nyt Parallaxin ujuttautuessa tajuntaan se alkaa tuntua lähinnä raakaversiolta ja kokeilulta Coxin sooloprojektia varten. Muun Deerhunterin läsnäolo biisinteossa vaikutti varmasti Halcyon Digestin hieman raaempaan kokonaisuuteen, ja nyt Atlas Soundissa Cox onkin vihdoin saanut työstää samankaltaisia visioita ja kursia kappaleita kasaan välittämättä demokratiasta.

Parallax syö hieman kunniaa Halcyon Digestilta, mutta niin käy myös toisin päin. Atlas Soundissa olisi ollut enemmän tehoa ilman Deerhunterin lämmittelykierrosta. Jos Halcyonia ei olisi julkaistu antamaan osviittaa Coxin hienovaraisesta tyylinmuutoksesta, Parallaxia pitäisi lähes neroutena. Nyt se vaikuttaa kuitenkin enää vain pieneltä parannukselta Deerhunterin edelliseen verrattuna.

Tarttuvuutta Parallaxin kappaleista on turha etsiä, mutta se on ainoastaan hyvä asia. Surina sulautuu yhdeksi matoksi, joka tuntuu hellältä ja turvalliselta. Soljuvaa unenomaisuutta kuuntelee autuaana yhä uudelleen ja uudelleen kaipaamatta väleihin hittiherätyskelloja.

Joukosta jää silti paremmin mieleen Coxin hellyyttävällä ja korkeammalla hyräilyllä terästetty vauhdikkaampi Mona Lisa. Se löytyy myös viime vuonna julkaistulta Coxin kovalevyntyhjennysoperaatiolta, jota Bedroom Databanks -demokokoelmaksikin kutsutaan.

Herkkä Terra Incognita taas on osoitus siitä, että akvaariopulinan seassa voi myös liikuttua. Riipaisevat lyriikat yhdistettynä kauniiseen kitaramelodiaan pysäyttävät ja saavat kuulijan vielä kerran vakuuttumaan siitä, että Parallax on mitä mainioin albumi.

91 Bradford Cox on monimutkainen musiikintekijä, joka on tehnyt yhden vuoden kiinnostavimmista albumeista. Parallax yksinkertaisesti kuulostaa todella hyvältä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress