22-Pistepirkko – Lime Green Delorean

Bone Voyage

22-Pistepirkko lentää taas kohti aurinkoa.

Auto kurvaa huoltoaseman pihaan. Pöly on kerrostunut ikkunalasien pinnalle likaiseksi verhoksi, jonka läpi erottuvat kolmen matkustajan hahmot. Miehet ovat laihoja, heikkoryhtisiä ja nuhruisia. Heidän kasvonsa kätkevät yhteisen salaisuuden.

Vaikka auto on vanha Toyota ja huoltoasema sijaitsee jossakin päin Puolankaa, miesten aurinkolaseissa kiiltää suuri maailma. Stereoissa kuohuva musiikki paljastaa, mistä asetelmassa on todella kyse:

”Get them to see our outstanding lime green DeLorean.”

22-Pistepirkko on taas matkalla. 31-vuotisen lentonsa kunniaksi kolmikko tarkastelee vaikutteitaan ja lähestymistapojaan tutusta mutta sävykkäästi päivittyneestä näkökulmasta. Yhtyeen suoraviivaisessa soinnissa kuuluvat matkakilometrien määrä ja esikuvilta omaksutun muotokielen kaavamaisuus. Levy ei ole kuitenkaan muistelemista. Orkesterin tie on yhä avoin ja sitä punaava auringonlasku pikemmin inspiraation lähde kuin vertauskuva.

Yhtyeen kymmenes varsinainen studioalbumi on juuri sellainen levy, jonka kolmikon voisi kuvitella ostavan itselleen syntymäpäivälahjaksi. Tiiviiseen bändisointiin tukeutuva albumi on hieman liian helppo, jotta sille voisi sovitella klassikon nimikettä ja hieman liiaksi sisäänpäin kääntynyt, jotta se kuulostaisi kuulijoita ajatellen tehdyltä. Juuri näistä syistä levystä on kuitenkin helppo pitää. Oman soinnin itsekorostukseton syventäminen on hatunnoston arvoinen teko silloinkin kun se ei tule yllätyksenä.

Konseptuaalisesti levy ei tuo uusia elementtejä yhtyeen diskografiaan tai edes 2000-luvun tuotantoon. Silti se tuntuu askeleelta oikeaan uppiniskaisen (Well You Know) Stuff Is Like We Yeahin (2008) jälkeen. Samasta musiikillisesta lähtöruudusta ponnistava Lime Green Delorean paikkaa edeltäjänsä virheet kertomalla, mitä yhtye tuolla levyllä pohjimmiltaan tavoitteli. Toistamiseen 22-Pistepirkko ei suostu julkaisemaan keskinkertaisesti soitettua levyllistä keskinkertaisia lauluja.

Lime Green Deloreanin sävellykset ovat kaukana innovatiivisista, mutta levyn tunnelma vie kerralla mennessään. Ufo Girlin ja nimikkokappaleen kaltaisilla avaruusrockin helmillä 22-Pistepirkko osoittaa vastaansanomattomasti, että bluesin, countryn ja rockin juurista voi väännellä vielä 2000-luvullakin virkeää, ajankohtaista ja tunteisiin pureutuvaa musiikkia.

Levyn ilmaisu kumpuaa kolmikon selkärangasta. Niinpä laulujen tunnelma on ennen kaikkea mutkaton ja spontaani. Osaamisen ydinaluetta reunustaa kuitenkin yllätyksettömyyden muuri. Siinä missä Elevenin (1998) ja Rally of Loven (2001) koneistettu sointi pakotti yhtyeen laatimaan uudenlaisia sävyjä myös sävellyksiinsä, Lime Green Delorean perustuu vanhaan osaamiseen. Kappaleiden sovitukset tuntuvat syntyneen ensimmäisen läpisoiton aikana vailla luomisen tuskaa. Albumin lumovoima perustuu osittain sen vaivattomaan sointiin, mutta yhtyeelle ominaista arvaamattomuutta levylle mahtuisi enemmän.

Täyteen ennakoitavuuteen 22-Pistepirkko ei toki alistu. Albumi alkaa harhauttavasti kahdella laululla, joille ei tiiviin kokonaisuuden keskeltä löytyisi muuta luontevaa paikkaa. Lights by the Highway on sydänjuuria myöten surumielinen ja traaginen tunnelmakuva, joka istuisi luontevasti yhtyeen vuosituhannen vaihteen levyille. Rumpali Espe Haverisen mumisema unihourailu Dream 1987 vastaa siihen näsäviisaasti, mutta eklektisyydessään kiinnostavasti.

Johdannon takaa paljastuva runko määrittää avausraidat levyn ulkorajoiksi, joita yhtye ei yritäkään hätyytellä. Lime Green Delorean on yhtenäinen ja tasalaatuinen levy, jonka rohkein kokeilu ‒ ja samalla heikoin lenkki ‒ on suobluesin iljanteissa lampsiva So Much Snow. Nenäonteloita raapivalla nasaalilla honotettu kappale kääntyy tahattomasti Canned Heat -parodiaksi, vaikka tarkoitus on varmasti ollut aivan toinen.

Muilta osin albumi on kesäistä ajelua tomuisilla sorateillä, hetken ohimenevyydestä kumpuavan haikeuden koputellessa taustapeiliin. Vaikka kappaleet jakautuvat melko kategorisesti tunnelmapaloihin ja räminään, niistä löytyy kylliksi nyansseja täyttämään myös ääripäiden välit. Jos Stupid ja So Happy Today rellestävätkin rinta rottingilla pitkin keskusraittia, palauttavat Rodeo Heartin ja Sunny Daysin kaltaiset kaunokit musiikin tunneperäisiin lähtökohtiinsa

Kappaleiden väliset siirtymät, yhtymäkohdat ja kontrastit toimivat saumattomasti. Levy kuulostaa erehdyttävän kevyeltä ja kiinteältä siihen nähden, miten moneen suuntaan se pintansa alta kurkottelee.

Lime Green Delorean antaa ilahduttavan kuvan 22-Pistepirkon nykytilasta. Orkesteri on todennäköisesti ymmärtänyt sanoneensa painavimman sanottavansa aikoja sitten, mutta oivallus ei ole lamaannuttanut sitä. Pikemminkin se on antanut luvan toimia rennon yhdessäolon ehdoilla. Luontevuudessaan ‒ ehkä myös pinnallisuudessaan ‒ kiekko onkin yksiselitteisen riemukas. Se on täydellistä musiikkia kevään hetkiin, jolloin valo suodattuu limetinvihreänä tuoreiden lehtien välistä ja jolloin iltojen lämpimässä tuulessa on lohduttava lupaus kesästä.

8022-Pistepirkko ei tee uutukaisellaan mitään erityistä, mutta tekee sen hyvin. Virkeä ote kertoo siitä, että yhtye ei tyydy vielä paketoimaan uraansa, vaan antaa innostuneen intuition kuljettaa kohti tulevaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

22-Pistepirkko ‒ Ufo Girl (live)