Rakkaudella sinulle, hyvä lukija: 111 kuluvan vuosituhannen toistaiseksi parasta kotimaista popkappaletta.
Arto Tuunela seikkailee läpi juhannuksen ja joulun pitkin maanteitä, paikkoihin, joissa tytöt puhuvat outoa murretta ja näyttävät noidilta.
Laulu siitä, kun totuutta ei löydy – jos joku sen uskookin löytäneensä, ei kukaan osaa sitä totuudeksi todistaa.
Roskapankissa palvotaan jumalaa. Se jumalanpalvelus on joka päivä, ja se jumala on vaativampi kuin useimmat.
Hailuodon tehtävä on kertoa jälkipolville, mikä täkäläisessä elämänmenossa oli upeinta ennen kuin kaikki mokattiin.
Monet genret saattavat energisoitua vielä kuolinvuoteellaan hetkeksi – mistä on hyvänä esimerkkinä Saran viides albumi Veden äärelle.
Runoilijanarsissin väkevyys piilee sen herkkyydessä. Sen voima ja jännite voisivat hajota minä hetkenä vain.
On kiistatta totta, että rakkausballadista tulee kertaheitolla mielenkiintoisempi, kun joku tiputetaan ikkunasta.
22-Pistepirkon hittiristeily Ruotsiin päättyi tällä kertaa näin.
Suomiräpin älykkäimmän vaihto-oppilaan ensihitti on täysosuma, jonka veroista hän ei tähänkään päivään mennessä ole tehnyt, Mikael Mattila kirjoittaa.
Ways to Be ei ollut meidän Waterloomme, mutta taas yksi hyvä askel suomalaisen popmusiikin historiassa.
Luin ohjeen joskus teoksesta, jossa opetettiin, miten kummitusjuttuja tulee kertoa. Aivan yhtä hyvin se voisi olla Mirel Wagnerin huoneentaulu.
Maailman ensimmäisessä Rovaniemi-anthemissa kerrotaan etelän vetelille suorat sanat ja muistutetaan siitä, missä on oikeasti kova meno.
Jos suomalainen pop-musiikki olisi sadan metrin juoksu, Rätön ja Lehtisalon suoritukset diskattaisiin, koska sadan metrin juoksun sijasta he päättäisivät kävellä käsillään kaksikymmentä kilometriä ainoastaan siksi, että tänä päivänä intuitio sanoi niin.
Voiko hauskaa olla ilman viinaa ja vanhaa rockia, kysyy Oskari Onninen?
Laulu siitä, kun vapaa tahto ja kohtalo lähtivät kilpasille.
Kappale, jonka kahvinjuontisymboliikkaa Mikael Mattila ei kymmenen vuotta sitten tajunnut.
Lo-Fiction on kuin simpukka, josta kuulee meren kohinan parhaiten silloin kun sitä ei ole vielä avannut.
Niina Virtanen sukelsi pinnan alle kohti voimaannuttavaa rakkautta ja vedenalaista satufantasiaa.
Jos Jori Sjöroos kuvitteli, ettei Fu-Tourist jäisi yhden hitin ihmeeksi, hän oli väärässä. Miten se olisi voinut olla muuta kuin päiväperho, kysyy Markus Hilden.
Joensuu 1685:ssa on kyse puhdistautumisesta, jonkinlaisesta feedbackilla suoritettavasta äänikasteesta.
Kahden tanssivan sotilaan suudelmaan päättyvä myllytys ei kärsi Magyar Possen romanttisimpien sävellyksien imelyydestä; se on militantti ja tyly.
NWOFHM laittoi ex-nössöpopparinkin muuttamaan musiikinkuuntelutapojaan.
Yksi kotimaisen rapin arvostetuimmista klassikoista on myös puistofilosofoinnin malliesimerkki.
Suomen kotikutoisimpiin lukeutuva yhtye teki yhden kaikkien aikojen kimaltavimmista kesäbiiseistä.
Gracias astui kotimaisen hiphop-kentän valokeilaan tavalla, jota voi nyt pitää alan kotimaisena laatustantardina.
Harjavaltalaistrion pillifarkuntiukan yhteensoiton jalostunein kiteytymä, Tuomo Yrttiaho kirjoittaa.
Kaikki rockyhtyeet haluavat olla The Beatles tai The Rolling Stones, mutta vain harvalla riittää mielikuvitus haaveilla olevansa Antti Tuuri.
Serkkuavioliittoon ei enää tarvitse pyytää presidentin erillislupaa, kuten ennen vanhaan. Tv-Resistori sanoo: ”Antaa mennä vaan.”
Synkähkön diskon ja postpunkin välimaastossa operoivaa tanssimusiikkia soittava Boys of Scandinavia osaa kysyä olennaisimmat kysymykset.
Von Hertzen Brothersin uran alkutaipaleen kultakimpale tarjoaa yhdeksän ja puolen minuutin verran nostattavaa maailmojen syleilyä.
