You get what you give! Hyvän mielen 1990-luku

Spin Doctors – 1990-luvun feelgood-rockin suurlähettiläät.

Spin Doctors – 1990-luvun feelgood-rockin suurlähettiläät.

Alternativen apeaa möykkää, grungen pohjamudissa vellovaa angstia, kyynistä luuserointia ja näsäviisaita brittejä popsatiireineen. Siinäpä mielenmaisema, joka monelle sikiää ensimmäiseksi päähän 1990-luvusta. Se on lohduton kuin Samuel Bayerin seepian ja ruosteen sävyiset musiikkivideot ja pessimistinen kuin aikansa vainoharhaisimmat televisiosarjat. Se soi säästöliekillä kuin osamaksulla ostettu cd-mankka.

1990-luku on ehkä muistoissa synkeä, mutta ankeuden rinnalla tehtiin myös häpeällisen tarttuvaa poprockia. Tälle kertakäyttömusiikille oli muuten todella helppoa nyrpistellä aikoinaan nenäänsä, mutta jotain renkutuksien arvosta kertoo se, että yli kymmenen vuoden indieaivopesusta huolimatta ne soivat edelleen tämänkin Mantšurian kanditaatin takaraivossa.

Tässä jutussa ei ole tarkoituksena listata pelkkiä yhden hitin ihmeitä, vaikka useampi sellainenkin mahtuu mukaan. Yhdistävä tekijä on hullutteleva ja häppäävä ysäri-feelgood. Meininkiin kuuluvat olennaisesti myös ajan heppuestetiikka: perusväreissä loistavat kauluspaidat, viljapellolla soittaminen ja pukinparrat.

Tässä listattuna 10 ysärin mänteintä hyvän menon poprock-helmeä. Ehkä kammotuksia, ehkäpä klassikoita.

#1 The Rembrandts – I’ll Be There for You (1995)

Enemmän beatle-vaikutteiseen indiepoppiin kallistuessaankin I’ll Be There for You on hyvä johdanto ysärin heppuhabitukseen. Jos on koskaan katsonut Frendejä, ymmärtää ehkä myös ilmiön nimeltä The Gap, joka toimitti chinot ja kauluspaidat kokonaiselle heppusukupolvelle. Sitcomin synonyymiksi jääneen ja uusintojen myötä ylisoitetun kappaleen videollakin nähdään sarjan tähtijoukko pelleilemässä erittäin casuaaleina. Huonosti istuvia klubitakkeja, liivejä, rumia farkkuja (Guess?). Oman mainintansa ansaitsee pienoisen myrskyn vesilasissa aikaan saanut Jennifer Anistonin tavaramerkkikampaus, jota myös Gillian Anderson sporttasi Salaisissa kansioissa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 OMC – How Bizarre (1995)

Parhaat rennon meiningin ylistykset tehtiin tietenkin Yhdysvaltain länsirannikon luontaisen halogeenivalaisemen alla. Poikkeuksiakin oli, kuten samassa aurinkoisessa asenteessa lekotellut OMC osoittaa: mariachi-tyylisestä hitistään huolimatta OMC oli alkujaan uusiseelantilainen ryhmä. Biisi oli valtava radiohitti Yhdysvalloissa, mutta kaupallisen jakelun puuttuessa jäi noteeraamatta levylistoilla. Kotimaassaan OMC on edelleen eniten yksittäistä levyä myynyt yhtye. Tölkkipakattu Piña Colada auki – tästä ei sunshine-meno parane!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Hootie & the Blowfish – Only Wanna Be with You (1995)

Hootie & the Blowfishin mänttiys on käsinkosketeltavaa. Darius Ruckerin laulaessa häpeällisen tarttuvaa säkeistöosiota kuulija vääntelehtii kiusaantuneena, koska lyriikka kuuluu:

”Sometimes you’re crazy, then you wonder why
I’m such a baby ’cause the dolphins make me cry”

Siinäpä se. Aikuinen mies itkemässä delfiineille ja kevyet mullat, Rock’n’Roll. Seuraavaksi napataan säe Bob Dylanilta ja raastupa kutsuu. Hootie & The Blowfishin turmiota todistaneet luultavasti käyttivät kulunutta fraasia ”he tekevät sen itse”, mutta kuinka hemmetin tarttuvasti yhtye Sen tekikään…

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Deadeye Dick – New Age Girl (1994)

Kurt Vonnegutin Kalmasilmä-romaanista nimensä napannut yhtye enteili poppipunkkia ja näytti, ettei alternativen aina täytynyt olla ryppyotsaista pakertamista. Jätkämeininki on sen verran hyvin edustettuna, että biisin luulisi soineen osakuntalossa jos toisessakin. Monet saattavat myös tunnistaa rallin Farrellyn veljesten modernista klassikosta Nuija ja tosinuija. Videossa viljapeltoa, kurpitsoja, muutama grungesta muistuttava liimaletti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 The Presidents of the United States of America – Lump (1995)

Jatketaan hassuttelevalla pomppurokkilinjalla. Puolihumoristista bilemusiikkia saattoi soittaa vaikka kaksikielisellä bassolla ja kolmekielisellä kitaralla, kunhan niitä runnoi kaljupäisellä voimalla. Pressoissa yhdistyivät Weezerin nörttiys ja Primuksen machomeno. Jokin kertoo minulle, että bändi on tasan tarkkaan vetänyt vähintään kerran hikisen keikan pelkkiin valkoisiin boksereihin sonnustautuneena, koska on se vaan niin hassunhauskaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6 Spin Doctors – She Used to Be Mine (1996)

Spin “jenkkien versio Suurlähettiläistä” Doctorsin soittaman goody good -alternativen parhaiten summaava hetki oli tietenkin jättihitti Two Princes vuodelta 1993. Hyvin toimii myös She Used to Be Mine, joskaan ostava yleisö ei enää 1996 julkaistua singleä ja You’ve Got to Believe in Something -albumia löytänytkään. Tohtorit potkittiin pois Epicin palkkalistoilta, minkä jälkeen yhtyeen menestys on ollut keskinkertaisen alapuolella. Vuodeksi 2013 on luvattu uusi albumi. Musiikkivideossa ollaan aurinkorannalla: tsekatkaapa puhkipoltettujen sävyjen määrä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 Deep Blue Something – Breakfast at Tiffany’s (1995)

1990-luvulla Deep Blue -supertietokone todisti, että kone voi päihittää ihmisen shakissa. Deep Blue Something taas todisti, että musiikissa kuuluva ihmiskosketus voi olla haaleampi kuin robotin käsi. Nyt ollaan syvällä kauluspaitapopin ytimessä. Deep Blue Somethingin tyypit ovat supermänttejä, ja heidän ylpeät äitinsä ovat varmasti ostaneet heille jokaisen heidän vaatekappaleistaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 New Radicals – You Get What You Give (1998)

  • Ostoskärryillä kruisailu – check.
  • Cargo-housut – check
  • L.L. Beaniltä tilattu vapaa-aikapäähine – check.
  • Useampi keskijakaus ja yksi kalju mies – check.
  • Retrovespa – check.
  • Oakleyt keltaisilla linsseillä – check.
  • Beck ja Hanson mainittu – check.
  • Rick Nowels – check.
  • Hyvänmielenhitti – kyllä on!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9 Barenaked Ladies – One Week (1998)

Barenaked Ladiesin luonteesta saattaa kertoa jotain se, että One Weekin pääsyn listaykköseksi onnistui estämään vain Goo Goo Dolls. Steven Page mouruaa nörttinä, joka on löytänyt sisältään soulmiehen. Ed Robertson räppää (muka improvisoidusti) Salaisten kansioiden katsomisesta. One Week on ärsyttävän valkoisen college-huumorin ruumiillistuma. Jos pikaliimaa voisi impata korvakäytävien kautta…

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#10 Sugar Ray – Every Morning (1998)

Ysärin lähestyessä loppuaan on aika sanoa hyvämenolle näkemiin. Aletaan olla totaalisen doucherockin kynnyksellä. Wheatus, Smash Mouth ja Bloodhound Gang jatkaisivat tästä eteenpäin, mutta Sugar Ray oli parhaimmillaan vielä raikkaan kuuloinen popyhtye. Se, kuinka nämä geelitukat ovat myöhemmin päätyneet coveroimaan muun muassa John Calea, jää kuitenkin mysteeriksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!