Ville Leinonen – Levoton prinssi

Ville Leinonen & Valumo -yhtyeen debyyttialbumin aloituskappaleen Medusa 39:nnellä sekunnilla alkaa laulu. ”Portit on auki unimaailmaan / Tulethan minun mukaan”, hönkii Leinonen usvaisen intron jälkeen.

Kappaleen aloitus on enteellinen. Tuosta vuonna 2000 julkaistusta levystä lähtien koko Ville Leinosen ura on ollut yhtä unimaailmassa vellomista. Välillä ollaan punastuttavan eroottisissa päiväunissa, välillä hikoillaan liskomaisissa painajaisissa. Yhtä kaikki, harva suomalaisartisti kykenee kuvittamaan uskottavasti siirappisia ja kaihoisia tunteita niin kuin Leinonen. Jopa Stephenie Meyerin Twilight-sarjan faneille jotkut Leinosen haaveilut ovat liian äiteliä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Pikkusisko on Kimaltavia unelmia -levyn utuisin laulu.

Leinosta on tavattu tituleerata romantikoksi ja nostalgikoksi, mutta haaveilulle on toinenkin selitys: hän on levoton.

Leinosen julkinen persoona on aina poissaoleva. Promokuvissa ja levynkansissa hän katsoo kameraan, kohti, ainoastaan, kun hän voi piiloutua roolin taakse. Ville Leinonen & Valumon debyyttilevyn kannessa Leinonen tuijottaa kohti koomisen sliipatun fiftaristailin alta. Raastinlauluja-soolodebyyttinsä kannessa Leinonen on puolestaan kääntänyt päänsä piiloon.

Valumon Uuden aamun lauluja -levyn kannessa Leinonen on piiloutunut bändiläisten joukkoon. Jalokivikokoelma-kokoelmalla Leinonen katsoo tuimasti ohi.

Tuoreemmissa levyissään Leinosesta ei edes ole kuvia. Leinosen kohdalla kuvat kertovat samaa tarinaa kuin kaikki muu: olisin paljon mieluummin jossain muualla, ja olenkin.

Leinonen on aina askeleen edellä itseään ja yleisöään. Ville Leinonen & Valumon alkuaikojen yltiöromanttista iskelmäprinssi-imagoa hän jaksoi kahden levyn ajan. Se vaihtui suoraviivaiseen suomirokkariuteen, joka onneksi väistyi pian Suudelmitar-soolon maailmanmusiikkiin. Joka kerta Leinonen on jo jossain muualla.

Suudelmitar-levyllä Leinonen tuntuu samaan aikaan kaikkein levottomimmalta ja seesteisimmältä. Levy on henkinen maailmanympärysmatka, jossa haetaan inspiraatiota Wienin Schönbrunnin puistosta, Taiwanin öistä, afrikkalaisilta savanneilta ja – Jumalasta.

Yksi selitys levottomuuteen lienee Leinosen uskonnollisuus ja riipivä jumalkaipuu, joka on useiden kappaleiden taustalla – selvimmin Suudelmitar-levyn kappaleessa Kaikki tuulet. Siinä hän kysyy:

”Minne vie tää kaipaus? / Missä koittaa lohdutus?”

…ja vastaa itselleen…

”Kohti Luojaa / kantaa mua / Kaikki Luojan / tuulet kantaa mua”

Missä tahansa Leinonen lauluissaan on, hän kaipaa aina sieltä pois, mutta ainoastaan Luojan luo hän halajaa.

Vuonna 2004 ilmestyneen Suudelmittaren ja Valumon viimeiseksi jääneen Valloittaja-levyn jälkeen Leinosen ura sirpaloitui. Hän muun muassa tuotti Ville Härkösen debyyttilevyn ja muutti Tampereelta Poriin. Aiemmin yhtyeensä keulahahmona ylvästellyt Leinonen vetäytyi takariviin. Hänet saattoi nähdä Risto-yhtyeen hikisenä keikkarumpalina, jos lavavalot oli sijoitettu oikein. Hän selvästi halusi pois valokeilasta.

Ville Leinonen alhaalla vasemmalla.

Hetken aikaa jo näytti, että Leinonen-niminen tähti olisi hiipunut Valumon mukana. Toisin kävi. Leinonen haki inspiraatiota yhä voimakkaammin menneisyydestä ja profiloitui ehkä tahtomattaan ”koko kansan tulkitsijaksi”. Aiempaa laajemman kuulijakunnan löytänyt iskelmäcoverlevy Hei! ja suomalais-venäläisiä kansalauluja kierrättävä Ville Leinosen Unilehto kuulostavat siltä kuin Leinonen olisi löytänyt juurensa. Kuitenkin röyhkeät överipastissiset tulkinnat irvistävät. Radio Suomen kuuntelijana olisin huolissani, kun se kiva nuori mies, joka laulaa radiossa Katri Helenan lauluja, fanittaa todellisuudessa myös Mana Manaa ja Samhain-yhtyettä!

Millainen ihminen esittää samaan aikaan Juhamatti-imitaatioita ja trubaduuriversioita Glenn Danzigin tuotannosta?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Ville Leinonen tulkitsee Danzigia Vastavirta-klubilla 30.10.2009.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Samaan aikaan toisaalla: Leinonen Juhamatin Pieni ja lämpöinen -hitin kimpussa.

Entä mitä vielä? Hengellisiä kirkkokonsertteja, yhteistyötä Timo Kaukolammen kanssa, Pekka Strengin ja Jukka Virtasen kunniaksi tehtyjä konsertteja… Leinosen nimi vilahteli siellä sun täällä. Alkuvuodesta 2009 alkoi kuulua huhuja, että Leinonen valmistelisi pitkästä aikaa uutta kunnianhimoista soolomateriaalia. Samaan aikaan kerrottiin, että Leinonen esiintyy tamperelaisen tanssiteatteri MD:n syysmusikaalin päätähtenä yhdessä Aikakoneen Sanin kanssa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Road-musikaalia mainostettiin Tampereen Keskustorilla näyttävästi. Leinonen laulaa muun muassa Tehosekoittimen C’mon Baby Yeahia.

Kun tapasin Leinosen tanssimusikaalin harjoituksissa syksyllä 2009, hän joi jaffaa ja vaikutti poissaolevalta. Ehkä hän oli vain väsynyt rankkojen treenien takia. Toisaalta hän kertoi, että soololevy Majakanvartijan uni oli jo tehty valmiiksi edellisenä kesänä ja että hänen ajatuksensa olivat jo sen julkaisun jälkeisessä konserttikiertueessa seuraavana keväänä. Luulen tosin, että hän oli jo kauempana tulevaisuudessa, ehkä jo syksyssä 2011.

Nyt Leinonen on löytänyt uuden henkisen kodin Fonal Recordsista – levottomien ihmisten levy-yhtiöstä. Aiemmin Leinonen on keikkaillut Fonalin yhtyeiden, esimerkiksi Islajan ja Kiilan, riveissä sekä esiintynyt Paavoharjun levyllä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Ville Leinonen kuulostaa itseltään Paavoharjun Tyttö tanssii -kappaleella.

Syyskuun 7. päivä ilmestyvä Auringonsäde / Pommisuoja -levy ei olisi mennyt Pokon julkaisupäälliköiden seulan läpi – ei edes myyntipuheella, että sinkkukappaleella laulaa Paula Vesala.

Kuulijan pitää pinnistellä löytääkseen levyltä Leinoselle tyypillisiä melodisia koukkuja. Tarttumapintaa ei juuri ole, sillä pinta on naarmutettu puhki. Ehkä Leinonen on iskelmätaakkaan totaalisen kyllästyneenä heittänyt sen tarkoituksella laidan yli. ”Hähää, koittakaapa soittaa tätä iskelmäradiossa!”

Auringonsäde / Pommisuoja on paradoksaalisesti kunnianhimoinen ja -himoton levy. Leinosen pyrkimys kertoa jotain oleellista ihmiskunnasta, viattomuudesta, tuhon uhasta ja tähän aikaan liittyvästä mentaalisesta rappiosta on hatunnoston arvoinen, mutta toteutus jää pakosta fragmentaariseksi. Kahdeksassa kappaleessa ja alle neljässäkymmenessä minuutissa ei paljoa ehdi sanoa. Levyssä on enemmän rivien välejä kuin itse rivejä.

Jotain on tarttunut Leinosen Pori-vuosista: Mika Rättökin olisi kateellinen kappaleiden nimille: Asemat: Hissikuilu – Kiviluola – Tulvaräme – Pommisuoja ja Operaatio Jääkeihäät, Baghdad.

En usko, että Leinonen edes kykenisi tekemään tasapainoista, yhtenäistä kokonaistaideteosta. Miksikö? Koska hän on liian levoton ja tempoileva taiteilija. Hän saa luomisvoimansa moneen suuntaan repivästä inspiraatiostaan. Luulen, että täydellisyys pelottaa häntä. Hän ei yksinkertaisesti kykene tekemään levyä, johon hän olisi täysin tyytyväinen. Aina joko sisäinen Glenn Danzig, Serge Gainsbourg tai Raul Reiman on tyytymätön. Tai ainakaan se ei kelpaa Luojalle.

Kenellekään muulla suomalaisartistilla kuoleman ja rakkauden kaipuu ei ole yhtä hienovireisesti läsnä kuin Leinosella? Siinä missä rakkausrockin brändännyt Ville Valo juoksee molempia kohtia, Leinonen hiipii kumpaakin karkuun. Valitettavasti hän ei pääse missään niitä pakoon – ei Tampereella, Helsingissä, Porissa tai nostalgiassa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Euroviisukappaleen Johnny Blue -versiossa Leinonen jopa näyttää hieman kollegaltaan Ville Valolta.

Ville Leinosen kolmastoista studioalbumi Auringonsäde / Pommisuoja julkaistaan 7. syyskuuta. Leinonen konserttikiertueella 27.8.–22.10. Lisätiedot: www.villeleinonen.com