Viisi syytä rakastaa Damien Juradoa

Damien Jurado ei tiedä, mitä tilaisi.

Suomeen saapuu huhtikuun loppupuolella ensivisiitille amerikkalaisen indien suuri tuntematon, seattlelainen Damien Jurado. Tämä nallekarhumainen perheenisä on kohta viidentoista vuoden ajan tehnyt marginaalissa musiikkia, joka koskettaa tavalla, johon aikalaisista vain J Tillman ja Sam Beam (Iron & Wine) pystyvät. Hiljaista, sisäinpäänkääntynyttä, mutta tavattoman voimakasta.

Juradon matka on vienyt  hänet maineikkaalta seattlelaisyhtiö Sub Popilta Secretly Canadianille, jonka julkaisemilla levyillä mies on kukoistanut tavalla, josta miehen toinen albumi Rehearsals for Departure jo vihjasi.

Yksin jättävät avioerot ja lamaannuttava masennus nostavat päätän tämän tästä Juradon tuotannossa, mutta  niiden kääntöpuolena korostuu perheen merkitys ja uskonto, ainakin eräänlainen Jobin roolin hyväksyminen.

Avoimesti uskonnostaan haastatteluissa puhuva Jurado ei helposti sovi kristityn muusikon kliseisimpään rooliin: nuorena hän kuului rockin kliseitä kyseenalaistaneeseen Raft of Dead Monkeysiin, kristilliseen punkrockiin erikoistuneelle seattlelaisyhtiölle Tooth & Nailille levyttäneeseen ryhmään, jonka lavashow koostui miesstrippareista, verisistä sairaanhoitajista ja kliseisen törkeistä sanoituksista.

1. Rehearsals for Departure (Sub Pop, 1999)

The Posiesin Ken Stringfellow ei tule ensimmäisenä mieleen, kun miettiii ihmisiä, joiden toivoisi tuottavan Juradon kaltaista persoonaa. Miehet tuntuvat ensivaikutelmalta toistensa vastakohdilta.

Yhtä kaikki,  Rehearsals for Departure pääsee kiitettävästi irti Juradon debyyttialbumin Water Avenue S:n (Sub Pop, 1997) jännittyneestä poikamaisuudesta ja oudon kireästä, chorus-efektoidusta piezo-soundista.

Myös päälleliimatun kuuloinen bändi on joutanut romukoppaan, jolloin esille pääsee se kirkasotsainen, Nebraskansa tarkkaan kuunnellut indie-Springsteen, jona Juradon nykyään parhaiten tunnemme.

Kappaleet, kuten Ohio ja Curbside, toimivat pohjapiirustuksena tulevien levyjen hienoimmille hetkille, ja taivaallisen kertosäkeen kuljettama Letter & Drawings toi Juradolle hänen ensimmäisen “hittinsä”, jota mies soittaa yhä keikoillaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Damien Jurado – Letters and Drawings (Chicagossa 2002)

2. I Break Chairs (Sub Pop, 2002)

Ghost of David (2000) pitkälti jatkoi Rehearsals for Departuren linjaa, mutta Juradon seuraava liike oli mitä yllättävin. Mies pisti pystyyn Crazy Horsen ja Pixiesin välimuodolta kuulostavan bändin Gathered in Song ja levytti levyllisen pörisevää ja hyvin äänekästä kitararockia.

Juradon menneisyyden tunteville levy ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, sillä ennen soolouraansa mies kuului hardcore-yhtye Coolidgeen, mikä selittää Pedro the Lionin David Bazanin läsnäolon Juradon myöhemmillä levyillä: Bazan oli Coolidgen laulaja.

Ero entiseen on selvä heti alusta. Paperwingsillä Juradon oktaavia tavanomaista korkemmalla soiva ääni on pinnistynyt ja hätäinen, bändin pauhatessa raivokkaasti taustalla. Dancing, jos jotain, on vielä jyrkempää vyörytystä, varsinkin  sonicyouthmainen väliosa saa pitämään tuolista kiinni.

Tuoleista puheenollen, vaikkei cd-levyjen hankkimista voi yleensä voi suositella vinyylilevyjen kustannuksella, niin tämän levyn cd-versio on yhdellä tavalla vinyyliä parempi: kansivihko muodostaa avattuna tuolin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Damien Jurado – Paper Wings

3. Just in Time for Something EP (Secretly Canadian, 2004)

Jurado äänitti ennen kuudetta levyään On My Way to Absencea (Secretly Canadian, 2005) EP:n, joka on yksi hänen tuotantonsa vähemmän tunnettuja helmiä. Kirpputorilta hankittu vuoden 1967 putki-kelamankka ja sen mukana tulleet vanhat nauhat ovat levyllä pääosassa.

Toisin kuin vuonna 2000 julkaistu Postcards and Audio Letters, joka koostui alkuperäisistä, tuntemattomien ihmisten äänittämistä nauhoista koostetuista kollaaseista, tämä EP esittää viisi uutta biisiä, jotka kuitenkin kuulostavat yhtä vanhoilta ja pölyisiltä kuin aiemman EP:n keskustelut.

Vanhoille, osittain viottuneille nauhoille äänitettynä Juradon uudet laulut kaikkine tuolinnarahteluineen ja mutinoineen ovat kuin vahingossa vintiltä löydetty aarre vuosikymmenien takaa.

Rahina ja kuluneen nauhan pörheys korostavat kappaleissa itsessään olevaa eristyneisyyden tuntua, ja esimerkiksi Night Out for the Downer ei kuulostanut seuraavalle levylle äänitettynä studioversiona läheskään yhtä hyvältä.

Damien Jurado – Night Out For The Downer

 

4. Tapa, jolla slocore, folk ja postrock lyövät kättä And Now That I Am in Your Shadow’lla ( Secretly Canadian, 2006)

Juradon MySpace-sivulle ilmestyi jossain vaihessa vuotta 2006 teksti “Damien Jurado is a band”. Vaikka multi-instrumentalisti Eric Fisher oli työskennellyt Juradon kanssa jo tämän kahdella edellisellä levyllä (On My Way to Abscencen kansivihossa on omistuskirjoitus ”without you my songs have no life”) tuottajana ja pääasiallisena yhteistyökumppanina, tuli hänen ja Jenna Conradin merkitys keskeiseksi seuravalla levyllä And Now That I Am in Your Shadow.

Fisherin minimalistinen rumputyöskentely ja Conradin surullinen sello rakentavat Juradon taustalle hitaasti vellovaa äänimassaa, jolla tuntuu olevan enemmän yhteistä postrockin kuin folkin kanssa.

Varsinkin nimikappaleen alun pehmeästi kumiseva rumpu ja Gasoline Drinksin ja siitä kasvavan Survived by Her Husbandin feedbackilla pelaava avovireinen kitara, rumpusetin epäortodoksiset kopahtelut ja pari nojaavaa urkunuottia ovat sumumaisen kylmääviä ambient-elementtejä, jotka korostavat Juradon kappaleiden sisään rakennettua hiljaisuutta ja paikoillaan roikkuvaa stagnaatiota.

Survived by Her Husbandin lopussa mukaan tuleva piano on kuin toivonvire painostavan tunnelman keskellä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Damien Jurado – And Now that I Am In Your Shadow (konserttitaltiointi)

5. Kahdelle viime levylle tehdyt videot

Juradon menestyttyä Secretly Canadian on nähnyt aiheelliseksi rahoittaa albumien promotoimista aina yhdellä videolla per levy. Hyvä niin, sillä lopputulokset ovat olleet poikkeuksellisen hienoja.

Juradon laulujen elokuvallinen tilan tuntu ja pienin yksityiskohdin kuljetettu tarina soveltuvat hyvin näiden rohkeiden visuaalien taustalle.

Caught in The Trees -albumin Caskets on tunnelmaltaan paljon velkaa Paul Thomas Andersonin There Will Be Bloodille. Aavat erämaamaisemat ovat jyrkässä kontrastissa videon surrealistisen makaaberien ja klaustrofobisten leikkaus- ja ruumisarkkuvisioiden kanssa.

Kun huomioi Juradon seuraavan videon, on mielenkintoista, että tässä hän esittää elävältä haudattua hahmoa, joka soittaa nukutetulle hahmolle.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Damien Jurado – Caskets

Saint Bartlett -albumin Arkansas esittelee Juradon lauluista tutun yksinäisen hahmon, jolla näyttää olevan jokin synkkä salaisuus. Levyn kannen maisemiin suuntautuvan ajomatkan aikana tuo salaisuus paljastuu, ja videossa pääosaa esittävä Jurado päätyy jälleen hautaan.

Erikseen pitää antaa pisteitä  Yhdysvaltain halvimman olutmerkin Pabst Blue Ribbonin sixpackin sisällyttämisestä  tähän videoon, sillä kuten detaljit ja paikannimet Juradon lauluissa yleensäkin, se maalaa kuvaa hahmon paikasta yhteiskunnassa ja maailmassa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Damien Jurado – Arkansas

Yhteenvetona ja loppusanoina sanottakoon, että Jurado kannattaa nähdä livenä jo siitäkin syystä, että mies, joka vaikuttaa levyillään katatonisen masentuneelta, paljastuu todellisessa elämässä sanavalmiiksi ja kiinnostavaksi esiintyjäksi, joka ei ota itseään turhan vakavasti.

Juradon ulkopuolinen rooli on antanut hänelle näköalapaikan muun muassa Seattlen musiikkikulttuuriin, ja hänen tapansa käsitellä omaa elämäänsä ja ihmissuhteitaan varsin avoimesti kappaleissaan saa syvyyttä miehen välispiikeissä ja haastatteluissa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Damien Juradon haastattelu Burn the Bowery -musiikkiblogille


Lue täältä Small talk -haastattelumme Juradon kanssa.