Viisi nelikymppisen poptähteyden pioneeria

Joskus kauan sitten pop oli nuorten nuorille esittämää musiikkia, tosin konkarien kontrolloimana. Kestääkö pop sen, että esittäjistä tulee konkareita tai konkareista esittäjiä? Tässä onnistuneimmat kokeilijat.

5. Neil Tennant, s. 1954

Viisi vuotta kumppaniaan nuorempi Chris Lowe on toki tärkeä Pet Shop Boysin puolikas, mutta julkisessa työnjaossa Tennant yleensä messuaa duon pop-estetiikkaa vuolaine analyyseineen Lowen tyytyessä irtoläppä-sidekickin rooliin. Tennantin luontainen aristokraattisuus ja vähäeleisyys vihjasivat jo varhain, että tässä meillä on arvokkaaseen vanhenemiseen kykenevä poppari.

Kaukonäköisyydestä kieli sekin, että Pet Shop Boys tunsi tehtäväkseen elvyttää hetkiseksi ikääntyneiden laulajien Dusty Springfieldin ja Liza Minnellin karriäärit. Hallitussa imagossa oli myös sijaa yllätyksille, kuten Very-albumin puolidigitaalisille pellehahmoille vuonna 1993 ja esiintymiselle Glastonburyn rockfestareilla vuonna 2000.

Popnäkökulmasta takaiskuksi on kuitenkin katsottava se, että Tennantin täytettyä 40 vuotta Pet Shop Boysin suosio on notkahtanut ulos hittiliigasta ja saanut kulttipiirteitä. Juuri alkaneen Take Thatin kohukiertueen lämmittelypestin seuraukset ovat kiinnostavia – osittain siksikin, että vaiheikkaasta urasta huolimatta nelikymppisen poptähteyden haasteet ovat Take Thatillä vielä edessä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Pet Shop Boys – Bilingual (1996)

4. Madonna, s. 1958

Vaikka Madonna on käynyt raakaa taistelua parasta ennen -leimaa vastaan paljolti ennalta-arvattavin keinoin, taistelun tarmokkuus ja tuloksellisuus herättävät ihailua. Luulisi olevan armeliaampiakin tapoja pysyä parrasvaloissa kuin asettua lihallisena projektiona samalle viivalle yli puolta nuorempien rihannojen kanssa. Ilman Madonnan esimerkkiä kenties Jennifer Lopezkaan ei nauttisi 41-vuotiaana uransa suurimmasta hitistä.

Vähän ennen 40-vuotissynttäreitään popkuningatar julkaisi kehutuimman albuminsa Ray of Lightin, ja Suomen näkökulmasta ura on jatkunut triumfista toiseen huipentuen toissa kesänä ensimmäiseen täkäläiseen konserttiin. USA:ssa kulkee hieman vaisummin, sillä viimeisen 13 vuoden aikana Madonnalle on kertynyt ”vain” viisi Top 10 -hittiä Billboard Hot 100:ssa.

Madonna on ehkä menestynein keski-ikäinen poppari, mutta onko hänen menestyksessään muita aspekteja kuin selviytymiskyky? Onko hän nyt jollain tasolla parempi poptähti kuin 1980-luvulla? Jatkuva tuloksenteko voi kieliä myös unohtumisen pelosta. Esimerkiksi American Life -projektin (2003) olisi aivan hyvin voinut jättää kokonaan väliin.


Madonna – Music (2000)

3. David Guetta, s. 1967

Ranskalainen Guetta väänsi uraputket mutkalle nousemalla mainstream-poptähdeksi vasta yli 40-vuotiaana – rajapyykkinä voinee pitää brittilistan ykköstä, Kelly Rowlandin laulamaa When Love Takes Over -singleä (2009). Sen jälkeen mies on hytkynyt tauotta latauslistavideoilla dj-deskinsä takana ja läiminyt ylävitosia milloin kenenkin suosikkivokalistin kanssa.

Koska Guetta on julkkiksena tuore, olemukseltaan melko iätön ja imagoltaan huomaamattoman nörtähtävä, harva lienee edes tietoinen hänelle kertyneistä vuosirenkaista. Vuonna 1971 syntynyt tuottajastara Timbaland vaikuttaa paljon setämäisemmältä – ehkä hänenkin pitäisi vähän potkia nyrkkeilysäkkiä avaruusaluksen ohjaamisen lomassa, kuten Guetta tekee Rihanna-yhteistyövideolla Who’s That Chick.

Miehen liikehdintää Kelly Rowlandin Commander-promolla voisi melkein kutsua koreografiaksi, joten tiedä mihin taiteilijakuva tästä vielä laajenee. 34-vuotiaana ensimmäisen albuminsa julkaissut artisti ei taatusti ole kartoittanut kaikkia hänelle avautuneita mahdollisuuksia. Tuottajan virkojakin on muun muassa U2:n seuraavalla levyllä.


David Guetta feat. Kid Cudi – Memories (2010)

2. Tina Turner, s. 1939

Turnerin tuhkimotarina on kelvannut jopa Hollywood-leffaksi, mutta kerrottiinko siinä nousun todelliset taustat? Vaikka australialaisen managerin Roger Daviesin rooli huomioitiin, musiikillinen käynnistys jäi vähän avoimeksi. Brittiläinen Heaven 17 -kaksikko Ian Craig Marsh ja Martyn Warehan kutsui unohtuneen Tinan coverlevylleen ja tuotti hänen comeback-hittinsä, Let’s Stay Togetherin.

Tuo comeback hakee pophistoriassa vertaistaan: narkkarimiehensä Ike Turnerin nyrkin ikeestä liki tyhjin käsin karannut 44-vuotias kehäraakki kohosi 23 vuotta ensimmäisen (A Fool in Love) ja 10 vuotta edellisen (Nutbush City Limits) hittinsä jälkeen platina-artistiksi lähes koko maailmassa – myös hänen aiemmasta tuotannostaan viis veisanneessa Suomessa.

Vaikka Turner sai sympatiaa myös nuorisolehdiltä ja soittoaikaa MTV:ltä, jotkut kiinnittivät liikaakin huomiota hänen ikävuosiinsa. Titteli ”rockin isoäiti” iskostui median käyttöön jo ennen kuin Turner yksityiselämässään sai lapsenlapsia. Mutta leffarooleineen kaikkineen hän oli ehta poptähti – katsokaa vaikka tätä We Don’t Need Another Hero -videon hillitöntä Mad Max -lookia.


Tina Turner – We Don’t Need Another Hero

1. Cliff Richard, s. 1940

Okei, Cliff Richardin ura euroviisutraumoineen, selibaatti-imagoineen ja häikäilemättömine jouluykkösten metsästyksineen ei ehkä kokonaisuutena ole järin pioneerihenkinen, mutta 40 vuoden täyttäminen hoitui mieheltä hienosti. Jo 1950-luvulla läpilyöneenä hän edusti pre-Beatles-sukupolvea, joka on koko elämänsä saanut koetella niitä rajoja, mikä on minkäkin ikäiselle soveliasta.

1970-luvun irrallisten nynnyhittien ja gospel-levyjen jälkeen ilmestyi single We Don’t Talk Anymore, jolla esiintyi 39-vuotias, itsevarma, luonteva ja jopa verrattain seksikäs Cliff Richard. Täyttäessään 40 vuotta hän oli USA:n ja Britannian Top 10:ssä singlellä Dreamin’.

Richard kukoisti poptähtenä samaan aikaan kuin hänen ikätovereistaan Tom Jones yritti hätäpäissään country-uraa ja John Lennon julkaisi yliseestyneen Double Fantasy -albumin.

Yksi tuon ajan parhaista Cliff-sinkuista on Wired for Sound (1981), jonka video julisti kasetti-walkmanin ja rullaluistelun riemuja aidon ajankohtaisesti. Vielä 1987 julkaistun Some Peoplen videossakin on nähtävissä edelläkävijyyttä – ainakin jos heti perään katsoo Daft Punk -klassikon Around the World.

Viisi- tai kuusikymppisten poptähtien kärkiviisikkoon Cliff Richard ei kelpaa, mutta ehkä taas seitsemänkymppisten?


Cliff Richard – Wired for Sound (1981)