Viisi kertaa Tom Jones

Tom Jones, 71, jaksaa yhä. Viime vuonna ilmestynyt Praise and Blame oli artistilta onnistunut paluu maanläheisesti tulkittuun ja sovitettuun musiikkiin. Ja vaikka sitä hengellisenä onkin mainostettu, se on maallisen juurevasti toteutettu.

Nuorgam kertoo viisi vähemmän tunnettua asiaa tämän viikon torstaina Pori Jazz -festivaalilla esiintyvästä Walesin tiikeristä.

I Tapaus Delilah

Vuonna 1967 lauluntekijät Les Reed ja Barry Mason työstivät PJ Probyn albumia, jolle Proby levytti jokusen Mason–Reed-laulun. Proby yritti laulaa myös Delilahin, mutta ei pitänyt siitä – luultavasti osaksi Reedin Probylle tekemän sovituksen takia, vaikuttaa keskeneräiseltä ja suttuiselta. Jonesin version koukuttava sovitus ei ole vielä aivan valmis.

Proby on myöhemmin katunut, ettei Delilahia pistetty Believe It or Not -levylle. Maailmanlaajuinen hitti meni kenties sivu suun. Probyn versio kappaleesta julkaistiin muutama vuosi sitten kokoelmalla The Best of the EMI Years 1961–1972.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Tässä Proby esittää Delilahin 70-vuotisjuhlissaan vuonna 2008 kappaleen säveltäjän Les Reedin kanssa.

Seuraavaksi Les Reed sovitti Delilahin Tom Jonesille, ja single julkaistiin helmikuussa 1968. Sovitus on riisutumpi ja tehokkaampi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Tom Jones esittää Delilahin playbackina vuonna 1968.

Delilahin ja parin muun singlen jälkeen Jones levytti toukokuussa 1969 Barry Masonin kääntämän italohitin Alla fine della strada. Kappaleen nimeksi tuli Love Me Tonight ja sen sovitti Johnnie Spence. Olisiko niin, että Spence huomasi kappaleen ja Delilahin väliset yhteneväisyydet, joita on aika lailla, ja halusi hauskuuttaa itseään? Spence nimittäin otti Delilahista välikkeitä ja kuoro-osuuksia ja ymppäsi ne käännösiskelmään, johon ne hyvin istuvatkin. Ja mikseivät istuisi, ovathan laulujen mitat ja soinnutukset lähellä toisiaan. Myös Love Me Tonightista tuli hitti, joten viittaukset aiempaan hittiin ilmeisesti tehosivat.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Junior Magni: Alla fine della strada

http://www.youtube.com/watch?v=vgahk1yCz9c
Tom Jones: Love Me Tonight

Vuonna 1998 Fastball-yhtyeeltä ilmestyi single The Way, johon oli napattu suoria vaikutteita Delilahista. Intron kosketinosuus ei voi olla vahinko, sillä se viittaa suoraan Delilahin introon. Fastball sai kappaleesta suurimman hittinsä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Fastball: The Way

II Kuka soittaa rumpuja It’s Not Unusual -klassikolla?

Internetistä löytyy monenlaista ”faktaa” liittyen siihen, kuka soittaa rumpuja tällä vuoden 1965 klassikolla. Tuolloin Tom Jonesin orkesterissa soittanut Chris Slade väittää omilla sivuillaan soittavansa kappaleessa rumpuja. Laulun Gordon Millsin kanssa säveltänyt ja sovittanut Les Reed ei kuitenkaan muista tehneensä yhteistyötä Sladen kanssa.

Lisäksi löytyy mainintoja, että sessiolla soittaisi sessiorumpali Clem Cattini. Ja vielä toinen sessiorumpali Andy White muistelee soittaneensa It’s Not Unusualin demoversiolla. Mikä ei sekään pidä paikkaansa.

Les Reed on vahvistanut, että hittiversiolla rumpuja soittaa Ronnie Verrall. Ja kappaleen ensimmäisellä versiolla, joka julkaistiin vuosikymmeniä myöhemmin, soittaa hiljattain edesmennyt sessiorumpali Bobby Graham.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Tom Jones esittää It’s Not Unusualin Ed Sullivan Show’ssa vuonna 1968.

III Joe Meek

Ennen Decca-uraa Tom Jones kävi laulamassa muutaman pop-laulun Joe Meekin kotistudiolla. Esitykset ovat tavanomaista tuon ajan (1963) kevytbeat-poppia. Jones klaaraa tonttinsa, mutta miehen tavaramerkiksi myöhemmin muodostunut irrottelu on jätetty studio-ajan ulkopuolelle. Näitä kappaleita julkaistiin myöhemmin, Jonesin menestyttyä.

Meekin ja Jonesin tiet erkanivat; Meek ilmeisesti tykästyi Jonesin ulkoiseen olemukseen hieman liikaa, mistä Jones ei ollut mitenkään otettu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Meek-sessioista kenties onnistunein, Little Lonely One.

IV Thunderballin tulkinnan mielekkyys

Tom Jones antaa paatoksellisen puolensa puskea läpi vuoden 1965 James Bond -elokuva Pallosalaman tunnarissa. Suoritus ei jätä mitään epäselväksi; Jones heittäytyy rooliinsa täysin. Näin varmasti James Bond olisi laulanut, jos laulaminen olisi kuulunut salaiselta agentilta vaadittaviin taitoihin.

Kappale saatiin nopeasti purkkiin. Säveltäjä-sovittaja John Barry oli tyytyväinen. Äänityksen jälkeen myös Tom Jones oli tyytyväinen, mutta sanoi Barrylle, ettei hänellä ollut harmainta aavistustakaan siitä, mistä hän juuri lauloi.

Tästä tunnistaa todellisen tulkitsijan. Kyseessä on yksi onnistuneimmista Bond-teemoista.

http://youtu.be/2zM9sjQsKz0

V Tom Jonesin ja Big Jim Sullivanin yhteistyö

1960-luvun lopulla Elvis Presleyn luottokitaristi oli James Burton. Elvis olisi ilmeisesti halunnut bändiinsä Tom Jonesin yhtyeen soolokitaristin Big Jim Sullivanin.

Sullivan soitti Jonesin levyillä ja kiertueilla vuosina 1969–1974. Sitä aiemmin hän oli työskennellyt kymmenen vuotta sessiomuusikkona Lontoossa ja soittanut lukuisilla hiteillä. Hän soittaa muun muassa PJ Probyn Hold Me -hitin soolon, vaikka sitä sitkeästi yritetäänkin pistää tuolloin nuoren tulokkaan Jimmy Pagen (Led Zeppelin) ansioluetteloon. Lisäksi Sullivan soittaa volumepedalia käyttäen Dave Berryn The Crying Game -klassikolla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Tom Jones Kirjurinluodossa Pori Jazz -festivaalilla 14.7.