Gimme Indie Rock!

Unohdetut indierock-klassikot 1992–2001, osa 2

Tiger Trap, K Recordsin suloisimmat.

Antti Piirainen tarkastelee yhtä itselleen rakkaimmista musiikin aikakausista ja nostaa esiin kolme unohdettua klassikkoalbumia per vuosi.

Sillä välin kun Nirvana palasi huomattavasti aggressiivisempaan soundiin In Uterolla ja Smashing Pumpkins paistatteli kymmenen myydyimmän listalla, pitkin Amerikkaa syntyi bändejä kuin sieniä sateella. Nyt metsästettiin jo seuraavaa suurmenestyjää, ja siksi kovin epätodennäköisiä yhtyeitä päätyi suurten levy-yhtiöiden haaviin. Monet bändeistä tulevat tässä sarjassa vielä esille ihailtavan röyhkeiden esitystensä vuoksi.

Ja vaikka 1993 oli ehkä tyyntä myrskyn edellä ennen indierockin parin vuoden häkellyttävää kulta-aikaa, en kiistä etteikö tässä vaiheessa karsittavaa alkaisi olla kovin paljon. Seitsemästä harkitusta levystä neljä piti hylätä viime tingassa – anteeksi teille, Eleventh Dream Day, His Name is Alive, Heatmiser ja Action Swingers, jotka jäitte vielä tynnyrin pohjalle. Tämä hyvitettäköön teille vielä tavalla tai toisella.

Sitä odottaessa, tässä ne, jotka selvisivät karsinnasta täysin kunniamaininnoin. Sattuma saneli niin, ettei miesvoittoisia yhtyeitä joukkoon mahtunut

1993: Kundit kyykkyyn

Velocity Girl – Copacetic

Kyllä, myöhemmät kaksi levyä Simpatico! ja Gilded Stars and Zealous Hearts saavat melodiat toimimaan vielä paremmin, mutta Copacetic vie maininnan, koska sillä on paljon enemmän särmää. Shoegaze ei koskaan noussut missään määrin suosituksi Iso-Britannian ulkopuolella, mutta ainakaan musiikin laadusta se ei ollut kiinni: huomattavasti enemmän droneilevat kitarat eivät vie Velocity Girliä kokonaan siniaallokkoon, vaan tarjoavat sille hiljaa kehittyvän yksityiskohdan. Temppuja löytyy enemmän kuin vain se yksi: kuunnelkaa Here Comesin uneliaat klarinettiväliosat ja perinteisemmät kitaranrääkkäykset Audrey’s Eyes ja 57 Waltz. Tässä on lähtölaukaus käsittämättömän aliarvostettuun kolmen levyn putkeen – ne kaikki palkitsevat niihin käytetyn ajan. Lisäksi Velocity Girl pelaa harmaan sävyillä sen verran lahjakkaasti, että se kattaa monen tyylin lähes huomaamatta; Copaceticiltakin löytyy salakavalasti jenkkitween tunnussävelmä Pop Loser.

Ennakoi: Osuu samaan jatkumoon Tsunamin kanssa ja inspiroi monien naisvoittoisten bändien musiikkia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Velocity Girl – Audrey’s Eyes

The Spinanes – Manos

Vaikka The Spinanes on artikkelisarjan vähiten tunnettuja yhtyeitä, se on prototyyppi monille duoille – samantyylisistä mieleen muistuu Athensistä 1980-luvulla ponnistanut The Method Actors, jota myös suosittelen. Kuten The White Stripes, Death from Above 1979, Black Keys ja muut, The Spinanes erottui muista jo kokoonpanonsa suhteen. Rebecca Gatesin ja Scott Ploufin yhteistyö on monipuolista: Noel, Jonah & Me ja Grand Prize tarjoavat energistä menoa, kun taas Shellburn ja Basement Galaxy ovat puhdasta slowcorea. Entire avaa paketin kevyellä folk-vedolla, ja tarvittaessa löytyy myös särkijän raastamista. Mutta älkää kuunnelko Manosia siksi, että se olisi suunnannäyttäjä – kuunnelkaa sitä siksi, että se on loistava levy täynnä pirteitä ja toimivia lauluja.

Ennakoi: Duomuotoisia kokoonpanoja.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
The Spinanes – Spitfire

Tiger Trap – Tiger Trap

Se voi olla aivan liian nyhveröä. Tai liian pikkunättiä. Mutta söpöilevä noisepop ei ehkä koskaan nousisi paljon tätä korkeammalle: kuunnelkaa vaikka levyn kruununjalokivi Words & Smiles, joka hidastaa tahtinsa neljäsosaan kertosäettä varten. Tiger Trapin esikoislevyä leimaa sokerihumalaisten melodioiden taistelu piikkilankakitaroiden välissä, ja lopputulos tuo kummastakin parhaat puolet esiin. Eritoten levyn alkupuoli kiitää eteenpäin järjetöntä vauhtia ja pelaa kuuntelijan tajunnalla hyperaktiivista pingistä. Puzzle Pieces ja Supercrush nappaavat ensi kuulemalta otteen, josta on hankalaa päästä irti.
Tämän lisäksi Tiger Trap valitettavasti julkaisi vain yhden ep:n (Sour Grass) ja teki yhden kappaleen K Recordsin Internation Hip Swing -kokoelmalle. Mutta nuo kahdeksantoista kappaletta jättivät hienon perinnön: joukossa ei ole yhtä ainoaa hutia. Kuinka moni yhtye voi sanoa samaa?

Ennakoi: Kaikkia sokeroituka metelöinnin sekoituksia. Sleigh Bells olisi syntynyt jo tässä vaiheessa, jos bändin jäsenet olisivat olleet cheerleadereita kirjatoukkien sijaan. Eiku mitäs.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Tiger Trap – Words and Smiles