Tunnepitoisia tuokiokuvia Death Cab for Cutien sävelin

Kulmakunnan kuumimmat kollit, Death Cab for Cutie.

Kulmakunnan kuumimmat kollit, Death Cab for Cutie.

Joskus tuntuu siltä, että jokin tietty laulu istuu täydellisesti tiettyyn hetkeen. Vuonna 1997 perustettu yhdysvaltalaisyhtye Death Cab for Cutie on onnistunut tekemään monia tällaisia kappaleita. Yhtyeen tuotanto on siinä mielessä erikoinen, että se tuntuu olevan täynnä erilaisia versioita samoista sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista.

Mutta tässä amerikkalaisen indien lupaavimpana nimenä takavuosina pidetty Death Cab for Cutie onkin parhaimmillaan. Se on tehnyt levytysuransa aikana seitsemän albumillista musiikkia, joka henkilöityy voimakkaasti yhtyeen keulahahmo Ben Gibbardiin. Bändi on tehnyt harkittuja ja hillittyjä soundipoliittisia kokeiluja. Codes and Keys -levyllä Death Cab for Cutie flirttaili hieman jopa elektrosoundien kanssa, pysyen kuitenkin tuttuna ja tunnistettavana itsenään.

Suurin syy tähän on Gibbardin lämpimällä ja hieman poikamaisella lauluäänellä tulkitsemat tarkkanäköiset, kielikuvia, esine- ja paikkaviittauksia sekä yksinkertaisen koskettavia tunnehuomioita vilisevät sanoitukset. Ne ovat suuri syy myös siihen, että Death Cab for Cutie on saavuttanut ansaitsemansa suosion, joka on tosin kahden viimeisen levyn myötä kääntynyt loivaan laskuun.

Ennen kahta viimeistä levyä amerikkalaisyhtye saavutti tähänastisen uransa sekä musiikillisen että kaupallisen huipun levy-yhtiövaihdoksen molemmin puolin. Barsuk-yhtiö julkaisi Death Cab for Cutien albumit vuoden 2003 Transatlanticismiin asti – levyyn, jota pidetään yleisesti yhtyeen parhaana pitkäsoittona. Ensimmäinen Atlantic Recordsin julkaisema levy Plans (2005) on puolestaan Death Cab for Cutien eniten myyty albumi.

Laulaja Gibbardin, kitaristi Chris Wallan, basisti Nick Harmerin ja rumpali Jason McGerrin muodostaman yhtyeen musiikki on saanut nostetta eri tv-sarjoista. A Movie Script Ending soi Suomessakin suositussa The O.C. -sarjassa ja Transatlanticism-levyn eri kappaleita on kuultu The O.C.:n lisäksi Mullan alla-, Californication– ja CSI: Miami –sarjoissa sekä elokuvissa The Wicker Park ja The Wedding Crashers.

Transatlanticismin julkaisusta tulee tänään kuluneeksi kymmenen vuotta. Tässä juhlan kunniaksi katsaus Death Cab for Cutien albumituotantoon.

Huiput

Transatlanticism (2003)

Alkaen The New Yearin intron iskuista ja päättyen A Lack of Colorin kaihoiluun, Transatlanticism on Death Cab for Cutien paras albumikokonaisuus. Siihen kiteytyvät kaikki ne palaset, jotka olivat tehneet yhtyeen aiemmista levyistä lupaavia. Tasaisen hyvästä kappalemateriaalista ainoastaan pirteydessään ärsyttävä The Sound of Settling ei ole kestänyt aikaa kovinkaan hyvin.

Sen sijaan esimerkiksi kertosäkeessään säröisen aggressiiviseksi yltyvä Tiny Vessels, rumpuosuuksiltaan töksähtelevä mutta silti suvereenisti rullaava We Looked Like Giants, surumielisen kaipuun siivittämä ja raukeasti leijuva nimibiisi sekä aavemaisesti soiva Passenger Seat kuulostavat tänä päivänäkin pakahduttavan hienolta indiepopilta.

Levyn hienoin hetki on kuitenkin sen kolmas raita Title and Registration. Ben Gibbardin tekstin detaljit ja pohdiskeleva kaipuu menneisiin yhdistyvät riipaisevan melankoliseen melodiaan, joka saa tuijottamaan mietteliäänä tyhjyyteen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Plans (2005)

Monet totesivat Death Cab for Cutien kadottaneen itsestään jotain oleellista, kun yhtye siirtyi Atlantic Recordsin leipiin. On totta, että Plans on täynnä kappaleita, jotka eivät tarjonneet ilmestyessään juuri mitään uutta bändiin jo aiempien levyjen myötä tutustuneille.

Plans on kappalemateriaaliltaan vahva kokonaisuus. Ilmestymisensä aikoihin julkaistuissa arvioissa sitä kuvailtiin myös täydelliseksi poplevyksi. Avausraita Marching Bands of Manhattan vakuutti jo ensikuuntelulla loppua kohti kasvavalla sovituksellaan. Soul Meets Body on yhtyeen toistaiseksi suurin hitti, täydellinen poplaulu, joka sai glooriaa myös Nuorgamin 2000-luvun pophelmet -kesäsarjassa. Crooked Teeth on Plansin toinen täydellisyyttä hipova popkappale, jonka sovituksessa rumpujen mukaantulo biisiin on yksi tyylikkäimmistä tämän vuosituhannen puolella. Rauhallisempaa äänimaailmaa edustavat I Will Follow You into the Dark ja Brothers on a Hotel Bed ovat pelkistetyn kauniita lauluja ja Stable Song huipentaa levyn komeasti.

Pianovetoinen, hätkähdyttävän hieno balladi What Sarah Said on jäänyt mieleen levyn omakohtaisena huippuhetkenä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Hyvät

Narrow Stairs (2008)

Odotukset Narrow Stairsia kohtaan olivat Plansin menestyksen jälkeen korkealla. Jos Plansilla ja etenkin vielä Transatlanticismilla Death Cab for Cutien ilmaisussa oli vielä särmää, Narrow Stairsin kappalemateriaaliin mahtuu yllättävän monta vaisusti soivaa laulua, joita ei tahdo jaksaa kuunnella.

Mutta albumille mahtuu myös niitä, joita kuuntelee mieluusti ja jotka löytävät tiensä kerta toisensa jälkeen 2000-luvun parhaiden indiepopkappaleiden listoille. Cath…, No Sunlight ja Grapevine Fires kuuluvat tähän ryhmään. Samoin Your New Twin-Sized Bed, joka on yksi hienoimpia ja pakahduttavimpia erolauluja.

Ensimmäinen Narrow Stairsilta julkaistu single on silti ylitse muiden. I Will Possess Your Heart nosti odotukset levyä kohtaan kattoon. Lähes yhdeksänminuuttinen, sanoituksiltaan stalker-tunnelmissa liikkuva, musiikillisesti krautmaisen toiston ja maalailevien kitaroiden ja pianon kuljettama biisi on ehdottomasti yksi parhaista kappaleista, mitä Death Cab for Cutie on urallaan tehnyt. Ehkä jopa paras.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

The Photo Album (2001)

Albumi, joka näytti suuntaa Death Cab for Cutien tulevalle suosiolle. Levy, jolta löytyy niin yksittäisiä helmiä kuin myös tasapaksua materiaalia. Parhaita ja vielä kahdentoista vuoden jälkeen parhaiten kuuntelua kestäviä hetkiä ovat We Laugh Indoorsin ja I Was a Kaleidoscopen kitarapop, Coney Islandin folktunnelmointi sekä Information Travels Fasterin pianovetoinen pop.

The Photo Albumin kaksi parasta hetkeä ovat pidätellen ja lopulta vastustamattomasti rullaava Why You’d Want to Live Here sekä bändin ensimmäinen pikkuhitti A Movie Script Ending, joka oli ensimmäinen sekä tv:n draamasarjojen että elokuvien soundtrackeille tiensä löytänyt Death Cab for Cutie -kappale.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Codes and Keys (2011)

Death Cab for Cutien tuorein levy. Ennakkotietojen mukaan Codes and Keysin piti olla elektronisempaa ja aiempaa vähemmän kitarakeskeistä materiaalia. Levyllä on kyllä erilaisia kokeiluja, mutta silti yhtye kuulostaa vain ja ainoastaan omalta itseltään. Erilaisia efektejä yhtye käytti levyllä runsaasti, mikä ilmenee parhaiten ensisingle You Are a Touristin efektoidussa laulussa sekä avausraita Home Is a Firen toisteisissa bassolinjoissa.

Ben Gibbardin surumielinen ja sydänsuruinen pohdiskelu vähentyi Codes and Keysillä huomattavasti. Yllätyksellisyyttä ei levyltä juuri löydy, mutta tasaisen hyviä kappaleita kyllä. Nimikappale ja Unobstructed Views toimivat esimerkkeinä tästä.

Levyn päättävä Stay Young, Go Dancing tasapainoilee Gibbardille epätyypillisesti siirappisuuden ja vilpittömän onnellisuuden rajoilla. Pari vuotta levyn julkaisun jälkeen jälkimmäinen kuvaus vie voiton. Ainakin toistaiseksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Lupaavat

We Have the Facts and We’re Voting Yes (2000)

Ensimmäisillä levyillään Death Cab for Cutie herätti mielenkiinnon, mutta nuhjuinen äänimaailma ei houkutellut kuuntelemaan kahta ensimmäistä levyä. We Have the Facts and We’re Voting Yes on kuin esiaste siitä, mihin bändi seuraavilla levyillään tulisi yltämään.

Yksi levyn kiinnostavimmista hetkistä on kitaravetoinen Company Calls.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Something About Airplanes (1999)

Death Cab for Cutien debyyttilevy, jolla yhtyeen suunta oli vielä hieman hukassa ja soundimaailma myös, mutta viitteitä tulevasta oli selkeästi kuultavissa. President of What? ja Your Bruise ovat levyn parhaita hetkiä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Transatlanticism ei ole ainoa julkaisunsa kymmenvuotisjuhlaa tänä vuonna viettävä albumi, jossa Ben Gibbard on mukana. Gibbardin ja tuottaja Jimmy Tamborellon elektroprojekti The Postal Servicen ensimmäinen ja ainoa levy Give Up julkaistiin helmikuussa 2003. Kokoonpano teki paluukiertueen viime kesänä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!