The Black Crowes – 12 askelta Stonesin ja Facesin jalanjäljistä americanaan

he Black Crowes – hippejä, riikinkukkoja vai kantripoikia? Vai kenties kaikkia näitä?

he Black Crowes – hippejä, riikinkukkoja vai kantripoikia? Vai kenties kaikkia näitä?

Chris ja Rich Robinsonin luotsaama The Black Crowes on vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa kulkenut pitkän matkan amerikkalaisen rockmusiikin soilla ja suistoilla. Alkuvuosien retrorokkailusta bändin musiikki on pikkuhiljaa kehittynyt kohti amerikkalaista bluegrass- ja roots-perinnettä.

Robinsonin veljekset ovat olleet liikkeellepaneva voima bändissä koko sen olemassaolon ajan, oven käydessä muiden soittajien osalta useaan otteeseen vuosien varrella. Ainoastaan rumpali Steve Gorman on pysynyt kokoonpanossa koko ajan, lukuun ottamatta lyhyttä periodia ensimmäisen reunionin alussa vuonna 2005.

#1

The Black Crowesin tarina sai alkunsa vuonna 1984 Mr. Crowe’s Garden –nimisenä bändinä. Vähitellen varhaiset psykedeliaelementit karisivat, ja kun The Black Crowesiksi nimensä vaihtanut bändi julkaisi debyyttialbuminsa Shake Your Money Maker vuonna 1990, tuntui se osuvan juuri oikeaan saumaan. Juuri siihen aikaan perinteisiin nojaava blues-vaikutteinen rock ei ollut järin muodikasta, eikä esimerkiksi ZZ Top ollut vielä parantunut kasaritaudistaan. Muutenkin koko genressä vaikutti olevan tyhjiö sillä hetkellä.

Shake Your Money Makerilla kasarikaiut oli laskettu minimiin, ja levyllä soittaakin nälkäinen, vahvasti 1970-lukulaiselta kuulostava orkesteri. Levyarvioissa bändiä verrattiin kyllästymiseen asti Rolling Stonesiin ja Facesiin, ja kieltämättä vaikutteet kyllä kuuluivat ja näkyivät varsinkin Chris Robinsonin laulutavassa ja lavaliikehdinnässä.

Levyn suurin hitti levyllä oli Otis Redding -laina Hard To Handle, vähän pienempiä hittejä olivat vahvasti Facesin suuntaan kumartavat Jealous Again ja Twice As Hard sekä riipaisevan kaunis, Rich Robinsonin tuntemasta huumetytöstä kertova She Talks To Angels.

http://www.youtube.com/watch?v=2on6tBOU4AA

#2

Ennen toisen albumin äänityksiä The Black Crowesissa tapahtuivat ensimmäiset kokoonpanomuutokset. Toisen kitaristin Jeff Ceasen tilalle tuli Marc Ford, ja Eddie Harsch kiinnitettiin koskettimiin. Tämä kokoonpano kesti seuraavat kuusi vuotta sekä kolme julkaistua ja kaksi julkaisematta jäänyttä albumia, ollen samalla bändin pitkäikäisin kokoonpano.

The Southern Harmony And Musical Companion julkaistiin toukokuussa 1992, ja se singahti samantien Billboardin albumilistan ykköseksi. Myös albumin neljä singleä kävivät kaikki ykköspaikalla.

Musiikillisesti albumi jatkaa debyytin linjalla, ollen kuitenkin soitannollisesti himpun verran letkeämpi. Rich Robinsonin ja Marc Fordin kitarat ovat panoroitu mielenkiintoisesti, toinen vasempaan ja toinen oikeaan kanavaan. Suosittelen kuuntelemaan kuulokkeilla! Kappaleista kiinnostavimpia ovat aloitusraita Sting Me, raastava Sometimes Salvation, keikkaelämän nuhjuisemmasta puolesta kertova Hotel Illness sekä tietenkin Remedy, jonka musiikkivideosta muistetaan etenkin Chris Robinsonin samettihousujen liehuvat lahkeet.

http://www.youtube.com/watch?v=jZgJrHxWaIg

#3

Seuraavaa Amorica-albumia edelsi sessio, josta piti tulla The Black Crowesin kolmas albumi Tall. Levy kuitenkin hyllytettiin, ja se julkaistiin vasta vuonna 2006 osana The Lost Crowes -kokoelmaa. Tall sisältää useita Amoricalle päätyneiden kappaleiden varhaisversioita.

Amorica julkaistiin lopulta marraskuussa 1994 kansikuvakohun saattelemana. Albumin kansikuva oli Hustler-lehden kannesta vuodelta 1976 napattu otos amerikanlippubikinien alaosasta, josta pursuaa häpykarvoitusta. Levy-yhtiö päätyi tekemään albumista toisen painoksen kannella, jossa mustalla pohjalla näkyivät pelkät bikinit.

Kappaleet kuulostavat Tall-sessioiden varhaisiin versioihin verrattuna aggressiivisemmilta ja rosoisemmilta. Bändi on myös lähtenyt vaeltelemaan psykedeelisin ilmaisukeinoin poispäin kahden ensimmäisen albumin perinteisestä rocksoundista. Vahvimpia ja mieleenjäävimpiä teoksia levyllä ovat rankat Gone ja A Conspiracy sekä kevyemmät Nonfiction ja Wiser Time.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4

Vuoden 1996 Three Snakes And One Charm -albumilla The Black Crowes syvensi palettiaan, akustisten ja sähköisten sävyjen ollessa tasapainoisesti sopusoinnussa keskenään. Yksikään kappale ei suoranaisesti nouse muiden yläpuolelle, vaikutteiden tullessa monelta suunnalta. (Only) Halfway to Everywhere voisi olla kuin suoraan Sly Stonen kynästä, Bring On, Bring On taas muistuttaa Led Zeppelinin III-albumin akustisista numeroista. Myös aloitusbiisi Under a Mountain tuo Zeppelinin mieleen. Let Me Share The Ride on brassbändeineen sähköinen gospelrykäisy, ja Nebakanezer sekä Blackberry edustavat levyn riffiosastoa.

http://www.youtube.com/watch?v=zqVQWe6E0e8

#5

Vuonna 1997 yhtye äänitti Band-nimisen albumin, mutta se hyllytettiin levy-yhtiön tyytymättömyyden ja kokoonpanomuutosten vuoksi. Marc Ford sai sekoilujensa takia kenkää bändistä, ja myös jo pidemmän aikaa kyllästyneenä ollut basisti Johnny Colt näki sauman häipyä. Band ilmestyi The Lost Crowes -kokoelman toisena puolikkaana vuonna 2006. Coltin tilalle bassoon tuli Sven Pipien, ja seuraavalle By Your Side -albumille Rich Robinson päätyi soittamaan kaikki kitarat. Audley Freed liittyi levynteon loppuvaiheessa toiseksi kitaristiksi, muttei kuitenkaan soita albumilla, eikä myöskään esiinny sen kannessa.

Albumi on ”back to basics”- tyylinen ratkaisu levy-yhtiön toivottua suoraviivaisempaa materiaalia. Osa kappaleista sävellettiin studiossa, osa on aiemmin hyllytetyn albumin uudelleentyöstettyä materiaalia. Suoraviivaisemmista biiseistä mainittakoon ainakin singlet Go Faster ja Kickin’ My Heart Around sekä gospelkuorolla vahvistettu Go Tell The Gongregation. Yllättävin veto levyllä on slovari Welcome To The Goodtimes, jolla vierailee puhallinorkesteri The Dirty Dozen Brass Band. Biisiin onkin saatu rakennettua aidon kuuloista pelastusarmeijafiilistä.

By Your Side ei ollut levy-yhtiön toiveista huolimatta kovin kummoinen menestys, mikä johtikin levytyssopimuksen päättymiseen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6

Lokakuussa 1999 The Black Crowes esiintyi kahtena iltana Los Angelesin The Greek -teatterissa Led Zeppelin -kitaristi Jimmy Pagen kanssa, esittäen sekä omaa että Zeppelinin materiaalia, kuin myös joitain vanhoja (muun muassa Zeppelinin omimia) blues-standardeja. Keikoista koostetulla livealbumilla Crowesin omia biisejä ei tosin kuulla, johtuen ongelmista levy-yhtiöiden kanssa.

Albumi kuitenkin osoittaa, kuinka suvereenisti The Black Crowesilta taittuu myös Zeppelinin kaltainen materiaali. Bändi teki Pagen kanssa vielä tukun keikkoja vuonna 2000, joilla bändistä lähteneen Pipienin tilalla bassoa soitti Greg Rzab. Kaveri tosin itsekin häipyi bändistä ennen seuraavan albumin äänityksiä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7

2000-luvun ensimmäinen The Black Crowes -albumi Lions julkaistiin Virgin-moguli Richard Bransonin V2-alamerkillä toukokuussa 2001. Branson antoi bändille vapaat kädet levyn tekemiseen, mikä oli bändille helpotus edellisen levyn kädenväännön jälkeen.

Yhtye palkkasi Don Wasin tuottamaan albumin. Tuottamisen lisäksi Was jakoi bassonsoittokrediitit Rich Robinsonin kanssa, koska uutta basistia ei ollut sessioiden alkaessa vielä löytynyt. Robinson soittaa jälleen lähes kaikki kitaraosuudet, Audley Freedin esiintyessä ainoastaan kolmella kappaleella.

Arvosteluissa levyn kehuttiin (tai haukuttiin) muistuttavan Led Zeppeliniä, johtuen kenties aiemmasta yhteistyöstä Jimmy Pagen kanssa. Albumin soundi on kyllä raskas ja psykedeelinen, mutta kappalemateriaali jää jollain tapaa heikoksi. Come On, Cypress Tree, Cosmic Friend sekä Soul Singing ovat kuitenkin sellaisia kappaleita, jotka tekevät Lionsista kuuntelemisen arvoisen levyn.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8

Tammikuussa 2002 rumpali Steve Gorman ilmoitti lähtevänsä bändistä, ja The Black Crowes jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle. Tauon aikana sekä Chris että Rich Robinson julkaisivat sooloalbumeita ja keikkailivat ahkerasti.

Vuonna 2005 The Black Crowes kokosi rivinsä, Robinsonin veljesten lisäksi vanhoista jäsenistä mukaan kutsuttiin Harsch, Pipien ja Ford. Rumpaliksi pestattiin Bill Dobrow Rich Robinsonin soolobändistä. Hänen pestinsä jäi kuitenkin lyhytikäiseksi, kun Steve Gorman palasi takaisin yhtyeen riveihin. Kesän kiertueelta matkamuistoksi jäi Fillmoressa tallennettu Freak ’n’ Roll Into The Fog, joka julkaistiin seuraavana vuonna sekä kuva- että äänitallenteena.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9

Juuri ennen syksyn 2006 kiertuetta bändissä tapahtui jälleen kokoonpanomuutos: Harsch ja Ford lähtivät, Ford jo toistamiseen. Kiertueelle buukattujen sessiomuusikoiden tilalle vakituisiksi jäseniksi tulivat ennen seuraavan albumin äänityksiä Adam MacDougall koskettimiin ja Luther Dickinson toiseen kitaraan. Dickinson oli ehtinyt hankkia kannuksensa North Mississippi Allstarsin riveissä, ja toi soitollaan Rich Robinsonin rinnalle hieman country- ja bluegrass-vivahteita.

Tällä kokoonpanolla ryhdyttiin rakentamaan ensimmäistä albumia seitsemään vuoteen. Uudet jäsenet toivat todella uutta puhtia bändiin, ja lopputuloksena syntyi aiempia albumeja akustisvetoisempi ja tunnelmallinen Warpaint, lähes kokonaan livenä studiossa äänitetty albumi. Vuotta myöhemmin ilmestyi tupla-albumi Warpaint Live, jonka ensimmäisellä levyllä albumi kuullaan konserttitaltiointina, ja toisella lähinnä coverbiisejä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#10

The Black Crowesin seuraava siirto oli äänittää Before the Frost… Until the Freeze -albumi livenä studioyleisön edessä. Bändi kokoontui helmi-maaliskuun vaihteessa 2009 Levon Helmin studiolle Woodstockiin, ja jatkoi musiikillisesti Warpaintin viitoittamalla tiellä, sukeltaen yhä syvemmälle countryn ja amerikkalaisen traditionaalimusiikin pariin. Huippuhetkiä ovat muun muassa rennonletkeä A Train Still Makes a Lonely Sound, kaunis countryballadi Appaloosa, Rich Robinsonin laulama What Is Home sekä hillitön diskobiisi I Ain’t Hiding.

Albumin julkaisutapa oli erikoinen: cd-julkaisu Before the Frost… sisälsi 11 kappaletta sekä latauskoodin, joka oikeutti 9 kappaletta sisältävän bonuslevyyn …Until the Freezen lataamiseen. Albumeista julkaistiin myös tuplavinyyli, joka sisälsi kaikki 20 kappaletta. Sessioiden tunnelmia taltioitiin elokuvaan Cabin Fever.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#11

Elokuussa 2010 The Black Crowes julkaisi kokoelmalevyn Croweology, joka sisältää 20 akustista versiota bändin kappaleista vuosien varrelta. Kiertueen jälkeen bändi ilmoitti jälleen jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle, joka tosin kesti vain reilut kaksi vuotta. The Black Crowes palasi konserttilavoille maaliskuussa 2013, jälleen muuttuneella kokoonpanolla. Luther Dickinsonin tilalla on nyt Jackie Greene. Samoihin aikoihin bändiltä julkaistiin myös vuoden 2010 keikoilla äänitetty livelevy Wiser for The Time.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#12

The Black Crowesin merkitystä amerikkalaisessa musiikissa voi katsoa eri kanteilta: joidenkin mielestä he ovat vain imitaattoreita, toisten mielestä tyylitietoisia kameleontteja, jotka vaikutteita sekoittamalla vievät perinnettä eteenpäin. Niin tai näin, pirun hyvää musiikkia he ovat aina tehneet.