Diskografiat

Spacemen 3 – oodi katuhässäkälle

"Pahus Pete, laskimme taas bändin jäsenet väärin". "Ai säkin näet ne?"

”Pahus Pete, laskimme taas bändin jäsenet väärin”. ”Ai säkin näet ne?”

”I have a passion sweet Lord… and it just won’t go away”

1980-luvulla ei ollut tarjota toista Spacemen 3:n kaltaista yhtyettä, eikä kilpailijoita ole ilmaantunut sen jälkeenkään. Monet ovat yrittäneet. Niin My Bloody Valentine kuin 2000-luvun retrorokkaritkin ovat nousseet Spacemen 3:n jäljessä, mutta yksikään ei ole tavoittanut samanlaista yhtenäisvisiota. Äärimmäinen minimalismi kohtaa äärimmäisen hallusinatorisuuden. Spacemen 3 on se, mitä jää jäljelle psykedeelisen aistiräjähdyksen jälkeen. Jälkipsykedeelinen meditaatio. Viimeinen plateau.

Pariin otteeseen vaihtuneen, Midlandsin Rugbysta ponnistaneen kokoonpanon pysyvän ytimen muodostivat Pete ”Sonic Boom” Kember ja Jason Pierce – erikoislaatuinen kaksikko, joka jakoi sekä syntymäpäivän että vuoden. Kember oli metadonihoitoa saava heroiiniaddikti joka oli kiinnostunut pyramideista, energioista ja 1960-luvun tajunnanlaajentajista. Pierce taas oli yhtä päihteisiin menevä, gospelmusiikista innostunut hissuttelija, joka tykkäsi jutella Jeesukselle ja puhutella tätä ikään kuin yksityishenkilönä messiashahmon sijaan.

Spacemen 3 ei siis epäillyt sekoittaa riskialttiilta cocktaileja levyillään, saati reaalimaailmassa: psykedeliaa ja minimalismia, hallusinogeenejä ja opiaatteja, rockin kliseitä ja avantgardea, bensiiniä ja höyheniä. Ennen kuin he huomasivatkaan, he olivat tulessa. Spacemen 3 lakkasi olemasta neljän täysin omaleimaisen levyn jälkeen. Silti yhtye todisti, että vain yksi tai kaksi hypnoottista sointua riittää. Niissä piilee enemmän kuin pelkkä hypnoosi. Äärimmilleen pelkistetyt kuviot avautuvat isommiksi, ne täyttävät tilan. Vähäeleisestä monokromaattisuudesta löytyy yllättäen sävy, valööri ja kulööri. Kukaan ei ole käyttänyt äänen värejä samalla tavalla. Seuraavassa viisi suositusta, mutta voit toki jättää kuuntelematta yhtyeen musiikkia, näet vähemmän.

Sound of Confusion (1986)

spacemen182 Varhainen Spacemen 3 yritti olla samanaikaisesti MC5, Stooges ja Sun Ra (Piercen mukaan myös The Cramps laskettakoon yhtälöön) ja debyyttialbumi on ainakin meluisinta gragepsykedeliaa mitä yhtyeen tuotannosta löytyy. Tuleva tinkimättömyys ja tyylikeinot ovat jo läsnä: Losing Touch With My Mind, Hey Man ja massiivinen O.D. Catastrophe pystyvät kilpailemaan myöhemmän tuotannon kera. Ongelmaksi muodostuu levyn suppea mitta. 40 minuutista puolet eli kolme seitsemästä kappaleesta on covereita rockstandardeista: Mary Anne toimii, mutta Little Doll ja Rollercoaster jäävät vaisuiksi. Tässä vaiheessa versioinnin taito ei vielä ollut yhtyeen varmassa otteessa (vrt. Perfect Prescriptionin Transparent Radiationin muuttuminen tyystin uudeksi biisiksi). Lisää covereita ja pari vaihtoehtoista versiota pääsevät levyn jatkeeksi vuoden 1994 uudelleenjulkaisulla, jonka kohdalla albumin yleisarvosana nousee. Korkeintaan Walking With Jesusin ep-version tilalle toivoisi alkujaan Sound of Confusion -nimellä kulkenutta varhaisversiota, joka saa biisin muistuttamaan oikeastaan enemmän Jesus and Mary Chainin Taste the Flooria. Kumpi otti vaikutteita kummalta? Spacemeneillä on toki asiasta vahva mielipide.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Perfect Prescription (1987)

spacemen289 Vuodessa Spacemen 3 kehittyi rockbändistä täydelliseen transsendenssiin. Perfect Prescription on yhä rujo, paikoin aggressiivinen poplaulun muotoa kunnioittava kitaralevy, mutta se on myös levy, joka ei sisällä mitään ylimääräistä. Jokainen yksinäisenä kaikuva sointu ja repetitiivinen riffinpuolikas ovat siellä missä pitää, palvelemassa suurempaa tarkoitusta. Tämä oli Spacemen 3:n visio – musiikki substanssina joka oikeasti vie tiloihin, uskonnolliseen kokemukseen. Kuin tätä pohjustaakseen jo levyn kolme ensimmäistä kappaletta liikkuvat kaikki kristityissä teemoissa: Käydään keskusteluja Jeesuksen ja Jumalan kanssa, kuin parhaille kavereille jutellen, elämästä ja kuolemasta, taivaasta ja helvetistä. Päädytään tulokseen ainaisesta pilvessä olosta täydellisenä transfiguraationa. Kaikki on tässä. Meditatiivisen albumin lähestymistapa on erityisen supiini: tarinan mukaan se äänitettiin studion lattialle muusikoita majoittamaan tuoduilla patjoilla, koska Kember ja Pierce olivat koko prosessin ajan liian notkuissa pysyäkseen pystyssä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Playing With Fire (1987)

spacemen3b89 Playing With Fire on ensisijaisesti näyte Spacemen 3:n vision hioutumisesta täydelliseksi, heidän jälkipsykedeliansa kehittymisestä yhä lähemmäs silkkaa ambientia, puhtauden saavuttamisesta. Mutta se on myös näyte siitä, kuinka umpikujassa ja onnettomia ihmisinä Kember ja Pierce lopulta olivat elämäntapojensa seurauksena. Rappioromantiikka on jäänyt taakse ja albumin taustalla on enää pyrkimys Onnellisuuteen – se on kuin outo hyväntekeväisyysteemalevy vieraantumista vastaan – puhtaaksi palamisen kautta. Siitä albumin tulimotiivi, siitä itsemurhateema; tulen läpi kulkeminen voi johtaa vapautumiseen ja puhdistumiseen, mutta myös kuolemaan. Tuli itsessään edustaa toki jälleen huumausaineita, ongelmaa ja ratkaisua, joka on auktoriteettien hallinnassa. Lähinnä hengästyttävän intensiivisen Revolution-kappaleen muodossa heräävä Kemberin poliittisuus on toki teorian tasolla ihailtavaa, mutta tuntuu myös ongelman pakenemiselta: vanhassa Melody Maker -haastattelussa tämä selittää sinisilmäisiä kantojaan hallituksesta ja maailmanlaajuisesta vieraantumisen hävittämisestä toiveikkaana, samalla metadonia hakemassa ravaten. Yhtyeen uran kauneimpia ja rajuimpia kappaleita sisältäen Playing With Fire on korkean toimintakyvyn säilyttäneiden addiktien voimannäyte. Tyypillisten viihdekäytäjinä itseään pitävien narkomaanirocktähtien tavoin sen valheellinen optimismi jättää kuitenkin happaman, eritoten surullisen jälkimaun.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Recurring (1991)

sapcemen483 Tyypillisesti aliarvostetun, armotta madchestereiden ja MDMA-kulttuurin jalkoihin jääneen Recurringin voi nähdä myös kypsänä myöhäisen vaiheen mestariteoksena, eikä vahvasti toistoon sekä formalismiin nojannutta yhtyettä voi syyttää edes vanhan kaavansa loputtomasta varioinnista – tuo kaava on toimiva ja siinä on Spacemen 3:n sielu ja selkäranka. Se mitä Recurringilta jää kaipaamaan on tietty läsnäolo. Väitän sitä yhtyeen kiehtovimmaksi, mutta samalla traumatisoituneimmaksi levyksi. Kemberin ja Piercen optimismi on hälvennyt, ainakin toisiaan kohtaan. Tyypillisenä saattohoitovaiheen projektina Recurring jaetiin kahtia tekijöidensä kesken, Kemberin materiaali a- ja Piercen b-puolelle. Kontakti duon välillä on minimaalista ja Recurringin ilmestyessä molemmat olivat jo soolourillaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Dreamweapon: An Evening of Contemporary Sitar Music (1995)

spacemen579 Lontoon Watermans Art Centre -keikka vuodelta 1988 koostui yhdestä kappaleesta: kolme varttituntia kestäneestä La Monte Young -opinnäytteestä Dreamweapon. Taltiointi kuuluu ihan luontevasti SM3-albumien jatkeeksi ja on puuttuva linkki Perfect Prescriptionin ja Playing with Firen väliin sijoittuen. Vellovan hypnoottista äänitapettia kuulijansa ympäri paketoiden teoksen pitkähkö kesto muuttuu toissijaiseksi, sen abstraktius häviää, sen ajatusmuoto näyttää kiinalaiselta ruusulta. Albumista liikkuu useita julkaisuja vaihtelevin bonusmateriaalein varustettuna.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!