Small talk: vieraana Patrick Wolf

Nimeni on Susi. Patrick Susi.

Folktronican nykysuuruus, soitinkirjon alttoviulusta ukuleleen hallitseva ja juuri Brumalia-EP:n julkaissut Patrick Wolf esiintyy Tavastialla itsenäisyyspäivän iltana. Yhytimme hänet puhelimitse Prahasta.

Mikä on paras kappale, jonka olet kirjoittanut?

”En ole vielä kirjoittanut sitä. Biisinkiirjoittamisen kannalta tärkeintä on ajatella, että mikään, mitä olen tehnyt, ei ole niin hyvää kuin se, mikä on vielä tekemättä.”

Mikä on suosikkibändisi, jonka nimessä mainitaan susi?

”En pidä juuri mistään niistä, enkä ole edes kuunnellut monen sellaisen musiikkia. Kun aloin tehdä musiikkia, muiden nimissä ei ollut sutta.”

Jos voisit valita ketkä tahansa kolme muusikkoa, elävää tai kuollutta, niin keiden kanssa haluaisit perustaa jousikvartetin?

Yma Sumacin, Joni Mitchellin ja Klaus Nomin.”
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mikä yhtye tai artisti tekee maailman tärkeintä musiikkia tällä hetkellä?

”Jos uskot omiin biiseihisi, sinun on sanottava, että teet sitä itse. Kukaan ei laita mitään sellaista ulos kuin sinä. Toiset laulaja-lauluntekijät tekevät musiikkia kuuluisuuden vuoksi. Itse haluan vain muuttaa maailmaa biisi kerrallaan.”

Kuka on suosikkibeatlesi?

Yoko Ono, koska hän hajotti bändin. En ole koskaan ollut Beatles-fani.”

Mikä on suosikkilyriikkasi pop-musiikissa?

”Womanizer, woman-womanizer you’re womanizer
Oh, womanizer oh, you’re womanizer baby”

(Britney Spears – Womanizer)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä laulat todennäköisimmin, jos löydät itsesi karaokebaarista?

”Etsin aina Kate Bushia ja haluaisin laulaa Running Up That Hillin, mutta hänen biisejään ei koskaan löydy.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä pidät hänen uudesta levystään?

Gorgeous. Sen tunnelmat sopivat juuri tähän ajanjaksoon, kun on ulkona on pimeää ja kylmää ja istun pitkiä aikoja lentokoneessa.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?

Fergien London Bridgen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kenet kuolleen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä joskus livenä?

”Kuolleista Klaus Nomin. Lisäksi haluan nähdä vielä joskus Kate Bushin.”
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Jos sinun pitäisi suositella jotain klassista musiikkia ihmiselle, joka pitää sinun musiikistasi, mitä suosittelisit?

Arvo Pärtiä alkeiksi minimalistisesta musiikista. Pärt pyrki ilmaisemaan musiikillaan maksimaalista tunnetta vähemmillä soinnuilla ja ääniharmonioilla sekä tekniikoilla, joita musiikkiopistoissa ei opeteta.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Olit teini-iässä 1990-luvun puolivälissä ja loppupuolella. Millainen on suhteesi brittipoppiin?

”Vihasin sitä. Tutustuin undergroundimpaan musiikkiin juuri noihin aikoihin. Brittipop oli liian machoa ja suoraan sanottuna tylsää, joten näistä kitarabändeistä oli vaikea innostua.”

ANTEEKSI KESKEYTYS!

Patrick Wolf eli tuttavallisemmin Susi-Pate esiintyy huomenna Helsingin Tavastialla. Meillä on kymmenen lippua keikalle. Haluatko yhden? Toimi näin:

Lähetä osoitteeseen info at nrgm.fi oma Susi-Pate -aiheinen satusi. Satu pitää alkaa sanoilla ”Olipa kerran Susi-Pate…”

Kaikkien sadun lähettäneiden kesken arvotaan liput. Ole nopea! Osallistuminen päättyy tänään 5.12. jo klo 14.00!

JA SITTEN TAKAISIN SMALL TALKKIIN…

Mikä olisit, jos et olisi muusikko?

”Kuollut.”

Mikä kappale saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

Debussyn La Mer. Äitini soitti sitä minulle ja se muistuttaa minua junalla matkustamisesta Englannin maaseutujen halki.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä musiikkigenreä et ole koskaan ymmärtänyt?

”En ole ennen miettinytkään tätä. Vastaan, että voin ymmärtää kaikkia, mutta minun ei ole pakko pitää niistä.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Olen soittanut kannelta kymmenen vuotta ja kirjoitan sillä paljon musiikkia. Suomeen en saa sitä mukaan keikalle, koska tulemme sinne Venäjältä, jonne saa viedä vain rajoitetun määrän soittimia mukanaan. Popmusiikkia en tunne, mutta olen kuunnellut paljon paljon suomalaista laulu- ja perinnemusiikkia.”

Kuka tai mikä on ehdottoman yliarvostettua?

”2000-luku ja kaikki nämä kommunikaatiomahdollisuudet. Nykyään kaikki hoituu enemmän ja enemmän tietokoneen välityksellä, mikä omalla tavallaan lamaannuttaa kulttuuria.”

Patrick Wolf Helsingin Tavastialla 6.12.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!